tiistai 20. marraskuuta 2018


Miten kaunis, luonnon mestariteoksista yksi, männynkäpy.
Miten mielenkiintoinen kädessä, pyöritellä ja tutkia.
Tuoksumuistoja kesästä.
Muistoja siitä, kun istui mielipaikallaan ja niitä kopsahteli puista maahan.
Siinä kun silmät kiinni istui ja kuunteli, hymyilytti.
Muistoja sateisista päivistä, kun kaikki maassa olleet
 sadat kävyt olivat sulkeneet suomunsa tiukasti, vaikka ne eilen vielä auringossa olivat avoimina.
Ihmetystä siitä, kuinka ne kuin jatkaisivat omaa elämäänsä vielä pudottuaan puustaan.

Keräsin niitä suuren pussillisen viime vuonna.
Nyt kuivuneista kävyistä oli mukava tehdä kranssi talven koristeeksi.
Kuumaliimapyssyllä liimailin vielä aiemmin keräämiäni juttuja ja pienet puukellot niihin, vaikka hetken mietin, onko kauniimpi ilman.
Ensin ajattelin huiskia valkoista maaliakin sinne tänne kranssin pintaan,
 mutta luovuin siitä kun on niin kaunis itsessään.
Tarkoitus on ostaa kranssin ympärille vielä sellainen seitinohut led-valoketju.
Tai sitten annan olla tuollaisenaan naturel.
Rakkaan kesäpaikan se ainakin tuo talvella mieleeni.
























12 kommenttia:

  1. Sait upean koristeen edullisesti kun itte teit!
    Samanlaisen ostin kukkakaupasta muuan vuosi sitten. Siinä on kävyt maalattu tumman joulun punaiseksi ja kävyn suomujen reunoissa on kulta kimmellystä.
    Melko hintava se oli.

    Ihana kaunis tunnelmainen kynttilä kuva.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen myös nähnyt kukkakaupoissa valmiita kransseja ja aika hintavia ovat olleet.
      Juuri tein äidillenikin vielä vähän erilaisen. :)
      Kiitos Tarja!<3

      Poista
  2. Ehdottoman kaunis kranssi.
    "Itse, kun tekee, saa juuri sellaista kun tulee. Siinä on käsillä tekemisen taika" sinun käsillä tuli todellakin kaunista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Aimarii! <3 Tykkäsin tuosta lauseesta "kun itse tekee, saa juuri sellaista kun tulee.Juuri näin se on!

      Poista
  3. Männynkäpy on tosi kaunis, sävyltään, että muutenkin! Kaunis kranssi, niin ja muistoja kesästä!
    Tästä muistin, että miunkin piti kerätä käpyjä kesällä. Näin jossain myyjäisissä kranssin, jonka kävyistä oli poistettu ylimmät, miksi noita osia nyt sanotaan, jonka väleissä siemenet ovat. Ne jäljelle jätetyt näyttivät ihan selkeästi kukilta. Olikohan tämä nyt ymmärrettävä valmistusohje :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen nähnyt noita käpykukkia Pinterestissa, pitää joskus kokeilla, kauniita olivat!
      En minäkään tiedä, kutsutaanko niitä suomuiksi, mutten keksinyt parempaa nimeä niille. :)
      Itse käpy, niin männyn kuin kuusenkin on tosi kaunis, kun oikein katselee tarkkaan yksityiskohtia.
      Kiitos Vikki! <3

      Poista
  4. Tulipa puuhea ja kaunis kranssi!
    Mun pitäs reipastua ja tehdä sytykekäpyjä..
    Niillä saa niin kivasti mummulan hellanuuniin valkean syttymään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä termi, puuhea! :)
      Avoanoppi teki meille ihania sytykkeitä steariinista ja munakennoruusuista.Olisikin hyvä idea kastaa käpy steariiniin!
      Kiitos Sumi! <3

      Poista
  5. Kaunis kranssi ❤
    Männynkävyistä on moneksi :)

    VastaaPoista
  6. Hieno tuli! Männynkävyt ovat niin kauniita avautuessaan.
    Mekin teimme lasten kanssa käpykransseja viime viikolla. Lapset saivat halutessaan maalata niitä punaisiksi tai sinisiksija valkoisiksi. Tuli niistäkin tosi sieviä ja ne lähtevät koteihin ennen itsenäisyyspäivää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin ovat! Ihmettelin kyllä, kun huomasin, että sateella sulkeutuvat tiukasti.Kai se on puuaines, joka reagoi kosteuteen ja vastavuoroisesti kuivaan auringonpaisteeseen. :)
      Varmasti lapsoset ovat nauttineet hommasta yhtä paljon kuin minäkin. :)
      Kiitos Piipe! <3

      Poista