sunnuntai 31. tammikuuta 2021



Koti suorastaan

kylpi tänään


auringonvalossa! <3


"Diamonds are a girl's best friend", ei kylläkään tämän tytön. Tai oikeastaan, taisin minä kerran nuorena tyttönä ostaa ensimmäisistä palkoistani sellaisen 0,0000001 karaatin timanttisormuksen linja-autoaseman koruliikkeen alesta ja ihailin sitä sormessani jonkun aikaa, kunnes oma tyylini -lue hippi, työnsi sormuksen korulippaan uumeniin ja sormeen palasi joku hopeinen turkoosisormus.
Mutta, näistä hangella loistavista timanteista viehätyn todella, ne suorastaan hypnotisoivat minut tällaisena aurinkoisena talvipäivänä!



 

Harakkaa kiinnostaa kimallus myös. Lähimetsään olikin kerääntynyt aika joukko valtavan koivun latvaan. Olivat luultavasti päättäneet voittaa kultaa Birdlifen pihapongaus viikonlopun lajiesiintymisprosenteissa. Kovasti yrittivät kiinnittää huomiota ääntelyllään! Itse näin mustarastaan, talitintin ja harakan, mutta en varsinaisesti viettänyt tuntia kohteessa, kunhan havannoin kulkiessani.








Niin mukavaa, kun talvi palasi. Talipalloistanikin on jo huvennut pari palloa, vaikka siemenet kiinnostavat lintuja edelleen enemmän. Hauska oli nähdä mustarastaan yrityksiä syödä suoraan automaatista, yleensä ne odottelevat tinteiltä tippuvia siemeniä automaatin alla maassa.

Aurinkoa ensi viikkoon!<3

 

14 kommenttia:

  1. Voi että miten upea auringonpaiste se siellä sinun kaunista kotiasi on tänään valaissut ❤
    Kovin kauniilla tavalla tammikuu sinut hyvästeli. Ja nuo hankien tuikkivat timantit ovat niin häikäisevän hienoja että minä en osaa muunlaisia enää edes kaivatakaan :)
    Täällä on satanut hiljalleen lunta lähes koko päivän, mutta sininen taivas pilkahteli aamupäivällä muutamaankin otteeseen pilvien lomasta, ja on se vaan aina yhtä ihana näky.
    Hohtavia hankia ja auringonpaistetta alkavaan helmikuun ensimmäiseen viikkoosi ❤

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Ansku,hohtavia hankia myös sinne Kotkan suuunnalle!❤
      Se on jännä,miten se vaikuttaa heti vireystasoon,kun aurinko paistaa kodin ikkunoista sisään ja tulee sellainen "kesäolo".😊
      Tänään taas harmaata,mutta kehittelee ilmeisesti korkeapainetta ja kiristyviä pakkasia,eiköhän se aurinkokin taas palaa jossain vaiheessa.

      Poista
  2. Kaunis koti kauniissa kevättalven valossa♥ Saniaisesi on tosi hyvinvoivan näköinen...näin talven pimeyden jälkeen.
    OLet vaihtanut huonekalujen järjestystä...kaikki minä huomaan..:))
    Olen nauttinut tästä talvesta ja lumesta. Meille tänne Lounais-Suomeen nykyisin niin harvoin kunnon talvea suodaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihmettelen itsekin,kuinka hyvin tuo vanha saniainen voi.Ilmeisesti tykkää olla juuri tuossa.
      Ja ihanaa,huomasit huonekalujen paikanvaihdon!😊
      Vaihdoin pöytäryhmän paikkaa ja samalla myin Torissa tummat tuolit ja ostin samoilla rahoilla nämä valkoiset,samantyyppiset,joista tykkään enemmän kun ovat valkoiset.
      Minustakin paljon kivempaa kun on kunnon talvea,tuntuu kevätkin sitten puolta ihanammalta!
      Kiitos Hannele!❤

      Poista
  3. Minäkin rakastan vain hangella kimaltavia timantteja. Ne ovat ilo silmälle.
    Kotisi loistaa puhtauttaan ja säteilee auringon valossa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Koti tosiaan säteili auringonvalossa tuona päivänä!
      Valkoiset huonekaluni luovat illuusion myös puhtaudesta...tämä ei oikeasti pidä paikkaansa.Olen laiska siivoaja,ja pölyä kyllä löytyy talvisaikaan,jos kesäisinkin.
      Miellän itseni siistijäksi,se kunnollinen siivous jää vähemmälle.😉
      Mutta tästäpä en välitä,vaan minulle tärkeämpiä ovat esteettiset näkymät,jotka pitävät mielialaani korkeammalla.
      Kiitos Aimarii,ihastellaan talven timantteja!❤

      Poista
  4. Wow nice with those spring and happy shoots!you live really nice!Here we have not come out of the winther mood..so tiring!

    Beautiful photoes of the winther birds..they chirp so nicely!Every morning!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. You also noticed,that the birds have started to sing!Isn't that so nice!It tells us,that spring is getting closer!😊
      Thank you Anita!❤

      Poista
  5. Miten ihanasti aurinko teillä paisteli! Tämä valon lisääntyminen on niin mahtavan hienoa!
    Meillä ei aurinko näyttäytynyt kuin pilkahduksen verran iltapäivällä, mutta hyvä niinkin.
    Sinulla on niin kaunis ja valoisa koti täynnä kukkasia.
    Hei, hei, helmikuu; nyt jo ollaan täällä asti. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tiedätkö,eilen oikein pysähdyin ihmettelemään,että ohhoh,kello on kohta viisi ja siellä on vielä valoisaa ulkona,aurinko oli vasta laskemassa!Jee,päivät pitenevät selvästi jo!😊
      Tänne asti ollaan jaksettu,parin kuukauden päästä ollaan jo tositoimissa odottamassa kevättä!
      Kiitos Piipe!❤

      Poista
  6. Ihana valo <3 Ja kaunis koti :) Hankitimantit ovat tämänkin tytön jos ei parhaita, niin ainakin aika hyviä ystäviä ;) Aurinkoista viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos samoin sinulle Hensku!❤
      Tänään sai nauttia lisää aurinkoa,se selvästi jopa lämmitti tuolla ulkona kasvoja,vaikka oli pakkasta!😊

      Poista
  7. Vastaukset
    1. Kiitos M.T.Ainasoja!❤ Tämä kirkas auringonpaiste tällä hetkellä on niin ihanaa pitkän harmaan jälkeen.

      Poista