Homman nimi on seuraavanlainen:
1. Kirjoitan postaus palkinnosta logoineen
2. Kerro lyhyesti kuinka aloitit bloggaamisen
3. Anna ohjeita aloitteleville bloggaajille
4. Mainitse ja linkitä blogi, joka sinut nimesi
5. Nimeä 10 bloggaajaa palkinnon saajaksi
tuultajatyrskyja Ansku soi minulle ihan uskomattoman kunnian ja nimesi blogini mukaan.
Enpä olisi puolitoista vuotta sitten villeimmissä unissanikaan moista uneksinut, kun aloitin
blogini pidon.
Sain alussa hyvin hataraan tekniseen osaamiseeni apua tyäpaikallani eräältä nuorelta mieheltä,kiitos kovasti Harald!
Hänen opastuksellaan sain blogipohjan luotua ja aloin vimmatusti opetella työkalujen käyttöä ja kuvien lataamista ym.
Uusi harrastus imaisi kokonaan mukaansa.
Kuinka jännittävää oli kirjoitella niitä ihan ensimmäisiä postauksia.Blogi oli koko ajan mielessä ja
ideoita kumpusi loputtomasti.
Päiväkirjahan blogi alusta lähtien on ollut. Nykyään sen ympärille on muodostunut erittäin tärkeä yhteisö.
Kuinka upeaa on vaihdella mielipiteitä ja lukea muiden samanhenkisten blogeista ajatuksia ja ihastella kauniita kuvia.
Aloittelijalle antaisin ohjeeksi vain aloittaa! Ja pysyä persoonallisena, omana itsenään.
Minä ainakin pidän siitä, että jokaisella on oma leimansa ja tyylinsä.
arkipäivä muuttua kertaheitosta juhlagaalaksi.
Pieni ihminen liikuttuu sydänveriään myöten odottamattomasta huomioimisesta ja niin koskettavan kauniista sanoista.
Ansku on niin monasti suonut minulle tätä hänelle luontaista lämpöään. <3
Näiden sanojen saattelemana allekirjoittanut vetäytyi hetkeksi takavasemmalle vetistelemään:
"Ensimmäiseksi haluan nimetä Mirjam-Matilda-blogin, jossa ihanainen Mirjam-Matilda maalailee taitavasti mielikuvia kauniilla sanoillaan ja kuvillaan. Blogi on tulvillaan positiivista asennetta, rakkautta luontoa, eläimiä ja yleensäkin elämää kohtaan, mukana myös maalaisromantiikkaa ja pohdintoja elämän pienistä ja suurista asioista. Mirjam-Matildan kanssa tunnen ihan erityistä sielujen sympatiaa."
Ansku omassa blogissaan kuvaa uskomattoman kauniisti rakastamaansa vesistöä,niin merta kuin sisävesiäkin.Erityisesti veneilystä pitävät varmasti omivat tämän blogin omakseen ja pääsevät Anskun ja kipparin matkaan todella kauniisiin maisemiin.Hän jäi minulle mieleen heti ensi kohtaamisella täällä blogimaailmassa erittäin syvästi tuntevana ja kauniina sieluna.
Kiitos Ansku! <3
Ensimmäiseksi omaksi valinnakseni nimeän Sirpan kuvien tarinaa blogin.(en yhtään ihmettele, jos hänet on jo moni muukin nimennyt)
Sirpan makrokuvat ovat omaa luokkaansa, enkä väsy niihin ikinä.
Hänen kauneudentajunsa ja huumorinsa uppoavat minuun,kuin veitsi voihin.
Sirpa katsoo usein hyvin lähelle ja tarjoilee meille muille uskomattomia kuvakulmia mm. ötököistä.
Sirpaan voin aina luottaa, jos tarvitaan hyönteisten, lintujen ja kasvienkin nimiä.
Hän on ollut minulle paras biologian ope ikinä! Sirpan matkassa pääsemme myös ulkomaille ja tuliaisina ehtaa Sirpa-tasoista matkakuvastoa.
Sirpa oli ensimmäinen, joka löysi blogiini ja toimi siltana pääsyyni tähän blogiyhteisöön, johon nyt tunnen kuuluvani.Hänen bloginsa kautta ihmiset löysivät myös minun blogiini.Koen Sirpan ehdottomasti tietynlaiseksi mentoriksi tällä taipaleellani.
hetkenheijastuksia blogin Seijan nimeän seuraavaksi.
