sunnuntai 20. joulukuuta 2020


Joulunalustunnelmia

Mustaviinimarjamehu sädehti niin kauniisti lasissa yöpöydälläni, taustalla olevia led-valoja vasten, että piti ihan kamera käydä hakemassa. Olen laittanut led-valoköynnöksen hillopurkkiin ja kannenkin saa melkein kiinni. Valot tuovat tunnelmaa pimeisiin aamuihin ja iltoihin.

Meillä alkaa olla täällä jo pienimuotoinen kotileipomo, kun koronavuotena ei ole kaupassa juostu yhtenään. Pyöräytän, tai poikani pyöräyttää kädenkäänteessä maukkaat moniviljasämppärit. Sämpylöihimme tulee ainakin 4-5 eri jauhoja, ruista, kauraa, ohraa, hirssiä jne. Ja unikonsiemeniä tai kaurahiutaleita päälle. Alla olevat sämpylät poika voiteli piimällä. Näitä uunituoreita tulee ehkä jopa ikävä, kun alkuvuodesta aloitan viljattoman ja perunattoman dietin, että saan ylimääräistä pois.Viimeksi kun näin tein, olin kesällä 10 kiloa kevyempi. Minä rakastan perunaa ja niin rakastaa vyötärömakkaranikin, se suorastaan varastoi ja ahmii sitä itselleen.


Kävin mutsimuikkusta auttamassa hiukan joulusiivouksessa alkuviikosta ja kuvasin sadepisaroita hänen parvekelaseissaan, hailakkaa aurinkoa vasten. Ja lennähtihän siihen sitten kärpänenkin. Joulukuun puolessavälissä!


Tuolla kosteassa joulukuun luonnossa on tullut taas tyyppejä vastaan hauskoine ilmeineen.

Kaksi väkäleukaa, Yrmy ja Kaaleppi. :)

Mukavaa alkavaa jouluviikkoa!<3 

Toivottavasti et stressaa mistään, minä en.:)

17 kommenttia:

  1. Valot tuovat iloa niin valtavsti tähän pimeään vuodenaikaan!
    Sämpylät vaikuttavat herkullisilta ja sainpa hyvän vinkin tuosta piimävoitelusta. Itse pistin aamulla hellaan tulet ja nyt siellä porisee riisipuuro karjalanpiirakoita varten.
    Levollista on täälläkin. <3
    Mukavaa päivää Sinulle! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaikki tuo,hellan rätinä ja karjalanpiirakoiden paisto,toivat lukiessa niin kotoisan tunteen.❤Valmistaudut siellä hissukseen jouluun.😊
      Kiitos Piipe,mukavaa jouluaaton odotusta Sinullekin!❤

      Poista
  2. Ihanat nuo pisarakuvat! Huh, miten kaipaankaan auringonpaistetta, mutta kun sitä ei nyt ole saatavilla niin monenlaiset valot ja kynttilät ovat ehdottomasti tarpeen. Varsinkin elävä tuli tuo tunnelmaa ja lämmön tuntuakin tämän pimeyden ja harmauden keskelle.
    Ei ole kiirettä eikä stressiä, paitsi pikkuisen töissä ;) Onneksi ei enää montaa päivää töitä, kunnes koittaa vuodenvaihde ja sen myötä täysin toisenlainen uusi vuosi.
    Me kipparin kanssa "vietämme" joulua kahdestaan, tai oikeammin sanottuna minä olen töissä ja hän on koiran kanssa kotona. Koronan takia kun emme voi viettää perhejoulua, niin päätin olla kaikki pyhät töissä :)
    Ihanan rauhallisia ja rentoja joulunaluspäiviä sinulle ❤

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ajatella,ihana,odotettu vuotesi lähestyy!❤ Olen siitä niin onnellinen puolestasi.Muistan kun odotin omaa vuorotteluhuiliani,kuinka sitä jaksoi painaa,kun tiesi sen päivän pian koittavan,kun herätyskello ei enää soisi puoli kuusi.😊
      Noilla valonpilkahduksilla on niin suuri merkitys juuri nyt,minuutin pidempi päivä ei tosin vielä virkistä.😉
      Meidänkin ensin piti viettää joulu äidin ja tyttären perheen kanssa.Koronatilanteesta johtuen äiti katsoi parhaaksi ainoana riskiryhmäläisenä pysyä kotonaan.Olemme varautuneet tyttären perheen kanssa erityistä varovaisuutta noudattaen nyt kymmenen päivää(tytär äitiyslomalla ja vävy etätöissä),joten näillä näkymin vietämme joulun pienellä porukalla,ja saan lapsenlapseni luokseni jouluna.
      Teillä sitten pieniä,joulun hetkiä kipparin kanssa vuorojesi välisssä.❤
      Kiitos Ansku,rauhaisia ja tunnelmallisia kotihetkiä sinulle työn lomassa!❤

