Tänään alkukevättä en löytänyt auringosta, enkä sen valossa kimmeltävistä hangista.

Se löytyi utuisesta, seepian hämärästä, tuhruisesta kosteudesta.

Talvea sulatellaan jo pois.

Kevättä löysin myös titityystä, joka kuulosti melkein oikealta.

Tosin laulaja painoi raskaasti lopputyytä jännästi alaspäin, vaikka

se silloin ennen laulettiin ylös ja keveästi.

Postaukseni toisessa osiossa kuljetan sinut menneeseen maailmaan.

Isäni äidin sisarella ja hänen miehellään oli ennenmuinoin antiikkiliike, jota sitten

jatkoi isäni veli, koska perustajapariskunnalla ei ollut lapsia.

Pääsimme joskus oman sisareni kanssa isän mukaan, kun hän lähti

veljensä avuksi purkamaan veljen ostamia kuolinpesiä.

Niiltä reissuilta meille kerääntyi kotiin mitä mielenkiintoisempaa 

pikkutavaraa, jota muutoin olisi viety roskiin.

Helsingissä on edelleen Widemarkin kelloliike.

Isäni veli osti lapsuudessani perustajaperheelle kuuluneen kuolinpesän.

Muistan kuinka sisareni kanssa keräsimme vanhoja pitsialushameita ja muuta sen ikäisiä

tyttöjä kiinostaneita hepeneitä roskiin menevistä.

Olen monasti ajatellut, että olisinpa nyt tuossa touhussa!

Kuinka osaisi tavaroista ottaa syrjään ihan eri näkökantilla.

Joka tapauksessa, paljon kaikkea jännää kulkeutui meille kotiin.

Muun muassa vanhat gynekologin instrumentit.

Vanhoja teatterimonokkeleita,viuhkoja,harja/peili settejä ym.ym. joita sittemmin käytimme ahkerasti leikkiessämme "vanhanaikaista".

Minulla on Widemarkin käyntikorttejakin pieni laatikollinen.

Olen näitä vanhoja papereita ja valokuvia nyt pyöritellyt ja mietiskellyt

näitä ihmisiä. 

Rouva Aino Enkvist on saanut postia ja hänen tittelikseen on kirjoitettu

tohtorinna.

Olisiko ollut kenties Johan Widemarkin vaimo, sisko, tytär?

Ja kuuluivatko lääkärin välineet hänelle?

Alla Widemarkien jäämistöstä löytyneitä  valokuvia.

Miten mielenkiintoista sukeltaa noihin aikoihin?

Näiden kuvien kohdalla kaikesta näkee, että kyse on vauraasta yläluokasta.

Mukavaa alkavaa viikkoa! <3 <3

Vaaleanpunaista, liilaa ja pinkkiä.

Huomenna on meidän juhla!

Vietetään ihana päivä!

Hyvää naistenpäivää! <3 <3

Kaikki kylmä, jää ja lumi.

Luulen, että olen nyt saanut niiden kauneudesta kyllikseni.

Toivoisin niiden pian jo sulavan vedeksi.

Vedeksi, joka merissä ja järvissä, joissa ja puroissa liikkuisi vapaana.

Vedeksi, jonka liikkeissä aurinko kimmeltäisi.

Vedeksi, joka sulattaisi pitkään roudassa nukkuneen maan.

-josta sitten alkaisi nousta uusi kevät.

 Löysin aivan ihanan tuutulaulun netistä.

Valitettavasti sen kirjoittaja ei ollut laittanut nimeään alle.

Tiedän, että teistä moni on jo pienen pojan mummi, tai äiti.

Haluan jakaa löytöni teidän kanssanne.

Minullakin oli kerran innokas pieni kalamies,nyt jo aikamies. :)

Olen aina tykännyt tuutulauluista. Maailman kielillä löytyy

niin kauniita ja koskettavia tuutuja.

Tuutuset herkistävät ja kuljettavat suloisiin hetkiin, kun tuuditit omia pieniä tai

mummi tai äiti sinua?

Mukavaa viikonjatkoa! <3 <3

Pieni kalamies

Keinu, pieni kalamies
unten lainehilla,
tuuli yöllä verkot täyttää
onnen ahvenilla.

