Sieniä, sieniä, suuria ja pieniä.
Ihmeellisiä, myrkyllisiä, herkullisia.

Intohimoisina sienestäjinä, minä ja isäntä, olemme taas kolunneet yhden jos toisenkin hehtaarin metsää.
Joka vuosi vastaan tulee joku aivan outo ilmestys.
Kanttarellia on taas aivan pilvin pimein.
Oma ehdoton suosikkini herkkutatti pitää taas juhlavuottaan, eli nousee kuin sieni sateella yhdessä yössä ja täyttää metsät.
Kuivuri onkin laulanut tasaiseen tahtiin, ensi vuonna ei ehkä taas olekkaan tattivuosi.
Suolasientäkin näkyy jo ihan kiitettävästi, pitää pyhittää sen keräämiseen joku reissu.

Kokkipoikani käyttää mielellään mustatorvisientä, sitä meillä myös kuivataan ja myöhemmin suppista.

Kanttarelli on mielestäni parhaimmillaan juuri metsästä kerättynä suoraan pannulle laitettuna. 

Omina sieniherkkuinani voisin mainita seuraavat.

Sipulin kanssa voissa paistettu kanttarelliseos ruisleivälle ja vähän voimakkaampaa juustoa päälle ja uuniin niin että juusto sulaa.

Herkkutattikastike.
Sipulia,voita ryöppäämiseen,mustapippuria, valkopippuria,suolaa,hyppysellinen sokeria, kermaa ja vehnäjauhoa hiukan suurustamiseen.

Paistettu lampaankääpä. (tämä on superhyvää)
Pienehkö/medium lakki lampaankääpää pyöräytetään munaseoksessa, jossa on valkopippuria,currya,suolaa.Pyöritellään sitten mieleisissään jauhoissa ja paistetaan rusehtavaksi pinnaltaan, kuten wienerleike.

Ja ehdottomasti vielä sienisalaatti punasipulineen ja smetanineen jouluna ja muulloinkin.
Erityisesti uusien perunoiden ja grillatun lohen kylkeen, nams!
Muutamat maukkaat sienikeitotkin on tullut tehtyä.
Rapeaa patonkia ja hyvää punaviintä, kyllä on gourmeeta. 

Metsässä kulkiessa sienet myös tuovat hiukan satumaista tunnelmaa?
Punaiset kärpässienet ja pikkuruiset minisienet saavat minun mielikuvituksissani keijut ja menninkäiset liikekannalle mättäiden taakse. :)

Kuulisin erittäin mielelläni oman sieniherkkusi? <3

Monet ovat varmasti lukeneet kirjan "Pieni suklaapuoti"?
Ihana elokuvakin siitä on tehty.
Minä pidän tarinasta erityisen paljon.
Enkä vähiten sen tähden, että tunnen niin omikseni ne salaperäiset tuulet, jotka kuiskailevat ja tekevät päähenkilöstä levottoman.

Minulle alkavat kuiskia tuulet joka vuosi näihin aikoihin.
Jonain aamuna loppukesästä havahdun niiden tuomaan tuoksuun.
Se ei tuoksu enää lämpimältä, pehmeältä.
Siinä on se tietty raikas vivahde, joka havahduttaa minut ja tekee levottomaksi.

Sen jälkeen mikään ei ole enää ennallaan -huolettomat,hitaat kesäpäivät. Minä tiedän jo.
Syksyn lähestymisen merkit ilmestyvät vaivihkaa.
Aloitan jokavuotiset riittini.
"Tämän teen nyt antaumuksella, saattaa olla kesän viimeinen mahdollisuus"...

Mielen valtaa suuren suuri haikeus.
Vielä se ei ole kovin vahva, mutta tunnen sen kyllä jo luissani.
Aistini muuttuvat hiukan hysteerisiksi, rekisteröimään jokaisen uuden viestin.
Nyt lähtivät pihan pääskyt, nyt lakastuivat nuokin kukkaset.
Tarkkailen pihakoivujen lehtien värisävyä ja rauhoitun vasta, kun ne selkeästi näyttävät vielä vihreiltä. Silti pihalle leijailee jo keltaisiakin lehtiä.
Kaikki tämä johtaa myös jonain päivinä armeliaasti siihen, etten tunne juuri mitään.
Ilottomana ja turtana raahustan aamun iltaan.
Kunnes saan jostain piristysruiskeen,tormistun ja nautin taas kaikesta vielä kesäisestä.

