Meillä on tämä ihana mahdollisuus oleilla maaseudun rauhassa,
vanhan maatilan pihapiirissä.
Blogiani seuraavat tietävät, kuinka rakas paikka minulle on.
Olen viettänyt siellä lukemattomia päiviä lapsuuteni kesinä ja talvellakin.
Tila on äitini lapsuudenkoti,
hän on sinne muuttanut evakkoperheineen ihan pienenä tyttönä.
Mummu ja vaari, vaarin sisko ja heidän vanhempansa rakensivat tilan aikoinaan,
raivasivat peltoa ja koittivat saada uuden elämän tuulta purjeisiinsa.
Karjalaisuus oli kuitenkin voimakkaasti läsnä tämän pihapiirin ja tuvan elämässä.
Nämä nurkat ja pihapuut kuiskivat minulle kaikesta olleesta.
Olen minäkin kortteeria vaihtanut elämäni aikana,
mutta tämä piha on aina ollut ja tähän pihaan tulen aina tunnekotiini.
Nurkat rapistuvat, vanha sauna pellonlaidassa antaa pian ajalle periksi.
Silti kaikki on kutakuinkin samoilla paikoillaan, kuin silloin kauan sitten.
Vaarin kaikki työkalut aittassa, mummun ja Helkatädin käsityöt tuvan seinillä.
Me luomme nyt tilalla omaa historiaamme.
Tila on perikunnalla, kummitätini tyttärineen pitää kasvimaata ja marjapensaita,
minä ja isäntä ja lapseni ovat ainoita, jotka enää viipyvät yön yli ja useita päiviä kerrallaan.
Taloon ei ole enää vuosiin tullut kaivosta vettä.
Me haemme talousveden kaupan vesihanasta,
keräämme suuriin säiliöihin sadeveden vessan huuhtomiseen ja pesuvedeksi.
Vesiralliin on jo niin tottunut, ettei siihen kiinnitä mitään huomiota.
Saati, että se kävisi työstä.
Leivinuunia ja joidenkin huoneiden pönttöuuneja ei voi enää oikein turvallisesti lämmittää, tiiliä on irronnut sieltä täältä.
Onneksi keittiön hella vetää ja toimii vielä moitteetta,
sieltä lämpö kyllä leviää tupaan pikkuhiljaa viileillä säillä.
Maalla olemme kierrättäneet kaiken jo vuosia.
Tänne koti taloyhtiöön tuli muovinkeräys-pömpeli vasta tänä vuonna.
Maalla kylällä on upea kierrätyspiste.
Muovit, pahvit, paperi, metalli kaikki omiin pömpeleihinsä.
Biojätteen hautaan vanhaan, suureen AIV-kaivoon.
Se sijaitsee pihan perällä ja sinne kärrätään myös kaikki syyslehdet ja kesän ruohonpurut.
Ei tarvitse kuin hiukan pintaa kaapaista, niin muhevassa mullassa vilisee onkilieroja.
Sen verran syvälle kaivan biojätteen,
ettei koskaan mikään eläin ole niitä sieltä käynyt tonkimassa.
Olemme käyneet tänä keväänä jo kahdesti mummulassa.
Kesä on vielä aluillaan, sireenitkään eivät vielä kuki.
Kaikki odottaa vielä kesän puuhia.
Kesäkukka-ruukkuni navetan kulmalla,
vanhassa maitotonkka katoksessa,
kylvölaatikkoni siinä vieressä.
Valkosipulia, ruohosipulia ja minttua sinne oli jo kyllä noussut.
Pohjanmaalta tuomani kevätkaihonkukka ja muut voivat hyvin penkissään.
Mummun aikoja sitten istuttamat tuovat häneltä terveiset joka kevät.
Pihamme västäräkkipari on jo saapunut, pääskyillä vielä kestää.
Edellisellä kerralla tuvan ikkunasta sain ilokseni kuvata pullean punatulkun kriikunapuussa.
Se lehähti siihen yht'äkkiä eteeni jostain.
