tiistai 16. huhtikuuta 2019


Tänä vuonna maaliskuussa 80-vuotta täyttänyt rakas maamoni kävi eräänä sunnuntaina tammikuun ensimmäisen viikon päätteeksi, 57- vuotta sitten, pyöräyttämässä tytön, minut, esikoisensa, naistenklinikalla Helsingissä.
Kävin samassa vanhassa rakennuksessa ensi kertaa syntymäni jälkeen huhtikuun alussa, jättämässä sinne lisääntymiselimeni, kohtuni ja munasarjani.
Aiemmin kerroin jo kohdunsuun sähkösilmukkahoidostani.Patologi löysi näytteestä myös pienen alueen sitä s.llä alkavaa pahaa.
Lääkäri määräsi kohdunpoiston ja annoin suositukseen luvan poistaa myös munasarjat, ikäiselleni jo kutakuinkin turhina.
Siellä kun leikkauspäivän iltana, hiljaisessa hämärässä huoneessa hain unen päätä, halusin leikkiä mielessäni ajatuksella, kuinka ojensin elimeni lääkärille hopeatarjoittimella.Siinä jätin niille hyvästit syvästi kiitollisena kahdesta rakkaasta lapsestani, jotka niiden kallisarvoisten osieni ansiosta sain.Nyt annoin ne pois säilyäkseni itse terveenä.
Tunsinko itseni nyt vähemmän naiseksi?En tippaakaan.Rikotuksi kyllä, mutta en vajaaksi.Vaikka vatsani on kohdusta tyhjä, mieleni, sieluni ja sydämeni ovat edelleen naiseuteni, olen vieläkin ihan täysi itseni.
Katselin naistenklinikan vanhoja seiniä ja mietin, missäköhän näistä huoneista itse synnyin tuona tammikuun sunnuntaina, kauan sitten.Naisten kohtaloita ja elämää nähneet nämä seinät.
Kuinka tyytyväinen olenkaan kun saan toipua leikkauksesta juuri nyt, kauniin kevään korvilla. Voimat palautuvat pikkuhiljaa, kipuja minulla ei juurikaan edes ole ollut.
Tuolla hipsiessäni ulkona lintujen upeaa konserttia kuunnellen ja etenevää kevättä ihastellen ainoa harmini on se, etten oikein osaisi kävellä tarpeeksi hitaasti tämän hetkiseen kuntooni nähden. Askel kun on normaalisti rivakka, nyt pitää muistutella itseään hiukan hitaampaan tempoon. Eipähän ainakaan jää mitään huomioimatta.
Postasin tästä, koska haluan toistamiseen muistutella teitä siskoja papan ja mammon tärkeydestä. Omaksi onnekseni käyn niissä säännöllisesti, eikä paha päässyt  niskan päälle.
Täällä kaikki hyvin ja into pinkeänä kesää kohden.😊
Mukavaa viikonjatkoa!❤




















10 kommenttia:

  1. Kauniisti ja seesteisesti kirjoitat aiheesta, joka on hyvin henkilökohtainen ja jopa identiteettiiin käyvä. Olet kyllä niin sinut itsesi kanssa. Onneksi pääsit leikkaukseen ajoissa ja toipuminenkin lähtenyt hyvin käyntiin! Minulta myös on kohtu poistettu ja siihen loppui lapsiluku, mutta olen sitäkin kiitollisempi omista ihanista pojistani. Vähän samanlaisia pohdintoja kävin myös silloin läpi, mutta en koskaan ole joutunut niihin ajatuksissani myöhemmin palaamaan, onneksi. Jokainen terve päivä on iso lahja, joten eiköhän nautita nyt keväästä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Pilvi!❤
      Olen luonteeltani melko avoin,ja minun on helppo puhua aiheesta kuin aiheesta muiden kanssa.Täällä blogin puolella pitää välillä oikein miettiä,että onko tämä nyt ok postata tästäkin ilman häveliäisyyttä.😊
      Vähän jännitin,miten tähän suhtaudutaan.Oli tosi mukavaa huomata kommenttisi,joka myös avoimesti avasi oman elämäsi tapahtumia,kiitos siitä.
      Luulen myös,ettei tämä enää palaa minunkaan ajatuksiini,sitten kun olen täysin toipunut.Siltä identiteetti osaltaan.
      Jokainen terve päivä on suuri lähja!Nautitaan ihanan kesän saapumisesta!😊