Minua eivät valitettavasti"vielä on kesää jäljellä"-laulut eikä vakuuttelut auta.
Tunnen itseni jo niin hyvin tämän asian tiimoilta.

Mainita täytyy, että ei tämä asia minua täysin invalidisoi.
Osaan kyllä iloita, ja iloitsenkin kaikesta loppukesäisestä ihanasta.
Sienimetsästä, kypsyvistä marjoista ja muusta sadosta,sumuisista aamuista ja pimenevistä illoista.
Tänä kesänä melankoliassakin on oma vivahteensa, koska vuorotteluvapauteni päättyy vajaan kahden kuukauden päästä.
Tämä kesä on ollut niin erityinen ja hieno, että on niin haikeaa, kun se pikkuhiljaa
alkaa olla lopuillaan.

Tiedän kuitenkin,että kesän päättymisen ja syksyn alkamisen välissä tulee olemaan taas virstapylväs.
Jonain kauniina aamuna olen hyvästellyt tämän kesän lopullisesti ja rakastamani syksy saa tulla.

Mukavaa alkanutta viikkoa! <3 <3

Mikä päivä!
Meidän piti viettää se tyttäreni ja mutsimuikkusen kanssa kolmisin, mutta muikkunen oli nukkunut huonosti yön ja oli liian töttis liittymään seuraan.

Treffasimme tyttäreni kanssa Ruoholahdessa ja aloitimme kultturellin päivämme Kaapelitehtaalla Valokuvataiteen museolla.
Heikki Willamon "Myyttinen matka"- valokuvanäyttelyllä.
Näyttely on siellä 13.8.asti.
Itse pidin eniten mustavalkoisesta lyhytelokuvasta, joka pyörii näyttelytilassa.

Metrolla keskustaan ja ratikalla Johanneksen kirkolle Nina Haation klik ihanista ihanimpaan näyttelyyn Galleria Fridaan.
Matkalla törmäsimme kirkolle päin kulkevaan morsmaikku/kaaso kulkueeseen. 

Olimme myytyjä tyttäreni kanssa Ninnun suloisten teosten edessä.
Sain galleristilta luvan ottaa kuvan teoksesta, joka pääsee minun kotiini.
Kyllä olet taitava Ninnu! <3
Suosittelen näyttelyä ehdottomasti! Näyttely on Galleria Fridassa (Korkeavuorenkatu 25)
10.8.asti

Sitten jatkoimme Kinopalatsiin lunastamaan liput elokuvaan, jota aioimme mennä hiukan myöhemmin katsomaan.
Sieltä ruokamessuille rautatieaseman kupeeseen.
Maistelimme muikkuja, loimulohta, salaattia,kalapyöryköitä, juureslastuja ja päälle muurinpohjalettu mansikkahillon ja kermavaahdon kanssa.

Ruokailun jälkeen Helsingin tuomiokirkon gryptaan katsomaan Aleksander Lindebergin hienoja kuvitustöitä.
Muistan useammankin kuvan lapsuuteni satukirjoista.
Tuomiokirkonkin pihalla näimme morsiammen.

Lopuksi vielä leffaan.
Kävimme katsomassa espanjalaisen Iciar Bollainin ohjaaman elokuvan Oliivipuu.
Niin tunteisiin menevä elokuva. Nieleskelin monessa kohtaa.
Samaistuin syvästi elokuvan isoisän rakkauteen tiettyä oliivipuuta kohtaan, jonka ympärille tarina muodostuu.

Vaikka maalla on ihanaa, välillä on tosi virkistävää köyskennellä myös Helsingin taide tarjontaa kartoittamassa. :)
Ihana päivä, kiitos Anna! <3

Mukavaa viikonlopun jatkoa! <3 <3