tiistai 18. tammikuuta 2022


Meillä oli tinttien kanssa tänään hyvä yhteisymmärrys siitä,että kevät on tulossa.
Vaikka niillä oli kova tohina päällä ravinnon etsimisessä,
muistivat siinä sivussa lauleskellakin.
Titityy,titityy!
Ja se,jos jokin on merkki lähestyvästä keväästä.
Meillä on jokaisella oma käsityksemme tästä.
Moni nauttii vielä sydäntalvesta.
Minulle kevät alkaa olla jo ihan tuossa nurkan takana.
Sitä mukaa kun valo lisääntyy,lisääntyy myös minun kevätkuplintani kihelmöinti rinnassani.
Päivässä alkaa olla yhä pidempiä ja pidempiä virkeystunteja.
Enää ei juurikaan haukotuta kolmen,neljän aikoihin.


Otin nuo cd.t tuohon soittimen eteen,muistaakseni syksyllä.
Kuka arvaa,kuinka monta kertaa olen soitellut talven aikana.
Juu,en.
Radiota olen kyllä kuunnellut usein.
Kauniita joulu-ja muita kortteja,olen vastaanottanut vuodenvaihteessa.
Ja ihania ylläripaketteja.
Pojan Kreikasta lähettämä on nyt ollut kuukauden matkalla,
alan menettää toivoni sen perilletulosta.
Seuranta näyttää siihen asti,että olisi lentäen lähtenyt Ateenasta eteenpäin,
ja sen jälkeen on mysteeri,mihin on joutunut.
Täytin jo postille katoamisilmoituksen,
mutta olen skeptinen senkin suhteen.
Viimeksi kun sellaisen lähetin vuosi sitten toisesta paketista,
eipä ole kuulunut mitään yhteydenottoa asian tiimoilta.


Pienen tyttärenpojan näin toissapäivänä.
Voi kuinka hän hymyili mummille turvakaukalostaan tullessaan ovesta sisään.
Ja kaikki huoli siitä,ettei muistaisi mummia,hävisi viimeistään siinä vaiheessa,
kun hän tepsutteli suoraan syliin.
Miten on pieni ihminen rakas,
kun vielä ottaa kaulasta kiinni ja halaa!
Monta senttiä oli kasvanut ja touhuaa jo niin kovasti menemään.
Mummina on ihana olla.


Joko kohta pääsee työntämään siemeniä multaan!
Varaslähdön ottanut pelargoniakin on minun kanssani lähestyvästä keväästä samaa mieltä,
meillä vallitsee täällä senkin kanssa hyvä yhteisymmärrys.
Kurkimme säleiden välistä toivorikkaina kumpikin,
että kuinka paljon pidempään on valoa kunakin päivänä.
Sen talvihonkkelit serkut vieressä empivät vielä.
Ne ovat vuosien varrella tottuneet ryöpsähtämään kasvuun,
vasta päästyään mummulan porstuaan omalle paikalleen.
Mutta on niilläkin,joskin maltillisempina jo hiukan kevättä rinnassa.
Sieltä jo pieniä vaaleanvihreitä lehtiä pilkistelee.

Oikein mukavaa tammikuun jatkoa!

 

14 kommenttia:

  1. Aika menee niin nopeasti, että kyllähän se kevät on käsillä ihan tuota pikaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulla optimismi senkun kasvaa aina näin tammikuussa.😊
      Ja kohtahan se helmikuukin jo alkaa!
      Kiitos Sartsa!❤

      Poista
  2. Löytyipä täältä ihanan keväinen postaus harmaan keskiviikon piristykseksi, kiitos! Kyllä ne tintit tietävät, tai ainakin haluan uskoa niin :)
    Ja voihan mummius ❤︎ Isovanhemmuus se vasta ihanaa onkin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä!Tintit tietää!
      Tänään tuli taas lunta pyryttäen,muttei haittaa,helmikuuta kohti mennään.
      Ja voihan mummius,eilen tulivat taas tytär ja pikkumies yökylään ja mummi sai kultsin kanssa puuhastella sydämen kyllyydestä.
      Kiitos Ansku!❤

      Poista
  3. Kevät on nurkan takana...ihan lähellä jo. Linnutkin sen on jo huomannut..:)

    En enää luota postiin sitten yhtään. Jo toinen kirje vuoden sisällä, jonka tiedän, että on lähetetty, eikä ole perille saapunut.
    Ensimmäinen oli lasku ja kun perään soittelin sain todella ala-arvoista "palvelua". Tuli melkein tunne, että minussa on vika. Lopulta tein valituksen ja kyllä oli toinen ääni naisella kellossa, kun soitteli minulle takaisin päin...ja kas kummaa kirje oli löytynyt! Nyt olin lokakuussa tutkimuksissa ja soitin tuloksista. Sieltä sanottiin, että kirje tuloksista tulee sitten vielä kotiin...eipä ole tullut. Taidetaan asua niin korvessa, ettei postikaan löydä perille ..:D

    Oi, voin kuvitella miten mummi on ollut haltioissaan, kun sai pikkuiselta halit♥♥

    Mukavaa viikonjatkoa sinulle♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tintit laulelivat niin keväisesti,pakkohan niiden on kevään lähestyminen vaistota.😊
      Hassua,ei mennyt kuin 2 päivää valituksen tekemisestä,kun tänään soi ovikello ja posti toi paketin ihan ovelle,vaikka sen normaalisti olisi joutunut noutamaan postista.
      Kurjaa vain,jos joutuu reklamoimaan,että jotain tapahtuisi...
      No,summa summarum,onneksi kuitenkin tuli perille!
      Harmillisia nuo sinunkin kokemuksesi.Varsinkin,jos odottaa terveystietojaan,eikä kuulu.
      Sain uudestaan halitella pienen kanssa kun olivat viime yön yökylässä.❤
      Kiitos Hannele,mukavaa viikonjatkoa sinullekin!❤