Vuosia mennyt kun olen viimeksi nähnyt.
Lapsuuteni talvina niitä oli kymmeniä pihan kauralyhteessä.
Istuin viime kerralla porstuassa ja katselin vesisadetta ikkunoista.
Pihassa kaikki keväistä, tuttua ja rakasta edessäni.
Mummulle vein lähteissämme valkovuokon haudalle äitienpäivänä.
vanhan maatilan pihapiirissä.
Blogiani seuraavat tietävät, kuinka rakas paikka minulle on.
Olen viettänyt siellä lukemattomia päiviä lapsuuteni kesinä ja talvellakin.
Tila on äitini lapsuudenkoti,
hän on sinne muuttanut evakkoperheineen ihan pienenä tyttönä.
Mummu ja vaari, vaarin sisko ja heidän vanhempansa rakensivat tilan aikoinaan,
raivasivat peltoa ja koittivat saada uuden elämän tuulta purjeisiinsa.
Karjalaisuus oli kuitenkin voimakkaasti läsnä tämän pihapiirin ja tuvan elämässä.
Nämä nurkat ja pihapuut kuiskivat minulle kaikesta olleesta.
Olen minäkin kortteeria vaihtanut elämäni aikana,
mutta tämä piha on aina ollut ja tähän pihaan tulen aina tunnekotiini.
Nurkat rapistuvat, vanha sauna pellonlaidassa antaa pian ajalle periksi.
Silti kaikki on kutakuinkin samoilla paikoillaan, kuin silloin kauan sitten.
Vaarin kaikki työkalut aittassa, mummun ja Helkatädin käsityöt tuvan seinillä.
Me luomme nyt tilalla omaa historiaamme.
Tila on perikunnalla, kummitätini tyttärineen pitää kasvimaata ja marjapensaita,
minä ja isäntä ja lapseni ovat ainoita, jotka enää viipyvät yön yli ja useita päiviä kerrallaan.
Taloon ei ole enää vuosiin tullut kaivosta vettä.
Me haemme talousveden kaupan vesihanasta,
keräämme suuriin säiliöihin sadeveden vessan huuhtomiseen ja pesuvedeksi.
Vesiralliin on jo niin tottunut, ettei siihen kiinnitä mitään huomiota.
Saati, että se kävisi työstä.
Leivinuunia ja joidenkin huoneiden pönttöuuneja ei voi enää oikein turvallisesti lämmittää, tiiliä on irronnut sieltä täältä.
Onneksi keittiön hella vetää ja toimii vielä moitteetta,
sieltä lämpö kyllä leviää tupaan pikkuhiljaa viileillä säillä.
Maalla olemme kierrättäneet kaiken jo vuosia.
Tänne koti taloyhtiöön tuli muovinkeräys-pömpeli vasta tänä vuonna.
Maalla kylällä on upea kierrätyspiste.
Muovit, pahvit, paperi, metalli kaikki omiin pömpeleihinsä.
Biojätteen hautaan vanhaan, suureen AIV-kaivoon.
Se sijaitsee pihan perällä ja sinne kärrätään myös kaikki syyslehdet ja kesän ruohonpurut.
Ei tarvitse kuin hiukan pintaa kaapaista, niin muhevassa mullassa vilisee onkilieroja.
Sen verran syvälle kaivan biojätteen,
ettei koskaan mikään eläin ole niitä sieltä käynyt tonkimassa.
Olemme käyneet tänä keväänä jo kahdesti mummulassa.
Kesä on vielä aluillaan, sireenitkään eivät vielä kuki.
Kaikki odottaa vielä kesän puuhia.
Kesäkukka-ruukkuni navetan kulmalla,
vanhassa maitotonkka katoksessa,
kylvölaatikkoni siinä vieressä.
Valkosipulia, ruohosipulia ja minttua sinne oli jo kyllä noussut.
Pohjanmaalta tuomani kevätkaihonkukka ja muut voivat hyvin penkissään.