      Poista
  2. Myös minulta on poistettu kohtu n. kahdeksan vuotta sitten enkä ole mitenkään menettänyt naiseuttani sen takia. Jotkut ovat kuulemma tunteneet luopumisen tuskaa ja masennustakin kohdunpoiston takia, mutta itse en onneksi ole tässä tapauksessa sellaisesta kärsinyt. Muistathan olla nostelematta painavia esineitä, etteivät tikit suotta ratkeile? Onnellista toipumista, kevätpäivien iloa, auringonpaistetta ja lämpöä, riemullista pääsiäistä Sinulle! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aluksi oli aika "matto alta"fiilis,kun lääkäri soitti,että kohdunpoistoon joudun.Nyt asia on omassa päässä käyty läpi ja näyttääkin olevan aika yleinen toimenpide.Tässä kommenteissakin meitä jo neljä sen läpikäynyttä.Nuorelle,synnyttämättömälle naiselle varmasti tuskallisempi asia.
      Olen toipunut hyvin,enkä ota mitään riskejä,passautan muilla nostamiset ja muut,kerrankin!😊
      Kiitos Piipe lämpimästä kommentistasi ja siitä,että avauduit omasta kokemuksestasi!❤ Riemullista pääsiäistä Sinullekin!

      Poista
  3. Tsemppiä toipumiseen❤
    Minulta poistettiin kasvaimen vuoksi munasarjat ja samalla kohtu ja kohdunkaula. Olin jo päälle 50v eli en tarvinnut enää noita elimiä. Mitä naiseuteen tulee ei tullut mieleenkään, että se katoaisi leikkauksen myötä.

    Mukavaa pääsiäisen odotusta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ajatella,että meiltä kaikilta neljältä edelliseltä.
      Samassa leikkauksessa ollaan oltu sinun kanssasi,minultakin leikattiin kaikki,kohdunkaulaa myöten.
      Eipähän tarvitse enää myöhemmin huolta kantaa.
      Kiitos Sirpa oman kokemuksesi kertomisesta!❤Mukavaa ja aurinkoista pääsiäistä sinne naapuriin!

      Poista
    2. Samalla avauksella poistettiin vielä umpisuolikin:)

      Poista
    3. Minulta umpisuoli poistettiin,kun olin nuorena naisena endometrioosileikkauksessa,jossa endometrioosia leikattiin oikeasta munasarjasta.Asuin silloin Kreikassa ja toivoin,että kun viereen menevät,ottaisivat umpisuolenkin pois,etten joutuisi akuuttileikkaukseen sen kanssa joku kaunis päivä Kreikassa.Hyvä niin,koska endometrioosia löytyi myös umpisuolesta ja siitä eteenpäin suolesta.Parin tunnin leikkaus muuttui 8-tuntiseksi.
      Kiitelin jälkeenpäin hyvää onneani,kun olin älynnyt pyytää umpisuolen poistoa.😊

      Poista
  4. Kaunis ja koskettava kirjoitus ❤ Rikottuja voimme olla niin sisältä kuin ulkoa, mutta se ei tee meistä millään tavalla vajavaisia.
    Tommyn sanoin: "Ehjimmät meistä on sirpaleista tehty."

    On kyllä tosi hienoa, että tilanne huomattiin ja hoidettiin ajoissa. Nyt kuule kuljet vaan hitaammin, kaikki aistit avoimina luonnossa, ja kukoistat kilpaa kauniin kevään kanssa. Toivon sinulle mitä parhainta toipumisaikaa sekä lämpöisiä ja lempeitä pääsiäispyhiä ❤

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ihana Ansku tästä kommentista,joka liikutti minua lämmöllään ja kannustavalla tavalla!❤
      Juuri tässä taas lähdössä hipsimään tuonne ulos.Eilen kävin lähikaupassa ja laskin tarkkaan ostosteni painon,ettei mennyt yli kiloa.😊
      Uskon vakaasti,etten viikon päästä enää tunne juurikaan mitään leikkaukseen liittyvää kehossani.Toki järki on pidettävä kädessä pitkälle kesään.En ehkä lähde itse nostelemaan 40kilon multasäkkejä tänä kesänä maalla.😉
      Auringon lämpöä ja onnellisia hetkiä pääsiäiseesi!❤

      Poista