Seijan luona on aina taiteellinen tunnelma.Hän kertoo hyvin paljon kuvillaan ja jättää
lukijalle hiukan salaperäisellä tavallaan tien avoimeksi kohdata hänet siellä rivien välissä.
Minulle soi aina sello, kun vierailen Seijan luona,hänen bloginsa yllä leijuu tyylikäs ja rauhallinen tunnelma. Mukaan kuvaan kuuluvat ehdottomasti teehetket, mitä tunnelmallisimmissa paikoissa.
Uusi postaus Seijalta saattaa tulla vaikka toiselta puolelta maailmaa täysin ylätyksenä, jos et ole huomannut tulkita sieltä Seijan edellisten postauksien merkeistä tulevaa.
Ja tiedän, jos kulkisin hänen kanssaan oikeasti jossain,hän takuuvarmasti huomaisi samat hahmot, kuin minäkin, ne jotka jäävät suurelta osalta huomaamatta.Kuulumme hahmopongareihin kummatkin.
Seijan kanssa meillä on melkein yhtä pitkä yhteinen matka täällä blogimaailmassa, kuin Sirpankin kanssa.
Ehdottomasti haluan nimetä myös Päivin villaairisranta blogista. (en tiedä, keitä kaikkia on jo nimetty ja Päivikin saattaa jo olla mukana)
Kun Päivin blogi aukeaa, yleensä aina ensimmäiseksi huokaan syvään. Päivillä on ihan uskomattoman kauniit kuvat! Varsinkin villasta sisältä otetut ovat ihan sisustuslehti- tasoa.
Hän asuu unelmavillassa meren rannalla.
Päivin pihalla vierailee paljon villieläimiä, joita hän onneksemme myös kuvailee .
Hyvin hyvin visuaalinen,luonnon rakastajan pitämä blogi.
Päivi ei postaile päivittäin. mutta sitäkin suuremmalla innolla aina syöksyy katsomaan, mitä ihanaa tällä kerralla, kun uudesta postauksesta tulee vihiä.Näitä postauksia todella kannattaa odottaa.
Hannele ruusukumpu blogissaan kuvailee ihanasti naisen jokapäiväistä elämää.
Hänen postauksiensa aiheisiin pystyy helposti samaistumaan ja mukana häärii tai köllöttelee aina ihku ihana Niilo- nappisilmä.Hannelen luona pääsee usein nauttimaan kukkaloistosta, jota hän mielellään kuvailee.Hannele kuuluu meihin luonnon ja eläinten rakastajiin.
Ninnu kuvittelunilo blogissa on yksi tuoreimmista tuttavuuksistani.
Taiteellisesti lahjakas nainen,jonka blogista pidän tosi paljon.
Hänen postauksissaan pääsee usein ihastelemaan Ninnun omia maalauksia ja piirroksia.
Ja myös täällä mukana kaksi ihanaa karvakuonolaista, jotka seikkailevat myös emännän
töissä.
Tässä blogissa on herkkä fiilis, kuin myös Ninnun töissä.
sivukujilta blogin Satu on mestari pysähdyttävän kauniiden kuvien postaajana.
Ne kertakaikkiaan lumoavat ja niihin jää kiinni.
Satu myös leikittelee sanoilla ja lauseilla taidokkaasti.
Hänen postaukseksensa eivät koskaan jätä kylmäksi.Hänen kirjoituksiaan jää aina mietiskelemään.Tässä blogissa on hyvin vahva oma leima.
Bloggailemisiin ja hyvää yötä! <3
Iso kiitos tunnustuksesta, Mirjam-Matilda!
VastaaPoistaOlen todella otettu kauniista sanoistasi, hieman menin kyllä hämilleni ja tunsin punan nousevan poskilleni moisista kehuista.<3
Bloggaillaan!<3
Voi olet kaiken kehun ansainnut Sirpa!Minä kiitän sinua, että vieläkin kuljet mukanani täällä blogimaailmassa. <3
PoistaBloggailemisiin! :)
Kiva postaus! Olen blogivalinnoistasi ihan samaa mieltä
VastaaPoistaKiitos Sussi! <3 Eikö vain olekkin ihania nuo blogit. Nyt lähden tästä tulemaan sinun luoksesi kylään.:)
PoistaVoi sinua...
