tiistai 18. huhtikuuta 2017
Meidän porukan pääsiäislounas.
Tyttäreni kihlattuineen, Sisu ja mutsimuikkunen vierailivat eilen pääsiäislounaan merkeissä.
Poikani kuopus kikkarapää loihti suurimman osan menusta, kokki kun on.
Alkupalaksi meillä oli tomaattista, vuohenmaitojuustolla terästettyä mustatorvisienikeittoa.Voin sanoa, että taivaallista oli!
Seuraavaksi juuri oikein keitetyt parsat kuopuksen itsetehdyllä hollandaisekastikkeella,nams!
Niitä seurasi kahta erilaista porsaanlihaa ja paahdettua bataattia yrttimausteilla.
Jälkkäriksi olin ostanut Suomen juhlan kunniaksi valmistettua uutta puolukkajäätelöä.
Makuja on monia, mutta meidän raadilta tämä jätski sai aika kehnot pisteet...
Mukavaa oli taas istua isommalla porukalla läheisten kanssa.
Sisu kultsi se vain kölli ja kölli ja köllötteli... :)
Rauhallisempaa koiraa en heti muista tavanneeni. Sieltä se sohvalta muistaakseni lihojen kohdalla hieman nosti päätään ja jatkoi sitten taas päikkäreitään.
Pääsiäinen on nyt ohi ja minä alan kohta tanssia aurinkotanssia täällä!
Jotain pitää yrittää, eihän tästä mitään tule kun kaunis aurinkokelikin on kuin Siperian talvi, niin jäätävän kylmää.
Tarkastin viime vuoden kuvista, että kyllä oli kevät jo paljon, paljon pidemmällä tähän aikaan.
Amerikkalainen, pitkänajan sääennuste-sivusto lupailee kesäisiä kelejä vasta kesäkuun lopulla...EN SUOSTU!!! ;D
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Nälkähän tässä ihan tuli..:)
VastaaPoista:D Kokeileppa kuule joskus tuota keittoa, vie kielen mennessään.
PoistaKiitos Hannele! <3
Suloisuus-postaukset jatkuvat nyt mukana myös herkuttelua!:)
VastaaPoistaAurinkotanssi on tepsinyt, nytkin paistaa, mutta millä ihmeellä lämpöasteet saadaan kohoamaan...:)
Kivaa alkanutta viikkoa!
Eikö olekkin ihan kummallinen keli?! Aurinkoa on riittänyt jo useampikin päivä, ihan siniseltä paistaa, mutta jäätävän kylmää on...
PoistaKiitos Sirpa ja kivaa pääsiäisen jälkeistä viikkoa! <3
Kylläpä teitä on hemmoteltu hyvillä tarjottavilla. Aurinko paistaa täällä itärajallakin ja lämmittää vähän. Lunta kyllä on vielä reilusti kaikkialla.
VastaaPoistaOli herkut, täytyy myöntää. :) Täällä meilläpäin paistaa aurinko siniseltä taivaalta, mutta ulos kun menee untuvatakki, pipo ja hansikkaat eivät ole ollenkaan liikaa. :)
PoistaLunta meillä ei enää kyllä ole.
Kiitos mummo! <3
Mmmmmm, mitä herkkuja! Ja kun niistä pääsee nauttimaan parhaassa mahdollisessa seurassa niin eipä voisi enää paremmin asiat olla ❤
VastaaPoistaAurinko paistaa parhaillaankin, mutta lämpöasteita on vain 1. Siis vaivainen yksi aste ja kun kylmä tuuli taas puhaltelee, niin eihän tässä voi talvivaatteista luopua ensinkään :( En suostu mitään pitkänajanennusteita uskomaan, en kertakaikkiaan suostu. Eikä ne amerikkalaiset mitään meidän säästä tiedä, eihän? ;)
Voi Ansku niin toivon, että pieleen menee niiden ennusteet! Mutta onhan tämä nyt ihan persiistä, kun ei vaan lämpene. :D Tuo jäätävä tuuli vielä viimeistelee tämän kolean sään ihan tolkuttomaksi.Siniseltä paistava aurikokaan ei lämmitä yhtään poskipäitä, kun on niin kylmää.
PoistaEn kyllä muista untuvatakki päällä kulkeneeni viime vuonna enää huhtikuun puolenvälin jälkeen... mutta näillähän me mennään, mitä annetaan? :)
Kiitos Ansku! <3
Minullakin tuli nälkä lukiessa. Oh-hoh, jos kesä alkaa vasta kesäkuun lopussa. Tulisi nyt edes sen verran plussa-asteita ja maa sulaisi, jotta pääsisi puutarhahommiin.
VastaaPoistaVoi kuule Sussi, kun minäkin juuri sitä niin kiihkeästi odotan, että mullat alkavat lämmetä, että pääsisi puutarhaan mönkimään. Mutta eihän tässä kylmyydessä mikään lähde itämään. :)
PoistaToivotaan, että pian tuolta jostainpäin alkaisi lämpimät tuulet puhaltaa?
Kiitos sinulle! <3
Ihana, retro bannerikuva :)
VastaaPoistaTeillä on ollut varsinaiset herkut! Parsaa on tehnyt mieli, täytyy etsiä jokin hyvä ohje.
Sisulla on varmasti nyt oikein hyvä olla!
Kevät on ihan erilainen kuin viime vuonna, katselin vanhoja kuvia.
Ei suostuta tuohon myöhäiseen kesäntuloon! Kertakaikiaan unohdetaan että ollaan kilttejä tyttöjä :D
Sinäpä sen sanoit! Noustaan kaikki me kiltit tytöt parrikadeille lämpimämmän sään puolesta! :D Minäkin katselin omia viime vuoden kuviani ja olen kuvannut Kökkelin kartanon puistossa valtavasti erilaisia kukkia ja hiirenkorvia pensaissa jo viikko sitten viime vuonna tähän aikaan.
PoistaKun se sää niin monasti yllättää täysin,ja sääennusteet menevät aivan uusiksi..eikö nyt sitten voisi, pliis... :)
Vaan, eipä auta ruikuttaa.Mutta toivoa saa aina? :)
Kiitos Vikki! <3
Ihanan pirtsakka kattaus ja toi karvakuono on oikea sydämen murskaaja <3
VastaaPoistaPistin pääsiäisen kunniaksi vähän väriä pöytään. :)
PoistaEt ehkä uudempana lukijana tiedä, mutta tuo Sisu kultsi on tyttäreni Kreetalta tuoma rescue koira.Niin suloinen,kiltti ja herttainen, että voittanut meidän kaikkien sydämet jo kymmenesti. Poika on hieman talvitakissa vielä tällä hetkellä, siitä kuoriutuu kevät-trimmauksen jälkeen taas charmantti herrasmies.:)
Kiitos Kristiina! <3
Kyllä sinulla on onnea, kun on tuollainen kokkipoika :)
VastaaPoistaPikkuhiljaa saisi kyllä jo lämmetä minunkin mielestäni.
Olen ollut poikaseni kokkitaidoista ikionnellinen! :) Hän valmistaa ruokia hyvin kokeilevasti ja hänellä on todella hyvä makujen yhdistelytaito.Omat murkinani kun ovat hiukan urautuneet vuosien saatossa. :)
PoistaVoi Seija, odotan sitä lämpenemistä täällä niin malttamattomana.
Kiitos sinulle! <3