tiistai 22. joulukuuta 2020

 


Mirjam-Matildan pieni joulusatu

"Pakkasyö on ja leiskuen"... tallitonttu viskaa paikatun vilttinsä syrjään halkopinon takana, venyttelee käsiään ja oikoo jalkojaan, lauluaan hiljaa hyräillen. Kaipa juuri tämä laulu on jäänyt sen mieleen niin hyvin siksi, että siinä kaikki tuntuu niin tutulta. Kumara vanha tonttu vetää harmaat huopatossut jalkoihinsa, hamuaa hämärästä lyhtyään. Kurkkaa ensin varovasti halkojen takaa, vaikka tietääkin sen olevan turhaa, eipä ole tähän aikaan vuodesta pelkoa joutua yllätetyksi. Ei ole pihapiirissä ihmisiä marraskuun jälkeen juurikaan näkynyt. Onneksi kuitenkin pinosivat kesällä lisää halkoja talliin, siinä oli hetki kun piilopaikka oli joutua huomatuksi, halot kun alkoivat huveta sopen edestä.

Miekkonen sytyttää lyhtynsä, asettaa sen tallin ikkunalle, metsään päin, näkee sitten paremmin palata kierrokselta myöhemmin. Metsäneläimet kyllä tietävät sen olemassaolosta, tuikku ei kuitenkaan saa loistaa tiellepäin. Hipaisee ohimennessään kauan sitten isännän hevosen pitkästyessään kaluamaa pilttuunlautaa, tämäkin hipaisu tontulle jo tavaksi juuttunut. Pakkasyö muka, tonttu tuumii kivutessaan aitan portaita. Pellolla näkyy vaoissa juuri ja juuri pientä lumihärmää. Pakkasesta, sellaisesta kunnollisesta, jossa lumi narisee huopatossun alla, ei ole tietoakaan. Miettii, että miksi ylipäätään taas vääntäytyi vilttinsä alta. Onhan tämä traditio jouluaattona, vaan ei ole täällä enää mitään tarkastettavaa. Vanha olkihimmeli roikkuu aitan katosta, sinne joskus kauan sitten varastoitu joulun jälkeen ja niille sijoilleen unohdettu. Tonttu kävelee hiljaa seinämän vierustaa navetalle päin. Ei ole taaskaan lunta, johon sen pienistä huopikkaista jäisi jäljet, jotka olisi sitten risulla perästäpäin huiskittava pois. Helppoa on nykytalvina, se tuumaa itsekseen. Navetan ovi sentään narahtaa sille tervetuliaisiksi, ennen muinoin alkoi lehmien yninä heti, kun sen hahmo ovelle ilmestyi. Enää eivät rouvat vieretysten oljillaan makoile, tonttu muistaa vielä jokaisen, nyt hämähäkinseitin peittämän riimun päässä olleen äpylin nimeltä. Oli silloin uskaltauduttava tallin suojista kurkkimaan ja hyvästelemään kun aikoinaan isoon autoon niitä lastattiin. Eipä edes hävettänyt kyynel silmäkulmassa, näkyi isännällä ja emännälläkin olevan. Kerran oli tämänkin talon ympärillä tohinaa. Ihmisiä kolmessa sukupolvessa. Silloin oli tontullakin jouluaattona oikeasti hommaa ja kiirustakin piteli. Täytyi ihmisten asiat ja elikot tarkastaa, ennen kuin heräisivät. Toimen päälle pääsi pihasaunaan jälkilämpöön joulupesulle, ihmisten mentyä saunanraukeina levolleen. Nyt näkee kesäisin pihalla sitä ensimmäistä lapsenlasta neljännestä polvesta, joka taloon näytille nyyttinä tuotiin, myöhäiskeski-ikäinen tuokin, menee ja tulee isäntänsä kanssa. Talon yksi tyttäristä myös kasvimaata näyttää oman tyttärensä ja lapsenlapsensa kanssa hoitavan, menevät ja tulevat nuokin. Pihasaunakin kohta romahtamaisillaan, eipä sitä olisi täällä kukaan jouluna lämmittämässäkään. Minä täällä yksin vanhaa tilaa vartioin, kunniatehtäväksikin voisin kuvailla. Vaan niin on rakas paikka minulle, koti. Muistan kun väen omakseni jo Karjalassa valitsin ja sota-aikana evakkorekeen nyyttini kanssa piilouduin. Näinköhän rajan taakse jäänyt talo enää pystyssäkään, nykyisen tuvan seinällä siitä raamitettu kuva. Monessa välietappikohteessa lymyilin, kunnes tänne sitten perheen kanssa asetuimme, isäntä raivasi ja rakensi, emäntä ja muu väki touhusi omia hommiaan ja tila kukoisti tontun olla, miekkonen tuumailee itsekseen.

