Voi mikä viikonloppu!!
Aurinkoa, lämpöä ja mielenkiintoisiä käänteitä reissulla maaseudulla muksujen ja mutsimuikkusen kanssa.
Kuuntelimme talon portailla illan pimeässä taas, kuinka ilveksen pentu huusi emoaan ja kiipesi puuhun kynnet männyn runkoa raapien.
Seuraavana iltana aikuinen ilves huuteli wau wautaan lähimetsässä.
Kanttarellejäkin oli noussut uutta satoa.
Poikaseni veisti mummulleen, äidilleen ja siskolleen upeat voiveitset koivupuusta.
Tytär keräili kaikki viimeiset marjat, jotka löysi ja yhdessä keräsimme viinimarjanlehtiä juomaan, jota aion tehdä ensi viikon alussa.
Nautimme oleilusta pihalla suloisessa auringon lämmössä ja päivittelimme, että voiko todella olla melkein syyskuun puoliväli! 

Seraavat viisi kuvaa tyttären fiilistelykuvia

Eläinkuvat:

Terve,uin juuri alkoholissa ja mulla tässä menee nyt hiukan aikaa toipumiseen...

Metsän mättähältä kohdattu söpöliini

Hei,täällä Jaakko! Tulkaa tutustumaan, täällä etuoven lasissa odottelen!

Ja sitten tanssiksi!

Huhuu, kukas sinä olet?

Ai hienot sarvet vai, no joo, onhan nää!

Hei sitten, oli kiva tutustua!

Intiaanikesä!!?
Otetaan siitä kaikki irti, jos se meille viikonloppuna suodaan!!
Toivottelenkin viikonloppuja etuajassa, huomenna kohti mummolaa!! :)

Syksyn sitkeät parvekkeellani

Niin monella, myös minulla on käsitys kaupungista vain betoniviidakkona...
Kun sitten avaa silmänsä ja katsoo tarkemmin, luonto ei ole antanut periksi kaupungin ytimessäkään.
Seuraavat kuvat otettu tauolla, työpaikan takapihalla Mannerheimintiellä.

Ajatuksen tasolla minusta tuntuu, että kesällä mennään ovesta ulos
ja nyt syksymmällä tullaan ovesta sisään.
Kesällä ovi avataan, ja mukana on yleensä paljon tavaraa,mieli innostunut uudesta reissusta ja tulevista ihanista hetkistä jossain muualla, kuin kotona.
Nyt huomaan odottavani kotioven avaamista ja
viihtymistä siellä.
Ei enää pakkaamista, vaan syksyisen inspiraation etsimistä.
Mitä uutta ja kivaa tänä syksynä rupeaisin tekemään?
Kun kesän alku oli herkkää,hentoa ja vaaleanvihreää, nyt puhuttelevat tummemmat,täyteläisemmät,pehmeämmät ja mausteiset sävyt ja ajatukset.
Kesällä koti oli hetkittäinen kiintopiste, nyt halu tehdä siitä taas lämmin, kutsuva pesä, kasvaa päivä päivältä.

Sain lapsenikin taas etelästä kotiin viikonloppuna.
Meillä muuttolinnut lentävät toiseen suuntaan...kesällä etelään, ja syksyllä takaisin pohjolaan. :)
Poika muisti äidin intohimon kreetalaiseen vuoristojuustoon ja tytär oli kuivattanut auringossa tuoreita viikunoita talven herkuiksi.
Pieni perheeni taas Suomessa, ja suunnitteilla jos jonkinlaista kulttuuririentoa tuleviksi viikoiksi.:)

 
Viikonlopun yhden euron kirppislöytö, käsintehtyä keramiikkaa 

Olin jo heittämässä kesäkurpitsaa pois, kun paljastuikin, että se on täynnä nuppuja. Raukka sinnittelee nyt maljakossa.

Mummolan pihassa kasvaa valtava vanha omenapuu.
Se on siinä ollut koko minun elämäni, kuten alemmasta kuvasta käy ilmi.
Rakastan sitä puuta! Sen sammaleisia oksia ja koko sen vanhaa olemusta.
Omenat ovat pieniä ja käyttökelvottomia, lähinnä putoavat korkeuksista maahan haravoitaviksi.
Hedelmät ovatkin toissijaisia tämän puun kohdalla, koska tällä puulla on minun mielestäni sielu.
Se on nähnyt koko kirjon minunkin historiaani.
Kuvan minusta ohittamassa tomerasti samaista puuta kohti navettaa, on ottanut edesmennyt isäni.
Taiteellinen ja hiukan radikaali kaikkia sovinnaisuuksia kohtaan.
Muistan hyvin isän sanat, että ei pidä uskoa ketään, ei edes häntä, vaan pitää itse etsiä oma totuus ja epäillä kaikkea, mitä totuutena tuputetaan.
Nuorena isä harrasti valokuvausta ja kehitti mustavalkokuvat sitten kotona laitteellaan.
Minusta ja pikkusiskostani on hauskoja kuvia näiltä ajoilta.Mitä epäsovinnaisempia, ilmeisesti isän mielestä sitä parempia. :)
Isältäni olen perinyt rakkauden kaikkeen, mitä ei perinteisesti pidetä kauniina,
ruosteiset esineet, hioutuneet puut, kivet,ym.
Minua surettaa, ettei isä kerennyt näkemään bloginpitoani, olisi ollut mielenkiintoista kuulla hänen kommenttejaan.

Toivotan hyvää viikonloppua! :)

Syksy se sitten täräytti sen ensimmäisen päivänsä pöytään...
Yritän mielessäni sitä hellitellä, kauniilla nimillä kutsua ja maanitella...pidä pitkään lämpöisiä päiviä,älä meitä kylmällä tuulella ja vaakasateella kiusaa...anna vähän myöhemmin upean ruskasi loistaa kuulaan kauniina päivinä ja myrskyä vasta iltaisin, kun kotona on mukava kömpiä peiton alle sitä kuuntelemaan.
Kypsy pitkään, pitkään, älä anna talven yrittää liian aikaisin tilallesi tulla...