Tänään aamupäivällä oli upea aurinkoinen sää.

Mietin hetken lähtemistä kävelyretkelle.

Olin kuitenkin hieman väsy ja päätinkin istahtaa isännän parvekkeelle aurinkoon.

Rakastan sitä tunnetta, kun suljettujen silmäluomien läpi näkyy kirkasta punaisen oranssia ja aurinko lämmittää kasvoja.

Alemmalla parvekkeella maahanmuuttajaperheen pieni tyttönen lauloi kirkkaalla äänellä leikkikoulussa oppimaansa suomalaista lastenlaulua. 

Hänessä oli samaa tomeruutta kun omassa pienessä tytössäni liki kolmekymmentä vuotta sitten.

Hiukan murretulla suomenkielellä hän lauloi toistuvasti oppimansa kohdat ja lallatteli loput heinäheinäsirkka-laulun nuotilla.

Hymyilytti itsekseni.

Kuinka tämä aika rientääkään.

Juurihan oma Annani lallatteli samaa laulua.

Tämänpäiväiseen väsymykseeni on ihana, kaunis ja itseäni kovasti liikuttava syy.

Tyttäreni menee ensi kesänä naimisiin.

Matkustamme Kreikkaan heinäkuun alussa juhlistamaan heidän seremoniaansa.

Nuoripari vihkiytyy virallisesti jo Suomessa, mutta me lähisukulaiset ja ystävät saamme todistaa henkilökohtaiset lupaukset Kreetalla, Annan isän villan puutarhassa, vuoren rinteellä lämpimässä Kreetan illassa.

Minulle erittäin mieluisaa puuhaa on visuaalinen somistuksen suunnittelu.

Nyt kun olen saanut Annalta luvan miettiä ideoita, iltani kuluvat pitkälle yöhön niitä pohtiessani.

Miten puutarhan voisi koristella, mitä kannattaisi tuoda jo Suomesta mukana?

Kun Anna syntyi mietin, että jonain kauniina päivänä haluaisin äitinä itse ommella hänelle häämekon.

Tilaisuus on hyvin nuorenparin näköinen, enkä näe tytärtäni perinteisessä hääpuvussa, niin kuin ei Anna itsekään.

Sitä vastoin näen hänet kyllä eteerisessä keijumaisessa mekossa.

Annan isoäidillä, omalla äidilläni oli kaunis, luonnonkukista solmittu kukkaseppele markeeraamassa huntua omissa häissään.

Anna otti idean siitä vastaan myötämielisesti.

Samalla se täyttäisi "jotain lainattua"-osan perinteestä, joskin ideana.

Omana visionani näen kauniin tyttäreni pitkät tummat hiukset avoimina kukkaseppeleen alla ja pukeutuneena ilmavaan yksinkertaiseen keijumekkoon.

Anna tietenkin päättää tämän aivan itse, enkä katso ollenkaan oikeudekseni edes puuttua asiaan.

 Mutta, saatanpa kuitenkin yrittää tehdä sen keijumekon,

 ja Anna sitten hyväksyy tai ei ,ilman pienintäkään pelkoa siitä, että loukkaantuisin, jos hän päätyy toisenlaiseen ratkaisuun.

Mietin tulevaa hääjuhlaa usein ja herkistyn aina kovasti ajatuksesta.

Omaan pussukkaani varaan suuren määrän nenäliinoja.

Hion puhettani parille ja mietiskelen, kuinka mieltä liikuttavaa voi olla myös paluu saarelle, josta lähdin 20-vuotta sitten, enkä ole sen koommin siellä käynyt.

Toivottelen mukavaa viikonlopun jatkoa! <3 <3

(kuvassa Mirjam-Matilda mummuni ja Ville-pappani vastavihittyinä)