perjantai 14. syyskuuta 2018


Oma rakas paikkani.
Onko sinulle muotoutunut joku tietty paikka, sama kohta ja maisema johon aina palaat, vuodesta toiseen?
Minulla on ollut jo monia vuosia tämä oma paikkani maalla, navetan takana.
Ensin siinä oli kivi (näkyy kolmannessa kuvassa), jolla istuin ja katselin itsekseni maisemaa, edesmennyt Santtu-koirani saattoi olla seuranani. 
Sukulaisetkin sitä jo kutsuivat minun kivekseni.
Sittemmin kiven eteen kasvoi pieniä mäntyjä, enkä nähnyt niiden takaa enää mitään.
Vaihdoin tuoliin.
Tuossa, yleensä ilta-auringossa istuessani, minulla on kaikki hyvin.
Siitä minulla ei ole kiire mihinkään, ajatukseni ovat lempeät ja kirkkaat,
 puhdistun kaikista huolistani.
Yleensä nousen vasta, kun aurinko on jo laskenut metsän taa.

Ajan saatossa tuohon viereen, männyn juurelle on muodostunut tuollainen "alttari"minulle, johon kerääntyy kaikenlaista.
Isäni aikoinaan laski siihen ensin löytämänsä pöllönmuotoisen kiven katselemaan laskevaa aurinkoa,
ajatteli siitä hakata sen pöllön joku kaunis päivä.
Pöllö on edelleen niillä sijoillaan, kivitaiteilija jo edesmennyt hänkin.
Puuta vasten nojaa myös vanha käppyrä katajan varsi, jonka keskelle on jäänyt katajan kasvaessa suuri kivi kiinni.
Löysin sen metsästä. Hieno.
Paljon ruosteisia maatalon töissä tarvittavien esineiden palasia, joita on löytynyt milloin mistäkin.
Siihen hautasin edellisenä kesänä pienen oravankin,
 jonka mäyrä sittemmin oli kaivanut ylös...

Paljon aiemmin, lapsuudessani, tuossa kirmasi vaarini hevonen.
Alue oli sille aidattu. 
Ei riiviö päästänyt minua ja sisartani juoksemaan alueen läpi metsänlaitaan, josta olisimme päässeet ystävättäriämme tapaamaan.
Aina piti odottaa Ville-pappaa pitämään raisua hevosta aloillaan, että pääsimme ohi pujahtamaan.
Raiha sen nimikin oli.
Sekin jo laukkaa vihreämmillä niityillä, saan olla rakkaassa paikassani aivan rauhassa.


Maailma on kaunis ja hyvä elää sille
Jolla on aikaa ja tilaa unelmille
Ja mielen vapaus, ja mielen vapaus
On vapautta kuunnella metsän huminoita
Kun aamuinen aurinko kultaa kallioita
Ja elää elämäänsä, ja elää elämäänsä
On vapautta valvoa kesäisiä öitä ja katsella hiljaisen haavan värinöitä
Ja elää elämäänsä, ja elää elämäänsä
Maailma on kaunis ja hyvä elää sille
Jolla on aikaa ja tilaa unelmille
Ja mielen vapaus, ja mielen vapaus
On vapautta istua iltaa yksinänsä
Ja tuntea tutkia omaa sisintänsä
Ja elää elämäänsä, ja elää elämäänsä
On vapautta vaistota viesti suuremmasta
Ja olla kuin kaikua aina jatkuvasta
Ja elää elämäänsä, ja elää elämäänsä
Maailma on kaunis ja hyvä elää sille jolla on aikaa ja tilaa unelmille
Ja mielen vapaus, ja mielen vapaus


Vexi Salmi

Rauhallista ja mukavaa viikonloppua! <3














12 kommenttia:

  1. Voi miten kauniita kuvia ja hyvä postaus!
    Mun latautumispaikkani on mummulan rannassa. Siellä sielu huokaa ja lepää, oli sää ja vuodenaika mikä tahansa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos Sumi kannustavista sanoistasi! <3
      Meillä kummallakin mummula se rakas paikka. :)

