tiistai 13. lokakuuta 2020


Teimme tänään perheretken Hirsalaan, minä, poikani ja tytär vauvan kanssa. Aamulla jo ostimme yhdelle päivälle kalastustusluvat pojan kanssa netistä ja poika laittoi virvelit kuntoon. Kaupan kautta grillimakkarat mukaan ja menoksi. Paljoakaan parempi sää ei olisi retkeläisiä voinut suosia. Kalastus oli lähinnä vitsiä, niin matalalla merivesi oli, eikä Hirsalassa pääse oikein heittelemään kuin rannalta. Kunhan nyt nimeksi heittelimme matalaan veteen ja vaihtelimme vauvan rattaiden vahtivuoroa. Itse nautin eniten kauniissa säässä ulkona olemisesta ja aivan mahtavista syysmaisemista. Meren pinta oli poukamassa aivan pläkä ja vastarannan ruskapuut heijastuivat siihen kauniina kuvajaisina. Joutsenperhe yhden poikasensa kanssa lipui majesteettisesti rasvatyyntä veden pintaa pitkin, siirtyessään toiseen paikkaan ruoppaamaan pohjaa.Yhdessä vaiheessa tumma pilvi peitti taivaan yllämme hetkeksi ja ripautti pienen ripauksen vettä, kuin kesäsateen. Sateenkaari olikin sitten hyvin kuvauksellinen lisä, jo valmiissa postikorttimaisemassa. Puukiipijäpariskunnankin näin ja kerkesin jopa kuvan napata vaunujen vahtivuorollani. Vaikka grillimakkaraan olenkin jo hiukan vuosien saatossa kyllästynyt, se maistuu ulkoillessa kyllä hyvältä, kun nälkä alkaa kurnia vatsaa.Nautiskelimme makkarat grillikatoksessa ja hörpimme kuumaa mustaviinimarjamehua päälle. Olimme retkellä kaikkiaan melkein viisi tuntia ja kotiin palatessamme olo tuntui ihanan raikastuneelta. Pikkumies nukkui koko reissun, pientä ruokailu ja vaipanvaihtotaukoa lukuunottamatta autossa. Säät ilmeisesti alkavat nyt tästä pikkuhiljaa kylmetä, joten retki oli kuin ihana lopetus tämän vuoden syyskesälle.

Mukavaa viikon jatkoa!<3







 

 












 





10 kommenttia:

  1. Eihän retkipäivä parempaa olla voisikaan! Johan sitä nauttii saadessaan olla rakkaidensa kanssa yhdessä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä näin on!Mukavaa viettää aikaa aikuisten lastensa kanssa ja kirsikkana kakussa mukana vielä uusin sukumme jäsen.
      Kiitos Aimarii!❤

      Poista
  2. Oi kun ihania retkikuvia! Sateenkaarikuva upea ja joutsenet 🤗🙋‍♀️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Beate56!❤
      Tuota sateenkaarta oli melkein uskomatonta ihastella pienen sateenropseen jälkeen.Kun näkymä oli jo ennestään älyttömän kaunis niin naureskelimme,että nyt luonto pyrkii jo täydellisyyteen.😊 Joutsenperheen hyvin verkkaista ja rauhallista eloa oli myös hypnoottista seurata.

      Poista
  3. Olipa teillä kiva perheretki kauniissa syyssäässä (hih, tulipa hauska sana: pelkkää yytä,ässää ja äätä).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hauska tosiaan tuokin sana!😊Varsinkin kun sen lausuu ääneen,miltäköhän kuulostaa ulkomaalaisen korviin?Vaikka siinä on konsonanttina usea s,sana on kuitenkin pehmeä.
      Oli ihanaa retkeillä muksujen ja vaavin kanssa.
      Kiitos Piipe!❤

      Poista
  4. Syksyisessä, raikkaassa auringonpaisteisessa säässä on hyvä retkeillä.
    Ihanaa yhdessä oloa rakkaiden kanssa. 💞

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli!Nautin täysin rinnoin näkymistä,ihanasta säästä ja varsinkin seurasta.😊
      Kiitos Tarja!❤

      Poista
  5. Näyttää olleen hyvä päivä. Ihana pieni puukiipijäkin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Upea osui meille sää!
      Ja muistin puukiipijän parin vuoden takaiselta ensinäkemältä jotenkin suuremmaksi,mutta pieni ja nopsa oli.:)
      Kiitos M.T.Ainasoja!<3

      Poista