sunnuntai 7. marraskuuta 2021


Olen keskitalvella syntynyt,vannoutunut kesän lapsi. Olen hyvin luontoesteettissentimentaalinen. Mitä vanhemmaksi tulen, sitä vahvemmin luonto ja vuodenajat vaikuttavat minuun. Keväällä kun luonto kiivaasti herää eloon, minä myös. Kirkas valo ja heleä vihreys pesee minut edellisen vuodenajan tunkkaudesta, tunnen silloin riemun ja ilon joka solullani. Kun kesän lämpö ja runsas kauneus on kukkeimmillaan, minä hyrisen onnellisuudesta ja tunnen, että tässä haluan olla, pysäyttää ajan. Kaikki on mielestäni kaunista kesällä, kaiken kokee suurena, valtavana lahjana, ihanuutena. Olen henkisesti kotonani keskikesän luonnossa. Alkusyksyn haikeus alkaa valmistella siihen, etten enää kohta ole parhaimmillani. Marraskuussa on enää muisto jäljellä siitä vihreydestä, mitä eniten rakastan, ruskeana ja harmaana. Arvostan ja ymmärrän luonnon kiertokulun, mutta se ei tarkoita sitä, ettenkö itsekin olisi marraskuussa hiukan alakuloinen. Luonto kulkee kohti talvilepoaan, eikä se ole niin kaunista katseltavaa, varsinkaan harmaana päivänä. Ruskeita, maatuneita riekaleita. Ehkä pieni lintu lennähtää jostain ja ilo häivähtää mielessä hetken, kunnes on taas etsimällä etsittävä silmilleen kauneutta. Alan kaiholla odottaa tässä vaiheessa lunta. Lumi tuo mukanaan uutta kauneutta ja peittää ruman, maatuneen maan. Tiedän joka vuosi, että talvestakin löydän hetkiä, joista nautin, mutta on se myönnettävä, että talvessa parasta on se, että sen jälkeen alkaa kevät. Kun minä synnyin keskitalvella 1962, talvea seurasi historian yksi koleimmista ja sateisimmista kesistä. Touko-kesäkuussa oli yksi hellepäivä, heinäkuussa kaksi ja elo-syyskuussa ei ainuttakaan. Mietin, juontaako kesänkaipuuni siitä, että sain kylmää kyytiä ensimmäisenä vuotenani ja varmasti kaikki on ollut sitten uutta ja ihanaa seuraavana kesänä, kun olen saanut kokea lämmön ja auringon kunnolla ensimmäistä kertaa. Luultavasti ihmisetkin ympärilläni ovat olleet silloin iloisempia, olen vaistonnut, että mitä tämä ihanuus onkaan. Ja sillä tiellä ollaan.

Pieniä tuokioita kesästä kaikille (alempi kannattaa ehdottomasti kuunnella äänen kanssa), hyvää alkavaa viikkoa!❤


11 kommenttia:

  1. Kevyesti perhonen lensi vapauteen.
    Videolla kaunis metsäkurjenpolvi.

    Kiitollisuuden herättää luonnon pienet ja suuret ihmeet. Luonto on ehtymätön, sen antaa iloa kaikkina vuodenaikoina.
    Voimaikkaimpana luonto läikäyttelee tunteitani keväällä kun uusi kasvu alkaa nousta maasta. Muuttolinnut saapuvat, viserrys täyttää ilman.

    Kiitos! Hyvää viikkoa Sinulle! 😊

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tarja ihanasta kommentistasi!❤
      Luonto on ehtymätön,niin monen taiteilijan inspiraation lähde esimerkiksi.
      Rakastan luontoon liittyviä runoja,jotka usein niin hyvin kuvaavat eri vuodenaikoja.
      Mukavaa,joskin pilvistä ja sateista viikonjatkoa!