      Poista
  2. Voi mikä ihana aihe ja niin ihanat kuvat ❤
    Vaikea on edes kuvitella sinulle tuon parempaa latautumispaikkaa. Mummulasi on niin merkittävä osa elämääsi, ollut aina, ja tulee aina olemaan. Tuo paikka itsessään, sekä sitä ympäröivä luonto, rauha ja hiljaisuus, nuo kauniit maisemat. Paikan historia, nykyisyys ja tulevaisuus....ne kaikki ovat osa sinua.
    Minulla ei ole ns. omaa paikkaa, mutta muutamia itselleni tärkeiksi muodostuneita "alttaripaikkoja" löytyy lähinnä meren rannalta. Kyseisiltä paikoilta olenkin blogiini napsinut kuvia melkoisen määrän :D
    Jo lapsuuden ajoilta muistan että olen aina halunnut pysähtyä paikkaan, josta näkee kauas. Ehkäpä juuri siksi viihdyn parhaiten niin merellä kuin korkean tunturin laellakin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana kommentti, kiitos Ansku, tunnet minut jo hyvin. :) <3
      Taitaapi olla minullakin tuo sama, että viihdyn tuossa paikassani juuri sen takiakin hyvin, että siitä näkee kauas ja on tilaa ja avaruutta ympärillä.Ymmärrän hyvin, mitä tarkoitat.

      Poista
  3. Voi miten ihana paikka♥
    Muistan lapsuudesta, kun isäni kotona piti ulkohuoneeseen mennä hevoshaan ohi ja haassa oli mamman hevonen, Tuija. No, minähän olen aina ollut oikea arkajalka ja kyllä jalat vilisti, kun ulkohuoneeseen oli pakko mennä...taisi heppakin ihmetellä mikä viuhahti ohi..:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä ihan samanlaisia lapsuudenmuistoja! :)Kyllä minäkin sitä Raihaa pelkäsin.Edellinen heppa oli Valtti ja sitä en pelännyt ollenkaan, kun oli niin säyseä ja rauhallinen, eikä piitannut meistä tytöistä tuon taivaallista, ohi sai mennä ihan rauhassa.:)
      Kiitos Hannele, että jaoit kanssani muistosi! <3

      Poista
  4. Ihana postaus! <3
    Suloista sunnuntaita Sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos samoin Sinulle Piipe! <3 Ihanaa, että tykkäsit! <3

      Poista
  5. Kauniisti kirjoitettu. Saat olla onnekas, kun sinulla on tuollainen paikka. Minulla noita paikkoja, johon pysähdyn, on useita. En ollut ajatellutkaan, että voisi olla vain yksi paikka ennen kuin luin tämän. Mutta kuka tietää, josko minullekin sellainen vielä kehkeytyy? Huomaan toki kerta toisensa jälkeen jääväni katsomaan tiettyjä samoja paikkoja ja niiden vaihtelua auringon, sään, vuorokaudenajan ja vuodenajan mukaan...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehkä minulle on muodostunut juuri tuosta kohdasta niin tärkeä, kun siinä lapsena leikimme systerin kanssa käpylehmillä ja sitten tuo hevosmuisto.Saan paikasta myös tuoksumuiston lapsuudestani, koska siinä tuoksuu kangasmetsä niin voimakkaana.Päivän hommien jälkeen on ihanaa hipsiä siihen itsekseen olemaan, koska laskeva aurinko lämmittää niin mukavasti (se ei enää tuohon aikaan paista pihaan, suurien koivujen takia).Isäntä yleensä katsoo urheilua telkkarista juuri samaan aikaan. :)
      Päivän oma hetkeni.On minullakin muitakin paikkoja,joissa ihastelen kuvaamiasi vaihteluita, jotenkin tästä vain muodostunut se tärkein.
      Kiitos Pilvi! <3

      Poista
  6. Ihana postaus, tuli rauhallinen olo sitä lukiessa. En tiedä, onko minulla yhtä vastaavaa paikkaa, mutta meren läheisyydestä nautin joka kerta ja sitä on ikäväkin, kun on lapsuutensa asunut meren äärellä ja nyt enemmänkin sisämaassa. Laitahan joku kerta kuva tuosta katajanoksasta, johon on kivi jäänyt kiinni. Mukavaa viikonloppua:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Hensku, ihanaa kuulla! <3 Otan seuraavan kerran kuvan "katajan kivestä" ja laitan blogiin! :)

      Poista