VastaaPoistaSuuret kiitokset kauniista sanoistasi!
Yhteistä matkaa tässä on kuljettu jo jonkin aikaa. Koen, että olemme kuin kaksi yhdessä soivaa soitinta, välillä soitamme aivan samaa säveltä ja sitten välillä taas kumpikin soittaa omaa mielenkiintoista sooloaan.
Näin lopputulos on kiehtova meille molemmille.
Sinulla on muuten tässä postauksessasi aivan erityisen hienot kuvat!!!!
Ihana kuvaus kahdesta soittimesta! <3
VastaaPoistaKiitos Seija,poimin noita vanhoja kuvia aikaisemmista postauksista tämän awardin kunniaksi :)
Kiitos paljon Mirjam-Matilda! ❤️ Ihana yllätys. Sydäntä lämmittää, että pidät blogistani.
VastaaPoistaPidän kovasti! <3 Ihanaa viikonloppua Ninnu! <3
PoistaOi kiitos hirmuisesti Mirjam-Matilda antamastasi palkinnosta! <3 Ja miten kauniisti kuvailet blogiani, aivan hämilleni menen moisesta. :) Työt ovat vieneet ajan niin täysin nyt loppuviikolla, että en ole ehtinyt ollenkaan blogimaailmaan vierailuille. Kiva kun kävit vinkkaamassa. :) Mukavaa syksyistä viikonvaihdetta sinulle, Mirjam-Matilda! <3
VastaaPoistaBlogisi ON helmi! <3
PoistaIhanaa, syksyistä viikonloppua myös sinne Airisrantaan! <3
Voi, lämmin kiitos sinulle, olen otettu! Miten kaunis luonnehdinta blogistani, kiitos! On ilo seurata omaasi, kiitos kun jaat elämääsi!
VastaaPoistaIso kiitos myös sinulle, että tuot päiviini mielenkiintoa blogillasi Satu! <3
PoistaRentouttavaa lomaa! <3
Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
VastaaPoistaNo nyt oli minun vuoroni vetistellä. Piti poistaa kirjoittamani kommentti, kun en kyynelten läpi nähnyt enää kirjoittaa, joten se oli täynnä kirjoitusvirheitä ;)
VastaaPoistaLämmin kiitos todella kauniista ja sielun sopukoissa saakka tuntuvista sanoistasi ♥
Tuntuu uskomattomalta ja hyvin hämmentävältä, sekä samalla myös äärettömän upealta, miten kukaan voi minua ja blogiani noin kauniisti kuvaillakaan!
Kiitos Mirjam-Matilda sinulle ensinnäkin siitä, että olet juuri sinä, ja toiseksi siitä, että kuljet rinnallani kaikissa elämän tuulissa ja tyrskyissä ♥ Olen todella, todella iloinen blogiystävyydestämme!
Olipa kiva huomata, että monta minulle uutta ja mielenkiintoisen kuuloista blogia löytyy näiden nimeämiesi joukosta, joten taidankin tästä lähteä tutustumaan niihin :)
Ihanaa viikonlopun jatkoa sinulle, sielunsiskolleni! ♥
Ihanaa, jos sanani lämmittivät sinua! <3 Sinä itse kuulut niihin ihmisiin, joka monasti on pelastanut päiväni.Kun on ollut niitä kurjempia hetkiä jne.Ja olet esim.kommentoinut jotain niin kauniisti, että usko kauniisiin persooniin on taas palannut ja olen jatkanut matkaani lämpö sydämessäni ja vahva usko mielessäni, että ihmisten välistä herkkyyttä löytyy vielä paljon.
VastaaPoistaMinäkin olen todella iloinen blogiystävyydestämme Ansku! <3 <3
Ihanaa viikonloppua sinullekin,sielunsisko! <3
P.s. Oli myös kiva huomata, että kun nimesit blogini, sain valtavan tutustumisryöpyn sinun lukijoitasi blogiini.Ja kaksi uutta seuraajaa,joiden blogeja minäkin nyt seuraan,kun olivatkin ihan minun makuuni.:)
Poista♥
Poista