Mummun aikoja sitten istuttamat tuovat häneltä terveiset joka kevät.
Pihamme västäräkkipari on jo saapunut, pääskyillä vielä kestää.
Edellisellä kerralla tuvan ikkunasta sain ilokseni kuvata pullean punatulkun kriikunapuussa.
Se lehähti siihen yht'äkkiä eteeni jostain.
Vuosia mennyt kun olen viimeksi nähnyt.
Lapsuuteni talvina niitä oli kymmeniä pihan kauralyhteessä.
Istuin viime kerralla porstuassa ja katselin vesisadetta ikkunoista.
Pihassa kaikki keväistä, tuttua ja rakasta edessäni.
Mummulle vein lähteissämme valkovuokon haudalle äitienpäivänä.
Olette onnekkaita, tuollaisesta ihanasta ja muistoja tulvillaan olevasta, paikasta!
VastaaPoistaMinä rakastan tätä paikkaa.😊
PoistaJa tykkään niin olla maaseudulla.
Kiitos Hannele!❤
Ihana paikka🧡🧡Kuvista huokuu tunnelma. Aurinkoista toukokuuta toivottelen sinulle☀️☀️
VastaaPoistaIhanaa jos välitin tunnelman, vaikka oli aika pilvistä ja sateista kuvien ottamisen aikoihin.
PoistaKiitos Kristiina,aurinkoisia päiviä myös sinun toukokuuhusi!❤
Hei,
VastaaPoistaon tosi mukava kun perikunnan kanssa kaikki sovussa sujuu.
Meidän mummolakin oli perikuntana monta vuotta, kunnes vanh.veljeni halusi sen jakoon. Syy ei ollut riita vaan se että hän lapsettomana ja vaimonsa syöpää sairastavan miehenä halusi minulle ja veljelleni sen kaiken antaa antaa. Veljeni sai synnyinkotimme ja minä kesäpaikkamme. Kaikki sovussa tehtyjä asioita. Vanh.veli
lahjoitti osuutensa ja me teimme jaon toisen veljeni kanssa. Nyt on hyvä.
...voi kun tuota kaihonkukkaa jostain saisin...
- mummo mäkösiltä
Kiitos kommentistasi mummo mäkösiltä!❤
PoistaVanhimmalla veljelläsi on kultainen sydän.Surullista,että hänen vaimonsa on sairas.
Minustakin on ihanaa,jos suvun kanssa ollaan sovussa.Teilläkin näyttää hyvin
järjestyneen kaikki ilman riitoja.
Ostin kaihonkukan pienenä taimena Pohjanmaalta kasvihuoneilta,on nyt selvinnyt penkissään kaksi talvea hyvin.Toivottavasti sinäkin löydät omasi.
Toivottelen kevään jatkoja!❤
Minulle tuli niin super nostalginen olo luettuasi tekstisi ja katseltuani kuvat toistamiseen. Eläydyin pihapiiriin. Olen samanlaisessa maalaistalossa kasvanut ja nuoruuttani viettänyt. Myös myöhemmin lounaissuomessa siellä kunnostettu vanha maalaistalo oli samanmoisessa miljöössä. Oli kaihonkukkaakin laajalti.
VastaaPoistaUskon,että sait nostalgisen olon,jos olet maatalon tyttö itsekin.
PoistaMinun isäni oli paljasjalkainen helsinkiläinen ja olen monasti miettinyt,mitä kaikkea elämääni vahvasti vaikuttanutta olisin jäänyt paitsi,jos myös äitini olisi ollut kaupungista kotoisin.Äiti kyllä syntyi Viipurissa.
Vanhojen maatilojen pihapiireissä on mielestäni jotain lumoavan tunnelmallista.
