Meillä on tämä ihana mahdollisuus oleilla maaseudun rauhassa,
vanhan maatilan pihapiirissä.
Blogiani seuraavat tietävät, kuinka rakas paikka minulle on.
Olen viettänyt siellä lukemattomia päiviä lapsuuteni kesinä ja talvellakin.
Tila on äitini lapsuudenkoti,
 hän on sinne muuttanut evakkoperheineen ihan pienenä tyttönä.
Mummu ja vaari, vaarin sisko ja heidän vanhempansa rakensivat tilan aikoinaan,
raivasivat peltoa ja koittivat saada uuden elämän tuulta purjeisiinsa.
Karjalaisuus oli kuitenkin voimakkaasti läsnä tämän pihapiirin ja tuvan elämässä.
Nämä nurkat ja pihapuut kuiskivat minulle kaikesta olleesta.
Olen minäkin kortteeria vaihtanut  elämäni aikana, 
mutta tämä piha on aina ollut ja tähän pihaan tulen aina tunnekotiini.
Nurkat rapistuvat, vanha sauna pellonlaidassa antaa pian ajalle periksi.
Silti kaikki on kutakuinkin samoilla paikoillaan, kuin silloin kauan sitten.
Vaarin kaikki työkalut aittassa, mummun ja Helkatädin käsityöt tuvan seinillä.

Me luomme nyt tilalla omaa historiaamme.
Tila on perikunnalla, kummitätini tyttärineen pitää kasvimaata ja marjapensaita,
minä ja isäntä ja lapseni ovat ainoita, jotka enää viipyvät yön yli ja useita päiviä kerrallaan.
Taloon ei ole enää vuosiin tullut kaivosta vettä.
Me haemme talousveden kaupan vesihanasta,
keräämme suuriin säiliöihin sadeveden vessan huuhtomiseen ja pesuvedeksi.
Vesiralliin on jo niin tottunut, ettei siihen kiinnitä mitään huomiota.
Saati, että se kävisi työstä.
Leivinuunia ja joidenkin huoneiden pönttöuuneja ei voi enää oikein turvallisesti lämmittää, tiiliä on irronnut sieltä täältä.
Onneksi keittiön hella vetää ja toimii vielä moitteetta,
sieltä lämpö kyllä leviää tupaan pikkuhiljaa viileillä säillä.
Maalla olemme kierrättäneet kaiken jo vuosia.
Tänne koti taloyhtiöön tuli muovinkeräys-pömpeli vasta tänä vuonna.
Maalla kylällä on upea kierrätyspiste.
Muovit, pahvit, paperi, metalli kaikki omiin pömpeleihinsä.
Biojätteen hautaan vanhaan, suureen AIV-kaivoon.
Se sijaitsee pihan perällä ja sinne kärrätään myös kaikki syyslehdet ja kesän ruohonpurut.
Ei tarvitse kuin hiukan pintaa kaapaista, niin muhevassa mullassa vilisee onkilieroja.
Sen verran syvälle kaivan biojätteen,
 ettei koskaan mikään eläin ole niitä sieltä käynyt tonkimassa.

Olemme käyneet tänä keväänä jo kahdesti mummulassa.
Kesä on vielä aluillaan, sireenitkään eivät vielä kuki.
Kaikki odottaa vielä kesän puuhia.
Kesäkukka-ruukkuni navetan kulmalla, 
vanhassa maitotonkka katoksessa,
kylvölaatikkoni siinä vieressä.
Valkosipulia, ruohosipulia ja minttua sinne oli jo kyllä noussut.
Pohjanmaalta tuomani kevätkaihonkukka ja muut voivat hyvin penkissään.
Mummun aikoja sitten istuttamat tuovat häneltä terveiset joka kevät.
Pihamme västäräkkipari on jo saapunut, pääskyillä vielä kestää.
Edellisellä kerralla tuvan ikkunasta sain ilokseni kuvata pullean punatulkun kriikunapuussa.
Se lehähti siihen yht'äkkiä eteeni jostain.
Vuosia mennyt kun olen viimeksi nähnyt.
Lapsuuteni talvina niitä oli kymmeniä pihan kauralyhteessä.
Istuin  viime kerralla porstuassa ja katselin vesisadetta ikkunoista.
Pihassa kaikki keväistä, tuttua ja rakasta edessäni.
Mummulle vein lähteissämme valkovuokon haudalle äitienpäivänä.