torstai 13. syyskuuta 2018




Ihme tapahtui!
Pitkän, kuivan ja helteisen jakson jälkeen kesemmällä ajattelin, ettei sienimetsään tarvitsisi tänä syksynä mennä.
Tai tarvitsisi mennä on hiukan huono ilmaisu, paremminkin ei pääsisi menemään.
Intohimoisina sienestäjinä me isännän kanssa otimme tämän yllärin avosylin vastaan!
Herkkutattia on jo kuivattu aivan mieletön määrä, kanttarellia rupeaa nyt nousemaan. Karvalaukkujakin keräsin jo aimomäärän suolasieniksi, ovat nyt juuri parhaimmillaan, pieninä, paksuina ja napakoina.
Vajaan viikon reissumme aikana päivät pyörivät kutakuinkin metsän, sienien ja niiden perkaamisen ympärillä.
Metsä on nyt täynnä sieniä. pieniä ja suuria, myrkyllisiä ja herkullisia.
Metsä on nyt myös hyvin kaunis, syksy hiipii sinne sienien lisäksi muuttuvina väreinä.
Nuoret koivuneidot alkavat siellä kellastua, vaikka pihamaamme vanhat rouvat kantavat vielä vihreitä, joskin jo selvästi väsyneitä lehtiään.
Reissullemme osuivat myös hienot säät.
Metsässä oli mukava kulkea, nauttia sen kauneudesta ja kosteanhapekkaasta ilmasta.
"Niskaravuistakaan" joiksi hirvikärpäset olen nimennyt, ei ollut riesaa.
Jokunen yksittäinen vain osui kohdallemme. Hyttysiä ei ollut ollenkaan.
Seuraavaksi sitten ehkä seuraavalla reissulla niiden kanttarellien kimppuun,
 kunhan hiukan aikaa niiden vielä annamme kasvaa.
Tulossa on myös vielä suppikset ja mustattorvisienet!!

Oletko sinä saanut jo sienisaalista?








Herkullinen ja myrkyllinen, kylki kyljessä, kuin tenavakaverukset konsanaan.
Oravakin on tunnistanut, kumpaa kannattaa haukata.
Jotenkin hetken jopa säälitti napata herkku mukaan ja jättää kaveri siihen yksikseen...




















8 kommenttia:

  1. Ihanat kuvat metsästä ja sienistä! Meillä kanttarellejä on kuivattu ja yksi soossikin niistä tehty...:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ah metsä! Alkaa olla jo taas ikävä, kun on oltu pari päivää kaupungissa. :)
      Hienoa, että olette päässeet jo kanttarellin makuun!
      Kiitos Hannele! <3

      Poista
  2. Oi! Ihania kuvia tällaiselle toiselle intohimoiselle sienestäjälle! Matkan vuoksi emme ole lainkaan vielä päässeet sienimetsään, mutta nyt on kovat odotukset viikonlopun osalta - pakko päästä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi, toivon hartaasti, että saatte kunnon saaliin! :)
      Sienestys on hyötyliikuntaa parhaimmillaan!
      Kiitos Pilvi! <3

      Poista
  3. Nyt kun ei ole paahteisen kuumaa on ihana liikuskella ulkona, jaksaa paremmin.

    Onpa Teidän kulmilla sieniä runsaasti.
    Herkkullista on herkkutatit kuin muutkin sienet, paitsi tuo myrkkysieni.
    Kuivattuna mahtuu kaappeihin enempi. :)

    Kaupasta tulee Minulla ostettua sienet.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samaa mieltä! Metsässä ja ulkona muutenkin on mukava liikkua, kun sää on lempeä.
      Herkkutatin maku mielestäni myös jalostuu kuivattaessa vielä paremmaksi.
      Saahan niitä toki kaupasta ja toreiltakin ihan yhtä hyvää kotimaista sientä.Minä vaan kun tykkään siitä itse sienestämisestä :)
      Kiitos Sinulle Tarja! <3

      Poista
  4. Voi taivas miten ihanat kuvat ❤
    Yhtäkään syötäväksi kelpaavaa sientä en vielä ole löytänyt saaristosta, ja lähimetsään en ole vielä ehtinyt. Tänä viikonloppuna en pääse kumpaankaan, sillä sairastuin flunssaan, köh ja snif ;)
    Siskoni toi meille viikko sitten pari litraa kanttarelleja sekä mustia torvisieniä, jotka oli poiminut Mäntyharjulta ystävän mökillä vieraillessaan. Herkullisia olivat!
    Ehkä ensi viikonloppuna pääsen itsekin sienimetsään :)
    Suloisia ja satoisia syyspäiviä sinulle ❤

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi sinnuu poloista, että olet lentsun jostain napannut riesaksi,pikaista paranemista täältä toivottelen.<3
      Ehkä saaristossa kausi on vielä edessä, kun se mantereellakin oli kovasti myöhässä, toivotaan näin ainakin.
      Hyvä tietää, että jostain on jo mustaatorvisientäkin löytynyt, kiitos vinkistä!Pitää käydä omat paikat tarkastamassa seuraavalla reissulla. :)
      Toivon myös sinulle satoisaa ja mukavaa syksyä, kunhan ensin paranet siitä flunssasta,kiitos Ansku! <3

      Poista