maanantai 7. syyskuuta 2015
Ajatuksen tasolla minusta tuntuu, että kesällä mennään ovesta ulos
ja nyt syksymmällä tullaan ovesta sisään.
Kesällä ovi avataan, ja mukana on yleensä paljon tavaraa,mieli innostunut uudesta reissusta ja tulevista ihanista hetkistä jossain muualla, kuin kotona.
Nyt huomaan odottavani kotioven avaamista ja
viihtymistä siellä.
Ei enää pakkaamista, vaan syksyisen inspiraation etsimistä.
Mitä uutta ja kivaa tänä syksynä rupeaisin tekemään?
Kun kesän alku oli herkkää,hentoa ja vaaleanvihreää, nyt puhuttelevat tummemmat,täyteläisemmät,pehmeämmät ja mausteiset sävyt ja ajatukset.
Kesällä koti oli hetkittäinen kiintopiste, nyt halu tehdä siitä taas lämmin, kutsuva pesä, kasvaa päivä päivältä.
Sain lapsenikin taas etelästä kotiin viikonloppuna.
Meillä muuttolinnut lentävät toiseen suuntaan...kesällä etelään, ja syksyllä takaisin pohjolaan. :)
Poika muisti äidin intohimon kreetalaiseen vuoristojuustoon ja tytär oli kuivattanut auringossa tuoreita viikunoita talven herkuiksi.
Pieni perheeni taas Suomessa, ja suunnitteilla jos jonkinlaista kulttuuririentoa tuleviksi viikoiksi.:)
Viikonlopun yhden euron kirppislöytö, käsintehtyä keramiikkaa
Olin jo heittämässä kesäkurpitsaa pois, kun paljastuikin, että se on täynnä nuppuja. Raukka sinnittelee nyt maljakossa.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Kuvasit kauniisti kesän ja syksyn tunnelmia, niinpäin minullakin yleensä. Tänä vuonna kuitenkin juuri toisinpäin. Lähiviikkoina tulet huomaamaan :)
VastaaPoistaMeidän 'muuttolinnut' olivat perinteisempiä eli kesä- heinäkuun luonamme. Hyvännäköisiä herkkuja sait!
Kiitos Seija! Katsotaan lähiviikkoina, mitä tarkoitat :)
VastaaPoistaKiva, kun sait taas jälkikasvusi kotiin ja oi, mitä herkkuja!
VastaaPoistaOn se onni, että meillä on syksy, joka pehmentää siirtymistä talviaikaan.
Jälleen teit ihanan kirpparilöydön :)
Mukavaa alkanutta viikkoa!
Kiitos samoin Sirpa! :) Tänään olikin jo erityisen koleaa aamulla Espoossa...
VastaaPoistaMieltä kuitenkin lämmittää, kun huomisesta lupailivat lämpenevää loppuviikoksi! Nauttikaamme siitä! :)
Voi miten hienosti kirjoitit kesän vaihtumisesta syksyyn, juuri noinhan se menee.
VastaaPoistaOnneksi maailmassa on värejä, ajattele jos kaikki olisi mustavalkoista. Paitsi välillä tuntuu että omat ajatukset tuppaavat olemaan musta-valkoisia :)
Kiva kun sait lapsesi lähellesi!
Kiitos Vikki! :) Minä olen löytänyt värit vasta "vaihdevuosissa" :)Olin niiiiiin beessi koko ikäni..
PoistaNyt väri-iloittelulle ei näytä tulevan tolkkua! :) Kaikki, mitä nuorempana pidin tyylikkäänä, on nyt ihan blääh!
Ajatukset kyllä minullakin tuppaa monasti sinne musta-valko puolelle, olisiko jotain vanhemman naisen luulo varmuutta asioista? :)