perjantai 27. maaliskuuta 2020


Kaikkee kivaa!

Olen kerännyt säilykepurkkeja, joissa on värikkäät etiketit.
Aion ensikuun alussa istuttaa niihin esikasvatukseen eri lajeja samettiruusuja
 kevään ilokseni.
Loput siemenistä päätyvät esikasvatukseen perinteisemmin,
vähemmän värikkäästi.




Inspisvihkoani olen täytellyt nyt ahkeraan.
Kauniit kuvat, sommittelu ja ennen kaikkea värit auttavat  nyt jaksamaan.
Suosittelen lämpimästi!




Jaan tässä kohtaa tämänhetkisen suosikkini ohjeen.
Kuppimudcake.<3

Yhden ihmisen yht'äkkiseen suklaan/makeannälkään:

Sekoita hyvin keskenään kulhossa:
2rkl vehnäjauhoja
2tl sokeroimatonta, tummaa kaakaojauhetta
1/4 tl  leivinjauhetta
pieni hyppysellinen suolaa
1 rkl sokeria

Lisää seokseen:
2 rkl kaura/tavallista maitoa
1 rkl öljyä
sekoita samettiseksi massaksi

Laita seos mikroaaltouunin kestävään n. 2 dl vetoiseen kuppiin.
Täydellä teholla mikrossa 1 minuutti ja valmista tuli!
Päälle sopii hyvin esim.kaurajäätelö/kaurakerma/ja ruokakermakin kokeiltu ja toimii! :)
Itse valmistan herkun jo n.viidessä minuutissa kun kaipaan kakkupalaa.


Syön aamuisin hapatettua, maustamatonta yosaa pähkinöiden, mantelilastujen, kauranleseen, sesaminsiementen ja viipaloidun banaanin kera.
Tölkissä helposti poisrepäistävä pahvikuori.
Nyt pesen ja kerään muovisia tälkkejä maalle "kertakäyttöisiksi" juomalaseiksi.
Kannetkin ovat hieno lisä ampparikesänä pihalla.
Ainakin muovi tulee toistamiseen kierrätettyä hyödyksi,
ennen sen joutumista varsinaiseen muovinkeräykseen.


Inge Löökin kuvittama (teksti Inni Laakso) Paljain jaloin mummojen puutarhassa-kirja,
 on vakio ihanuuteni joka vuosi maaliskuusta syyskuuhun.
Suorastaan rakastan näitä mummoja ja heidän filosofiaansa.
Siksipä palaan tähän kirjaan täällä blogissakin vuodesta toiseen.




Tiedätkö perinteisen japanilaisen Daruma-nuken, tavoitenuken?
Siinä nukelle tehdään vasen silmä valmiiksi ja asettamasi tavoitteen saavuttaessasi,
teet nukelle oikeankin silmän.
Tämän nuken tyttäreni teki veljelleen joululahjaksi viime jouluna.


Alla olevan sarjakuvan olen leikannut itselleni talteen.
Se nimittäin kuvaa minua niin täydellisesti, että sain-ja edelleen saan, siitä hyvät naurut!
Sopii tähän hetkeen nyt muillekin. ;)


Tänään kävelylenkilläni,
 tämän puunjuuren ja kiven nähdessäni tuumin,
kyllä tästä-jos ei läpi, niin ainakin yli harmaan kiven mennään,
suomalaisella sisulla!

Ihanaa vuiikonloppua!<3<3


14 kommenttia:

  1. Ihanat pesäkolot saavat samettikukan siemenet! Me kylvimme viikko sitten chiliä, timjamia, tuoksuhernettä, krasseja... kylvöpuuhista tulee tosi hyvä olo. Ihana inspisvihko!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kylvöpuuhissa unohtuu murheet!:)
      Krassit ja tuoksuherneet on mun lemppareita kesäkukkia myös.
      En tykännyt samettiruusuista yhtään aiemmin, nyttemmin huomannut niidenkin jämäkän kauneuden, yleensä tykkään juuri tuollaisista hentoisista kukista.
      Samettiruusut on tarkoitettu myös hyötykasvilaatikoihin esim. basilikaa suojaamaan muilta herkuttelijoilta.Tuhohyönteiset ja etanat ei kuulemma tykkään tujusta samettiruususta.
      Kiitos Satu,pysy terveenä!<3

      Poista
  2. Kiva vinkki, kaikki purkit olen vienyt kierrätykseen, mutta nyt voisin käyttää niitä vaikka tuohon muutamia purkkeja, ei oo tullut mieleenkään, kaupasta vielä löytyy noita, koskaan ei tiedä loppuuko jossain vaiheessa kaupoista, jos rajoja joudutaan sulkemaan, olen alkanut hamstraamaan, niin voi olla kotona.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen vuosien varrella pinterestissä törmännyt näihin säilykepurkki-istutuksiin ja ihastunut.Nyt päätin kokeilla itsekin. :)
      Minäkin hamstraan aina viikon varaston kerralla, kun käyn kerran vain viikossa kaupassa.Yritän minimoida altistumisen kaikella tapaa.
      Kiitos Piritta,pysy terveenä!<3