      Poista
  3. Tosiaan ihanat värit ekassa kuvassa ja niin alkoi tehdä mieli sämpylöitäkin... Minäkin aion herkutella jouluna kaloreita laskematta, ensi vuoden puolella on kyllä otettava tiukempi linja kun näin etätyöläisenä askeleita kertyy (ihan liian) vähän. Koronavuonna joulumme on vähän erilainen, toivottavasti vähemmän kiireisempi kun ei ole niin montaa kyläpaikkaa käytävänä. Joulustressiäkään ei oikeastaan enää ole, kun kaikki vähäiset valmistelut ovat aika hyvällä mallilla. Rentouttavaa joulunaikaa <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sama täällä,joulu menee vielä herkutellen,mutta sitten on petrattava.Taitaa olla tämä koronakurimus,joka on ns. antanut luvan hiukan liikaa herkutella muutenkin vuoden varrella...
      Tänä vuonna perheet tosiaan saavat pakostakin hiukan hiljentyä jouluun ihan oman porukan kesken,voi olla,että se on ihan hyväksikin monessa tapauksessa.Mekin otamme varmasti videoyhteyden illan mittaan moneen paikkaan.😊
      Minäkin olen tehnyt valmisteluja mukavan hissukseen,joka päivä vähän jotakin,kohta onkin jo valmista.
      Kiitos Hensku,mukavaa ja rentouttavaa joulua sinne perheellenne!❤

      Poista
  4. Oi noita sämpylöitä. Taitava leipuripoika sinulla. Hyvä idea nuo valot hillopurkissa. Kaunis kuva. Kolme yötä jouluun on...🎶

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Uunilämpöinen sämppäri pelkän voinkin kanssa on NIIN hyvää!😊
      Varsinkin,kun laittaa hyviä jauhoja,joten makua löytyy.
      Saan nauttia poikani,joka oikeastikin on valmistunut kokki,mahtavista tuotoksista näin talvisin kun hän on täällä luonani,keväästä syksyyn hän onkin sitten isälleen herkkuja valmistamassa Kreetalla.
      Yllätyin,kuinka kivalta nuo valot näyttivät kauniskuvioisessa hillopurkissa!😊
      Kohta saapuu joulu!Kiitos Ninnu!❤

      Poista
  5. Maukkaan näköisiä sämpylöitä.
    Minun vatsamakkaranikin tykkää perunasta...ja suklaasta...ja jäätelöstä....ja kaikista kuivakakuista...ja... ja... voi se tykkää niin monesta ja riemuitsee, kun on taas joulu..:)

    VastaaPoista
  6. Vastaukset
    1. Hyvää joulua Hannele ja kiitos!❤❤
      Tuo sinun kommenttisi oli niin ihana,että nauroin täällä ääneen!Vatsamakkaramme hihkuvat yhdessä,nyt on joulu,"nyt sitä saa,nyt sitä saa vatsansa täyteen",kaikkea ihanaa!😁🎄👍

      Poista
  7. Very beautiful photoes and the bakery looks yummi ♥♥

    T tell the truth I am already a little tired of the whole christmas.For me everything is in order.Now i just relax and watch movies and read good books.And of course eat much candy so my weight is high high rising hah hah hah

    Wish you a peacful Christmas

    ♥♥♥♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. 😊 Bakery was so yummi!
      Good,that you are now relaxin,that brings the real Christmas-feeling.Goog movies and books,I can't find any better,and ofcourse good treats too!
      Next year we loose some weight then!😉
      Thank you Anita,peacefull Christmas for you too!❤

      Poista
  8. Minulla on tapana laittaa led-valoja lasikulhoon tai lasimaljakkoon samaan tapaan, mitä sinä lasipurkkiin.
    Mitä turhaa höpsit, ei moniviljasämpylät lihota, kun et koko pellillistä kerralla ja usein ahmi.
    Etu käteen jo osan kulutit, kun siistasit mutsimuikkusen ikkunat. Se oli kilttisti tehty.
    Hyvää jouluviikkoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Aimarii!❤
      Jostain syystä olen huomannut,että on alkanut nyt kerääntyä tuohon keskikehoon...
      En minä siitä makkarastakaan niin välitä,mutta terveydellisistä syistä aion petrata hiukan alkuvuotena.Huomaan,mistä aineenvaihduntani tykkää,ja mistä ei.Peruna ja leipä jättää jälkensä,möyryää ja turvottaa...kevään kun keskityn kasviksiin,onneksi tykkään niistä kovasti,niin on vatsassa mukavampi olo,voipi sitten kesemmällä herkutella taas uusilla perunoillakin,joista vatsani suoriutuu paremmin.
      Ohi ovat ne nuoruuden huolettomat ajat,kun pystyi syömään mitä vain ja vatsa toimi moitteettomasti.Ruisleipä on suurin herkkuni,ja vatsa suo siitä hienon konsertoinnin sitten päälle.😁 Keliakiaa minulla ei kuitenkaan todettu,kun tsekattiin.

      Poista
  9. Hienoja kuvia ja makoisan näköiset sämpylät..
    Minulla on led-valoja kukkamaljakossa ja hyvin näkkyy toimivan sielläkin antaa valon loistaa..
    Mukavaa Jouluviikkoa <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Taina,mukavaa Jouluviikkoa!❤
      Vaikka meillä nyt päivä pitenee pikkuhiljaa,eipä tuo vielä suurta,näkyvää lohtua suo.😊Joten näitä keinovaloja on niin kiva laittaa suloistuttamaan pimeitä iltoja ja aamuja.Antaa valon loistaa!

      Poista