Tämä oli nyt tässä.
Vuorotteluvapaus nimittäin.
Maanantaina paluu takaisin töihin.

Halusin kokea vapaana työvelvotteista aikajanan keväästä syksyyn.
Sen myös näin-voi veljet, ja koin!
Kotimaan luonnon herääminen keväällä, ihana keskikesä.
Nyt olemme jo syksyssä.

Tämä puolivuotinen tuntuu nyt menneen nopeasti.
Mutta, kun katson huhtikuun alun kuviani,onhan niistä jo pitkä aika...

Olen niin kiitollinen, että uskalsin kuunnella sydämeni ääntä, sitä vapaudenkaipuun kuiskailua, joka ei jättänyt rauhaan.
Talouskaan ei mennyt kuralle päinvastoin, kulutukseni pieneni maaseudulla, ei bussikortteja, ei lounaita, ei siistejä työvaatteita. Hetkeäkään en tuntenut katuvani päätöstäni.

Luulen, että jaksamisen reppu on nyt pullollaan kauniita näkymiä, tuoksuja, makuja, muistoja.
Enkä muista, että olisin stressannut oikeastaan mistään koko puolivuotisen aikana.
Kerran ehkä asioillani Helsingissä julkisissa taisi nostaa päätään ne tutut kimmastuksen tunteet, jotka siinäkin huomasin sitten heti kuitata sisäisellä riemuntunteella, että so what, huomenna olen taas maalla ja vapaa kaikesta tästä! 

Vapaus nousee koko rupeaman tärkeimmäksi asiaksi.Vapaus herätä ja mennä nukkumaan, kun siltä tuntui.
Vapaus päättää huomisesta ja viikonpäästä,tai olla päättämättä. Ei kalentereita eikä aikatauluja.
Vapaudentunne päihitti senkin, että sattui sateisempi ja viileämpi kesä.
Elin täysillä ja nautin kaikesta suunnattomalla kiitollisuudella.
Tämän kaiken pois antaminen hieman ahdistaa tällä hetkellä.
Kävin hyvin, hyvin pitkällä kävelyllä, toisella ranta-alueella tänään kuin eilen.
Korkealla kalliolla, merituulen tuivertaessa hiuksia koin vahvasti, mikä minulle on terveyden ja perheen lisäksi kaikkein tärkeintä.
Se on se vapaus.
Siinä kalliolla lupasin itselleni, että sitä kohti lähden nyt matkalle.
Pyrin poistamaan esteet ja järjestämään asiani niin, että koen olevani vapaa.

Kuvissa nopea flashback huhtikuun alusta syyskuun loppuun.

Ihana puoli vuotta! <3

Mukavaa alkavaa viikkoa! <3