Nouse unilinnun selkään
taivaan apajilla,
pienet tähtikalat leikkii
sinilainehilla.

Taivaan kultalaiva kulkee
pilvisaaren rantaan,
paina pieni kalamies
pääsi kultasantaan.

Äiti laulaa unilaulun
suukon sulle antaa,
pienen pojan uupuneen
omaan tuutuun kantaa.

Minä kun olen tällainen pohdiskelija.

Pohdiskelen ja mietin, vääntelen ja kääntelen ajatuksissani mitä ihmeellisimpiä ja

muiden mielestä varmasti vähän hassujakin asioita, jos niistä tietäisivät.

Olen ollut tässäkin suhteessa omanlaiseni (lue omalaatuinen) ihan lapsesta

asti. :)

Tänään kun kävelin toista rantaa kohti, kuin millä yleensä käyn, mietiskelin

mikä sana kuvastaisi pahaiten tätä tunnetta jota nyt tunnen.

Tätä kevättalven pirteää, ihanaa ja raikasta.

Ja salamana mieleeni tuli sana sirkku.

Kokeilin ja makustelin myös muita vaihtoehtoja, mutta ei tullut sirkun voittanutta enää mieleen.

Olisi kiva, jos joku lähtisi sanaleikkiini mukaan.:)

Mikä sana sinusta kuvaa tämän hetken tunnelmaa parhaiten?

Tätä kirkasta upeaa auringon valoa, hienoista hytinää keväästä ja pakkasen

raikkautta kasvoilla.

Suurella mielenkiinnolla jään odottamaan mahdollisia

muiden ajatuksia.

Rannalla oli hienon näköistä.

Aurinko sai siristelemään silmiä. (pitää TODELLA hankkia ne aurinkolasit vahvuuksilla)

Ihmisiä hiihtämässä ja koiria ulkoiluttamassa ja pilkillä pilvin pimein.

Kuvistani saa ehkä sen käsityksen, että muita ei juurikaan ollut paikalla.

Se johtuu siitä, että rajailin kuvatessani heitä näkymistä pois.

En itse niin mieli yleensä meren jäälle, mutta jos joku olisi nyt antanut

minulle sukset, olisin uskaltautunut kyllä sivakoimaan

muiden joukkoon, niin upea sää oli.

Sitten kuva-arvoitus.

Eläinten jälkiä hangella on mielenkiintoista katsella ja arvuutella, mikä siinä on mennyt.

Osaako joku kertoa minulle, mikä eläin on nämä

jäljet jättänyt?

Minä en tiedä.

 Arvailen, että ehkä myyrä on uponnut

hankeen ja kyljillään aurannut reunat suoriksi?

Alemmasta kuvasta näkyy sama jäkinauha, ihmisen jälkien vieressä.

Kuitenkin niihin välimatka on reilun metrin, joten mikään kävelysauvakaan

tuskin noin kaukana on laahanut.

Ja jäljet eroavat myös alempana toisistaan.

Ja ihan pienenpieni myyrä ei voi myöskään  olla kysymyksessä,

sen verran leveä jälki oli.

Saukko tekee googlen kuvien perusteella tällaista jälkeä, mutta olisiko kuitenkin

taas sen jäljiksi liian kapea.

Vaiko joku lintu?

Tätä jään nyt tällä hetkellä pohtimaan. :)

Kotona kasvit nauttivat aurinkokylvystään. <3

Minä toivottelen oikein mukavaa sunnuntaiehtoota

ja

alkavaa viikkoa 

ja

 lähden tästä tekemään

tonnikalasalaattia.

Kohta alkaa elokuva, jonka olen nähnyt pari kertaa jo,

mutta aion katsoa taas, se on niin kaunis.

(Hero 15.20 Tyttö ja helmikorvakoru)

                                 Kevät

                                                                   Tänään syntyi kevät.

Meri suuteli rantansa jäättömiksi. Lokit ovat siipensä pesseet kaukaisten karien keskellä. Taivaan telttakatto oli vielä eilen harmaa. Joku on vetäissyt sinistä verkaa sijaan. Lounatuuli on oppinut puhumaan ja tuo viestejä ihmiselle.