      Poista
  4. Toden totta, sinun rinnassa sykkii keväälle! Onkohan tintillä mennyt kalenteri hiukan vinks, tai ehkäpä tietää sittenkin tarkkaan, missä mennään. Ei minun korviini tintit ole vielä ti-ti-tyytään viserrelleet.
    Postin kulku on surkeaa. Minulle on käynyt samanlaisia postin katoamisia, Seurata on voinut maan rajalle asti, mutta sitten kadonnut. En osaa luottaa enää postinkulkuun.
    Kasvun ihme on yksi merkki tulevasta. Kai pelakuukin tietää, mitä on tulossa.
    Sinulle tuo riemua pikkumies. Hän tekee päivistäsi, varmasti harmaistakin täysin aurinkoisia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sellainen mukava tunne rinnassa kasvaa kasvamistaan.
      Meillä täällä tintit ovat yhtä kärsimättömiä kuin minäkin.
      Valitettavasti kyllä luotto on postiin hävinnyt.Kirpaisi minuakin kun maksoin kantapään tulehdustilaan ostamani tuotteet ja maksoin reilut 50e.Seuranta näytti,että Suomeen asti tuli,mutta sitten hävisi.Sinne menivät rahat.
      Pelargoniatkin ovat nyt heränneet talvihorroksestaan kun valoa on alkanut tulvia enemmän ikkunoista.
      Ja kun katselen ja sylittelen pientä,on aivan sama,vaikka tulisi tiskirättejä taivaalta,siinä olet täysin oikeassa.😊
      Kiitos Aimarii!❤

      Poista
  5. Ihanaa, nyt sait tavata rakkaan lapsenlapsesi! <3
    Kyllä päivien piteneminen saa sydämen sykkyrälle ja mielen suuntautumaan kohti kevättä. No,tällä hetkellä on kuitenkin tosi kurja keli ja olin kiitollinen, että pääsin ehjänä töistä kotiin.
    Onnellista loppuviikkoa ja suloisia hetkiä lapsenlapsen kanssa! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Äsken tuosta lähtivät kotiin,kun olivat eilisestä yökylässä.Sain taas kunnolla aikaa viettää pienen ihanuuden kanssa.
      Tuo sydän sykkyrällä on hyvä vertaus tähän hykerryttävään tunteeseen kun ajattelee parin kuukauden päähän.😊
      Täällä tuli tänään pyryttäen lunta monta tuntia,on niin talvinen maisema taas,kun sulaminen kerkesi plussapäivinä ja öisen sateen jälkeen lähteä kunnolla käyntiin.Nyt kun pakastaa,taitaa olla taas huisin liukasta.
      Kiitos Piipe,mukavaa loppuviikkoa!❤

      Poista
  6. Voi mikä pörheä tintti ekassa kuvassa! Sieltä se kevät pikkuhiljaa tulee ja valo lisääntyy, ihanaa <3 Harmillista tuollainen pakettien katoaminen. Ihanaa kuulla, että olet päässyt katsomaan tyttärenpoikaasi <3 Mukavaa viikonvaihdetta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kohta alkaa jo helmikuu! :)
      Valon lisääntyminen on ihanaa ja sen huomaa jo niin selvästi!
      Hassua,että reklamoinnista ei mennyt kuin pari päivää,ja paketti tuotii ovelle saakka.
      Loppu hyvin kaikki hyvin!Sain monta kiloa Kreetan herkkuja. :) Oliiviöljyä,oliiveja,hunajaa,korppuja ja vaikka mitä.
      Pientäkin oli niin ihana taas tavata.<3
      Kiitos Hensku,mukavaa sunnutaita!<3

      Poista
  7. Valon lisääntyminen luo välillä minullekkin kevään tunteen, niin että ihan ääneen olen todennut armaalleni "ihan kuin kevät olisi tullut."😊
    Samantien jarrutan ja otan pakkia talveen. Pysyisi lumi maassa niin että kävelytiet ovat lumisia eikä kuin luistinratoja joilla luistella. Siinä voi kupsahtaa kumoon ja luitaan katkoa.
    Harmitti muutamana päivänä niin oli liukasta kävelyteillä, pakko oli kääntyä ilman lenkkeilyä takaisin kotiin.

    Toivottavasti paketti löytää perille.

    Rakkaita mukavia hetkiä pienokaisen kanssa sinulle.💞

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kevään tuntu iskee yht'äkkiä kun auringonvalo lämmittää kasvoilla,tintit laulavat ja saattaa jopa kuulua veden lirinää jostain. :)
      Kyllä minäkin oikeasti tiedän, että ei se kevät vielä ole.Ja toivon myös lumen pysyvän,ettei olisi tätä sahaamista, että välillä sulaa ja sitten on liukasta.
      Luiden katkeamista ja murtumista minäkin pelkään.
      Joinakin päivinä on harmittanut, kun ei kertakaikkiaan ole voinut lähteä ulos jääpinnan tähden.
      Paketti tuli perille,jo parin päivän päästä reklamoinnista tuotiin ihan ovelle asti.
      Kiitos Tarja,mukavaa sunnuntaita!<3

      Poista