      Poista
  3. No kyllä nauratti minuakin tuo sarjis ja sopii myös minulle introvertille oikein hyvin. Kiitos tästä pristyksestä!
    Minullakin kasvaa pieniä taimia eteläisellä ikkunalaudalla. Hyvin ne ovat jo terhakoita ja nauttivat lämmöstä ja valosta.
    Tiesitkö, että tosi moni postcrossaaja ympäri maailman haluaa näitä Inge Löökin mummokortteja Suomesta? Ne ovatkin hersyvän hauskoja, joten en yhtään ihmettele keräilyntarvetta.
    Onnellista viikonloppua Sinulle eristyksissäolosta huolimatta.<3 Etsitään niitä pieniä ilonaiheita, jotka kohottavat mielialaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikö ole mainio! :D nimimerkillä toinen introvertti. ;)
      En ihmettele yhtään, että juuri nämä kortit ovat suosiossa.Niissä on jokaisessa ihana tarina ja muheva elämänasenne.
      Onnellisia hetkiä sinne Sinullekin Piipe,pysy terveenä!Nautitaan kaikesta, mikä tuo iloa,ja kiitos!<3

      Poista
  4. Tuohan olikin hyvä idea...meillä pakkaa purkit mennä kierrätykseen suoraan.
    Mellä on ystävän kanssa tapana lähetellä noita mummo-kortteja....kirja olisi mukava..:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinulla kun oma pihakin, purkeista saisi iloisen pienen ryhmän kesäkukille? :)
      Minäkin lähetin Löökin kortin joka kuukausi siskolleni Tanskaan yhtenä vuotena.Niissä kun on myös kuukausiaihe usein.
      Kirja on ihana! :)
      Kiitos Hannele,pysy terveenä!<3

      Poista
  5. Pieni puuhastelu pitää virkeänä. Sinä touhuat yhtä sun toista. Mummojen puutarhassa-kirjan ideat ovat herkullisia, kuten että ehkä minäkin tyydyn kesällä vain haravaoimaan, jos sitäkään ja syömään jossain penkillä hattaran, mikäli korona sallii.
    Tuo hätätilan makeasi minun pitää ottaa talteen, sillä joskus on niin pakottava tarve saada jotain herkkua, että kipeää tekee, kun ei ole mitään, mistä herkkuja repisi.
    Hyvä ottaa motoksi - läpi vaikka harmaan kiven.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mummot osaavat asettaa asiat oikeisiin mittasuhteisiin ja myös nauttia kaikin siemauksin elämästä.Yritän myös ottaa heistä mallia.
      Minä niin tiedän tuon tunteen, kun suklaata tms.ei ole kaapissa, ja herkkuhetkeen olisi kova tarve.Tämä on nopea ratkaisu, jos vain tummaa suklaajauhetta löytyy kaapista.Muut aineet yleensä jokaisella onkin varastoissaan.
      Motoksi sopiva tällä hetkellä,tuo vanha sanontamme!
      Kiitos Aimarii,pysy terveenä!<3

      Poista
  6. Aivan ihana inspiraatio ja toiveikkuus huokuu tässä jutussasi! Juuri tätä kaipasin oman synkistelyni keskelle mielialaa kohentamaan. Valoisaa viikonloppua sinulle Mirjam-Matilda ja kiitos kun jaoit puuhakkuutta! Pitää itsekin ottaa itseäni niskasta kiinni ja yrittää keskittyä pieniin pirteisiin asioihin arjessa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllähän se tästä postauksesta näkyy, että tekemällä lähdin sitä toiveikkuutta etsimään-omaksi ja muidenkin iloksi,mutta nyt on kaikki keinot sallittuja ? :D
      Olen huomannut, että itse saan nyt tällaisista pienistä piristysruiskeista voimaa.
      Värit-jopa överivärikkäät jutut,poistavat sitä mustaa pilveä mielestä.
      Minullakin kun nyt on vahva taipumus siihen synkistelyyn.;)
      Kunpa tämä painajainen olisi jo pian ohi.
      Kiitos Pilvi,pysy terveenä!<3

      Poista
  7. Olen hulluna kaikenlaisiin vihkoihin: luonnos, inspiraatio, päiväkirja ... jne.. Niitä on ihana selata ja katsella -- niin omia kuin toisten. Kiitos, että raotit omaasi meille! Näyttää kivalta. Tuli mieleen aarrekartta, jonka teimme töiden virkistysiltapäivänä useampi vuosi sitten. Siihen liitin kuvan unelmieni keittiöstä ja nyt kun katselen kotiamme, niin keittiön värimaailma on juuri samanlainen. Jonnekin tuonne mielen sopukoihin ne jäävät vaikka niitä ei aktiivisesti ajattelisikaan.
    Tilasin juuri daalian mukuloita ym. pihalle.
    Terveyttä! ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No juu, kiitos samoin!:) Minullakin on jo usealta vuodelta täytettynä tuota inspisvihkoa, sitä on tosi kiva selailla.
      Tässä onkin kyllä hieman kyse aarrekartan omaisesta jutusta, kokoanhan vihkooni juuri omaa silmääni hiveleviä kuvia ja kuvia tilanteista, joita kohti toivon olevani menossa omassa elämässäni.Kaikki lehdistä leikatut ajatukset ja muut tekstit tsemppaavat juuri sinne suuntaan, mikä kulloinkin on minulle tärkeää.
      Kummasti niillä on voimaa, niin kuin kävi sinullekin keittiösi kanssa. :)
      Kiitos Ninnu, pysy sinäkin terveenä!<3

      Poista