Niinpä niin, se hymähtää ja raahustaa tallia kohti. Ottaa lyhdyn tallin ikkunalta ja kömpii halkojen taakse paikalleen. Jossain nurkassa rapistelee hiiri, naapurina asustelee, seuraa on tonttuvanhukselle siitä. Orava viihtyy tallin viereisen kuusen latvustossa pesässään ja pihatikka naputtelee pihapuita päivisin. Siinäpä tilan vakituiset talviasukit. Tallitonttu vetää viltin päälleen, puhaltaa lyhtynsä sammuksiin. Pieni savuvana kiemurtelee tallin kattoa kohti. Hyvää joulua kaikelle kansalle miettii hetken ja sitten sen luomet painuvat hiljaa kiinni harmaiden kulmakarvojen alla. Kohta hämärässä tallissa kuuluu enää hiiren rapina ja tontun unihönkäilyt.






Hyvää joulua!

17 kommenttia:

  1. Haikean kaunis joulusatu. Kiitos.
    Sellaista joulua toivottelen, minkä koet itse hyväksi ellei jopa parhaimmaksi. Ihanaa joulunaikaa ja kiitos blogitoveruudesta. ❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Ninnu!❤Näin se juuri on, jokainen meistä kokee joulun omalla tavallaan.
      Kiitos sinullekin blogitoveruudesta ja hyvää joulua!❤

      Poista
  2. Olipa haikeansuloinen joulusatu, kiitos ❤︎
    Oikein ihanaa joulua myös sinulle, sielunsiskoselle ja kiitos kauniista kortista, joka tänään tuli perille ❤︎

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Ansku,sielunsiskoseni!❤
      Toivottelen sinulle kaunista joulua ja rentouttaviakin hetkiä työn lomassa!❤

      Poista
  3. Herkistyin satuasi lukiessa. Kerrontasi on niin eläymyksellistä, että oli helppoa kulkea tallitontutm matkassa ja yhtyä hänen ajatuksiisnsa kaiken elämänmenon muuttumisesta. Hänen haikeudestaan menneeseen. Ei taida kaikki olla suinkaan satua. Se on tallella muistoissasi.
    Ihanaa joulun aikaa ja kiitos joulusadusta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eipä ole kaikki satua,sydämeen on tallennettu.
      Kosketti,jos sukumme tarina tallitontun näkökulmasta herkisti sinua,on niin tärkeä asia minulle.❤
      Kiitos Aimarii ja joulun taikaa sinne pohjoiseen!❤

      Poista
  4. Really Mirjam a beautiful and little sad story but i love it specially your sentence
    "I'm here alone guarding the old farm."

    I think your photoes are amazing.So nice in black and white.Gives a big difference to a photo and story like this

    I wish you a happy Christmas time Mirjam!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Thank you so much Anita for your lovely words,I wish Christmas will find you happy and joyfull!❤❤

      Poista
  5. Ihana tarina ja myös kerrottuna lapsille ja lapsenlapsille ja edelleen tuleville sukupolville!
    Oikein Rauhallista Joulua tallitontun väelle ja toivotaan, että tonttu saa asustaan siellä ikuisesti. 🎅🎆🌌🎄

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Me kumpanenkin tonttuilimme blogeissamme,sinä iloisesti,minä hiukan haikeammin.😊
      Sukutilamme tarina ei kuole ainakaan niin kauan kuin minä elän,kerron sen varmasti myös lapsenlapselleni kun hän hiukan kasvaa ja tulee viettämään aikaa tilalla.
      Kiitos Beate,toivon sinulle ja läheisillesi myös rauhaisaa joulun aikaa!❤

      Poista
  6. Ensi lukemalta ajattelin, että tuo joulusatusihan on puoleksi totta. Sitten rupesin tarkemmin ajattelemaan, että joulun aikaan toinenkin puoli sadustasi on totta. Siellä se tonttu on paljon vartijana. Nyt en muista, oletko joskus maininnut, mistä päin Karjalaa sukusi ja tonttusi ovat lähtöisin.

    Rauhallista Joulua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Piri,rauhallista joulua sinullekin!❤
      Oikeastaan kaikki tässä sadussa on totta,minä uskon,että tallitonttu itsekin.
      Äidinpuolen sukumme on Vahvialan kylästä ja isänikin puolelta Kivennavalta,mutta he eivät olleet evakkoja.

      Poista
  7. Olipas huikeaa luettavaa ihana Joulusatu joka tempas mukaansa jollain tapaa..
    Rauhaisaa Joulua <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Taina,rauhaisaa joulua sinullekin!❤
      Oli niin mukavaa kuulla,että pidit tallitonttu sadusta!❤

      Poista
  8. Wau, hieno joulusatu! Oletpa luova!!!

    VastaaPoista