      Poista
  2. Perhoset ja kukkaset, lintujen livertelyt ovat parasta kesää, tietysti luonnon vihreys ja lämpö myös. Silti minä syvään kaamoksen aikaan syntynyt nautin talvesta ja kaamosväreistä. Toki jokainen vuodenaika pystyy tarjoamaan kaunista ja hyvää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jokaisessa vuodenajassa on oma kauneutensa,tässä olet täysin oikeassa.
      Tämä kohta vuodessa,täällä etelässä vaan on aika ankea silmille.Toki tunnelma on usein kaunis,kun on harmaata ja usvaista,mutta vihreää ja valoa rakastava saattaa hiukan uupua tasaiseen harmauteen.
      Uskon,että sinulla siellä villin luonnon keskellä silmille saattaa olla enemmän marraskuun kauneutta tarjolla,kuin täällä kaupunkialueella.Täällä on hiukan lohdutonta näkymää tällä hetkellä.
      Mutta,sisukkaasti minäkin sitä kauneutta käyn etsimässä joka päivä ulkoillessani.
      Kiitos Aimarii,mukavaa viikonjatkoa!❤

      Poista
  3. Voi miten ihanat kesäiset tuokiot tarjosit keskelle tätä pimeyttä ja sadetta, kiitos ❤︎
    Jaan täysin tuntosi ja allekirjoitan kaikki toteamuksesi eri vuodenajoista. Minäkin odotan jo kiihkeästi lunta, joka peittäisi alleen kaiken rumuuden, tuoden valoa ja kauneutta iloksemme. Pakko vielä kertoa sinulle, että suuri iloni ja päivieni piristys, pikkulintujen seuraaminen tupamme ikkunoista on nyt historiaa :( Lintujen talviruokinta kiellettiin tässä meidän asuinalueella kokonaan, koska lähistöllä on nähty rottia. Surettaa ja harmittaa tosi paljon, kun tintit käyvät koputtelemassa nokallaan ikkunanpieliä ja kurkkivat sisälle kuin kysyen, mihin olen ruoat piilottanut. Tuntuu pahalta, kun petän pikkutirpat, jotka ovat tottuneet jo 14 vuoden ajan ruoka-apajillani käymään.
    Taidankin tästä tepastella jokirantaan ja pulahtaa hyiseen virtaavaan veteen, niin saan hetkeksi ihan muuta ajateltavaa ;)
    Valonpisaroita viikkoosi ihanainen ❤︎

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi,olen niin surullinen puolestasi!Minulla ollut tuo ongelma koko tässä talossa asumisen ajan.Piharuokinta ehdottomasti kielletty.Onneksi tuonne metsäalueiden liepeille saa laittaa ruokintapisteitä.
      Se on sääli kun pikkulinnut ovat tottuneet käymään ruokinnallasi ja ovat nyt ihmeissään.
      Minulla on parvekkeella pyörinyt monena päivänä talitintteja.Tajusin,että etsivät pehmikettä talvipesiinsä,kun niin tiirailivat esim.eristeitä.
      Vaikka ruokaa en saa laittaa,laitoinpa kuitenkin purkillisen pumpulia esille,josta voivat nyhtää lämmikettä.Maalla kerran syksyllä,pitkäksi aikaa aittan ylisille tuulettumaan jääny pumpulipeitto,oli kulmastaan nyhdetty oravan ja lintujen pesiin.
      Talia ja siemeniä tulee taas pakkasilla vietyä metsänreunaan,kyllä pikkulintuja on mukava auttaa talven yli.😊
      Kiitos Ansku ihanainen,valonpisaroita sinne sinunkin suunnallesi!❤
      P.s.et tiedäkään miten osuit noilla valonpisaroilla...
      Katselin Pyhäinpäivän aamuna jotain ohjelmaa telkkarista,jossa laulettiin valonpisaroita,taisi olla vain elämää.Silmäni osuivat samaan aikaan ikkunasta ulos,kynttilän ohi koivun latvaan,johon lensi harakka.Se viipyi siinä vain hetken,levitti siipensä ja lensi pois.Taustalla soi valon pisaroita,ja mielsin hetken kauniina terveisinä tuonpuoleisesta.❤

      Poista