Repäise auki mielesi akkunat, joihin pahantuulen hämähäkki talvisaikaan kutoi verkkojaan. Päästä kaipauksen häkkilintu valloilleen ja anna sen kisailla kaukaisten karien keskellä lokkiparven parissa.

Anna sen lentää levottomin siivin, kurkien keralla kauas kattojen yli jonnekin, toiseen maailmaan, vainioille, jotka odottavat, korpeen, jossa elämä herää. Lähetä tunteesi kultakiharaiset lapset tervehtimään kevättä, joka tänään syntyi luonnon sydämessä, auringon säteissä ja ihmisessä.

Uuno Kailas 

Emme ehkä vielä tunne Uunon runon tuntoja.

Tämä pakkanen ja routamaa kätkevät taakseen sen tosiasian, 

että kevät alkoi tänään.

Vielä meitä talvi hämää uskomaan, että pitkä on tie.

Mutta, muistathan vielä joulun?

Vastahan se oli?

68 päivää sitten.

68 päivää eteenpäin on toukokuun 8!

Alla kaksi kuvaa toukokuun 8, vuonna 2016.

Ennen kuin huomaammekaan väistyy kylmä ja siellä täällä

alkaa pikkuhiljaa, kuin varkain tapahtua.

Ainahan se yllättää, vihreä saapuu kuin yhdessä päivässä.

Pyyhkäisee koko tienoon yli kuin maalipensselillä vedettynä.

 Kuin kevään ensimmäisen päivän kunniaksi, minulla puhkesivat

koivun oksat lehtimään.

Kun ei jaksaisi enää odottaa, oli otettava varaslähtö ja

tuotava koivunoksia sisälle lämpimään.

 Yhdessä oksassa asustelee koivumenninkäinen.

Toiseen taas puhkesivat kevätkeijun siivet.

En ole pelkästään onnellinen kevään lähestymisestä,

minua kohtasi myös aivan erityinen onni helmikuussa.

Yleensä huono-onnisena arpajaisissa voitin jopa kaksi

arpajaisvoittoa blogeissa.

Ensin Sydän juttu kirjan ja nyt vielä Mummo ja Koira-blogissa

mummon itse neuloman, ihanan ja hygieenisen puuvilla/bambuisen tiskirätin.

Minä kun en niitä perinteisiä tiskirättejä ole ikinä käyttänyt, tämän

otin ilolla vastaan.

Iso kiitos vielä Mummo! <3 <3

 Meillä katsotaan, tähyillään jo kovasti kevättä kohti!

Ja nähdään siitä suloisia unia!

Hyvää maaliskuun ensimmäistä ja juhlistakaamme sitä

alkavalla viikonlopulla! <3 <3

Helsingin hanget ja Espoon kuu.

Yllättävän hienoja lumimuodostumia ja varjoja on eteeni osunut tässä kuussa Helsingissä.

Siellä kun likainen rapa roiskuu ja aurinko paistaa usein jonkun läpi hankikohtiin.

Ja miten minusta tuntui, että jopa kuu-ukko värjötteli taivaalla tänään hurjassa pakkasessa.

Ainakin sillä oli jotenkin huolestunut ilme.

 

Tänään en mietiskellyt enää ohimenevää, hetkellistä päänseudun oireilua.

Olo oli huojentunut ja pystyin keskittymään täysillä kaikkeen muuhun.

Lääkäri totesi minut tutkittuaan, että sitä yläselkä/ niskajumia se on mitä todennäköisemmin.

Fyssaria kirjoitti 10 kerran rupeaman.

Ihmisen psyyke on erikoinen.

Kun sanotaan, että ei olekaan mitään vakavampaa, unohtaa pian itsetarkkailun ja sitä myöten oireilukin  helpottuu.

Tosin lämpötyynyä pidin jo eilen niskassa telkkaria katsoessa ja venyttelin, senkin takia tänään oli huomattavasti parempi päivä töissä.

Kiitän teitä kaikkia lämpimästä kommentoinnista ja hyvistä vinkeistä ollessani vielä

päänvaivojeni kanssa hiukan ulalla. <3

Tämän hurmaavan, kuopuskikkarapääni alakoulussa muovailevan liskon myötä toivottelen mukavaa huomista "keskellä viikkoa"! <3 <3

Olipa muuten kylmä tänään! :)