lauantai 28. joulukuuta 2019



Kun joulut oli joulusteltu harmaassa säässä,
meille tänne etelärannikolle piristyi perjantaina pikku pakkanen.
Ja aurinkohan tykkää pakkasesta talviaikaan.
Ilmestyikin komealla halolla!


 Lauantaina yksinäinen kyhmyjoutsen lipui hiljaa sulassa kohdassa,
sen nokka suorastaan loisti oranssiaan auringon paisteessa.
Lintu oli kuin kaunis meripoiju kuvajaisineen.
Rannoilta kaksi pakkasyötä oli taas jäädyttänyt lahden.


Missäköhän joutsenen kumppani oli, yleensä näen ne pareittain.
Mutsimuikkunen seurannut jo pari päivää lintupongareita lenkillään tietyssä kohtaa,
ja onnistunut tänään itsekin näkemään Suomessa harvinaisen kuningaskalastajan!


 Perjantainen navakka tuuli oli hellittänyt ja lauantain sää merellä oli aivan pläkä.


 Satamassa laiturilla ei ollut ruuhkaa...


Kaikki suuret merenkyntäjät olivat pressujensa alla talviunillaan.
Niiden kokat merelle päin, kuin unelmoisivat tulevista kesälaineista.


Saivat kärsivät kukkanikin hetken paistatella auringonvalossa.


Hyvää loppuvuotta! <3

16 kommenttia:

  1. Ihana aurinko paisteli meilläkin pitkästä aikaa. On tuolla valolla merkillinen vaikutus.Itsekin tunsi heti piristyvänsä.
    Katselin noita merikuvia ja mietin, miten ihanaa olisi viiletellä luistimilla noilla selillä, mikäli ne jäätyisivät.
    Onnellisia, auringonpaisteisia loppuvuoden päiviä Sinulle, blogisiskoseni!<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Auringonvalo piristi minuakin hurjasti!Olen kyllä nähnyt joinakin talvina luistelijoitakin tuolla jäällä,varmasti olisikin kiva siellä viiletellä! :) Itse vaan olen hiukan arka menemään jäälle.
      Kiitos Piipe,blogisiskoseni,onnellisia ja aurinkoisia päiviä Sinunkin loppuvuoden päiviisi!<3

      Poista
  2. Hienot maisemat, luulisin että helmikuussa vasta saadaan lunta tänne rannikolle, mutta tuntuupa talvi sitten lyhyemmältä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No minäkin olin huomaavinani, että pitkänajan ennusteissa ainakin lupailevat vasta helmikuulle pakkasia ja lunta, saa nähdä.Yleensä jos on leuto talvi, tulee sitten viileä ja sateinen kesä, joten toivotaan nyt hiukan sitä "tiukkaa" talveakin, että kesällä sitten paistaisi.Samaa mieltä kyllä siitä, että saa olla lyhytkin jakso! :)
      Kiitos Piritta!<3

      Poista
  3. Hieno halo tosiaan! Voi joutsenta ❤, toivottavasti kaveri ei ollut kaukana...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Halo oli tosi komea!Jännä ilmiö tuokin.
      Joutseniin olen niin tottunut pareittain, että toivon etten vain nähnyt kumppania, ehkä se oli kaislikon takana.
      Kiitos Ninnu!<3

      Poista
  4. Kyllä, nyt oli hetkisen ihan mielettömän kaunista. Viherkasvit auringossa kylpemässä... voi... näyttää niin keväiseltä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä luulin, että tänäänkin olisi ollut samanlainen pakkaspäivä, vielä mitä! Olin pukenut ihan liikaa vaatetta ja siellä olikin taas noussut plussalle. :)
      Nuo pelargoniani ovat niin humoristisen surullinen-jos nyt näin voi sanoa,näky! :)
      Kärsivät liiasta lämmöstä täällä kaupunkiasunnossa kun ovat tottuneet maalla porstuan viileyteen.Mutta kyllä kevät käy heti mielessä, kun näkee vihreään osuvaa auringonvaloa!
      Hauskasti olimme liikkeellä täällä blogimaailmassa samaan aikaan.Juuri kävin lukemassa sinun postauksesi ja ajattelin ihan ekaksi vastata näihin omiin kommentteihin ja illemmalla kommentoida muiden kirjoituksiin, joita on kerääntynyt luettavaksi. :)
      Kiitos Pilvi!<3

      Poista
  5. Minä pääsin myös samasta auringonpaisteesta osalliseksi. Täällä mhyös huikean upea talvipäivä. Pakkastakin -27!
    Toivottavasti joutsen pärjää ja löytää puolisonsa. Ikävä varmaan yksin talvea viettää. Paatitkin on toisiaan liki, kuten sinun kukkasesikin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. 27 astetta pakkasta!!Meillä oli tuo yksi ja ainoa,parin pakkasasteen päivä,seuraavana ja tänäänkin lossottaa vettä...
      Noita teidän talvisäitä on jopa hiukan vaikea kuvitella kun niin kovin leutoa on täälläpäin pidellyt.
      Ikävää olisi joutsenen yksin yrittää selvitä,toivon,että puoliso oli vain minulta näkymättömissä tuona hetkenä.Kun lahti jäätyy kokonaan ja meri muutenkin pitkälle ulapalle päin jäässä,siirtyvät muualle ja palaavat taas aikaisin keväällä kun ensimmäisiä sulakohtia alkaa ilmestyä.
      Ja paatit ja kukatkin liki,ihana huomiosi.😊
      Kiitos Aimarii!❤

      Poista
  6. Voi minkä halon sait vangittua! Onnea! En ole koskaan onnistunut vastaavaan. Kuningaskalastaja nyt Suomen pakkasessa??!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Halo oli niin selkeä,kun muutoin oli niin kirkas taivas,hieno oli kyllä!😊
      Ajattele,eikö olekin ihmeellistä,että lähtevät yrittämään talvehtimista olosuhteissamme.Jos kiinnostaa nähdä kuviakin,googletappa kuningaskalastaja nähty Espoossa.Kreikassahan niitä kyllä näki useinkin.
      Kiitos Suomalainen Kyproksella!❤

      Poista
  7. Voi, upea halo! Ja ihanat, ihanat kuvat! Olet niin oikeassa, samanlaisia polkuja, rantoja ja kaislikoita kuljetaan ja kuvataan :D Parasta mielenrauhaa!

    Lämmin kiitos joulukortista, ilahdutit vallan suuresti, voi että! Ihania vuoden viimeisiä päiviä, valoa (täällä kylläkin niin harmaansuhmua kuin vain voi olla...) ja kauneutta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Satu ihanasta kommentistasi!❤ 
      Harmaansuhmua(hauska sana!)taas täälläkin...antoipa nyt ainakin tuon yhden aurinkopäivän.
      Ja kyllä,mielenrauhaa kaislikoista ja rannoista.😊
      Kauneutta myös sinun vuoden viimeisiin päiviin!

      Poista
  8. Pienikin auringon pilkahdus tuo hymyn huulille! 💫☀️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä!Auringon pilkahduskin muistuttaa lämpimästä kesästä.😙
      Kiitos Tuija!❤

      Poista