Kiitos Aimarii!❤
:)
VastaaPoistaKiitos Sussi!❤
PoistaItsekin äitini kasvattivanhempien maatilalla paljon aikaa ja kesälomia viettäneenä voin helposti uskoa tunteittesi syvyyden mummulaasi kohtaan. Pienenä tyttönä ajattelin mielessäni, että sitten aikuisena ostan tuon Irenen ja Einon pienen maatilan peltoineen ja joenrantoineen itselleni. En vielä silloin ymmärtänyt ettei tila tulisi koskaan olemaan myynnissä :)
VastaaPoistaElämä kuljetti kohti rannikkoa, joten meri vei voiton, mutta lukkarinrakkauteni maaseutua ja mummonmökkejä kohtaan elää ikuisesti sydämessäni.
Tunnelmallisia ja niin ihania kuviasi ihastelin moneen kertaan ❤
Tiedän, että ymmärrät tunteeni mummulaani kohtaan, samanlaisia lapsuuden päiviä maatilalla viettäneenä.<3
PoistaMinäkin toivoin jo hyvin pienenä vanhemmiltani, että muuttaisimme lähemmäksi mummulaa Orimattilaan. :)
Kiitos Ansku!<3
Sanaton <3 edellä kommenteissa KAIKKI <3 mut olikohan PUNATULKKU mummo, joka kävi tervehtimässä!
VastaaPoistaIhanaa kesää
Aini
Voi, iso kiitos Aini ihanasta kommentistasi!<3
PoistaMinäkin haluan uskoa, että mummu se oli.
Ihanaa kesää sinullekin!<3
Oi onni! Onnentyttö olet! Hurmaava paikka!
VastaaPoistaOlen, tiedän.Paikka on suuri osa minua.
PoistaKiitos Satu!<3
Voi että, aivan ihana vanha tila! Tekstiäsi lukiessa tulin miettineeksi myös omaa tunnekotiani - sekin taitaa olla vähän samantapaisissa maisemissa, mamman ja pappan tila meren äärellä lampaineen kaikkineen. Siellä vietettiin monet lapsuuden kesäpäivät läheisten ympäröimänä. Mieleen ovat jääneet jopa tuoksut, seipäille nostettu heinä ja lampaan turkki <3
VastaaPoistaMeille useammalle on jäänyt lämpimiä muistoja huolettomista lapsuuden päivistä mummu/pappalassa.Kiitos kun jaoit omasi kanssani!<3 Kuulostaa juuri samanlaiselta tunnelmalta kuin mitä minä olen kokenut.Minulla vain oli lehmiä sinun lampaiden sijaan.Ja muistan erittäin hyvin, miltä ne tuoksuivat. Ja totta tosiaan, miltä kuiva heinä tuoksui heinäladossa ja nappulatytön nenään myös heinäpelloilla, kun heinäseipäät vielä olivat käytössä.
PoistaKiitos Hensku!<3
Kyllä tekstistäsi ja kuvistasi huokuu suuri rakkaus tähän paikkaan ja menneisiin sukupolviin.Ihanaa, että on tuollainen paikka, minne vetäytyä kaupungin sykkeestä.
VastaaPoistaJa avot, karjalaiset juuretha miulkii on...:)
Ai siulkii,ihanaa!😉❤
PoistaVälillä tuntuu,että kyllästyvätkö ihmiset lukemaan tätä tunteellista suitsutustani mummulaani kohtaan,mutten voi sille mitään.Rakastan paikkaa yli kaiken.
Juuri se,että pääsee luonnon keskelle kaupungista on minulle kovin tärkeää!
Kiitos ihanasta kommentistasi Piipe!❤
Mummula tuli mieleen kuvista ja tunnelmista, jotka kuvasi upeasti välittää katsojalle. Hienoa, kun on tuollaisia vahvoja muistoja, joista voi ammentaa hyvää oloa. Kuulostaa mukavalta, että lapsesi ovat tykästyneet viettämään tuolla myös aikaansa kanssanne.
VastaaPoistaToukokuisin terveisin Tuija
Voi kiitos ihanasta kommentistasi Tuija!<3
PoistaMinustakin on niin ihanaa, että varsinkin tyttäreni jakaa kanssani tämän rakkauden vanhaa mummulaani kohtaan.Muistot paikasta ovat minulle kultaa.