Minä rakastan räsymattoja!
Siis niitä oikeita, joista voi löytää tuttuja vaatteita raidoista.
Niitä, joita mummi ja Helkatäti ylisillä louskuttelivat varmoin sormin sukkulaa loimissa liu´uttaen.
Niitä, joihin mekin siskon kanssa leikkasimme kuteita naisten seurassa.
Niitä, joihin mummi joskus antoi yhden rivin louskauttaa, mutta tarkkana karjalaisemäntänä ei sen enempää, ettei tiukkuus vaan kärsisi eri käsialasta.
Olen löytänyt myös yhden räsymaton korkealta Kreetan vuoristosta kivimajasta. Sen oli kutonut ex-appivainaan äiti, hyvinkin sata vuotta sitten.
Kudonnan tyyli on erillaista, pientä ja ohutta.
Tämä matto on yksi aarteistani ja on minulla tälläkin hetkellä lattialla.
Muistan aurinkoiset kesäpäivät joella, kun räsymattoja pestiin ja laitettiin aidoille kuivumaan ja me lapset uimme.
Muistan senkin, kuinka mummo tai Helkatäti oli ylpeä pitkistä tuvanmatoista, joita oli kolme rinnakkain, seinästä seinään ja uutukaiset saatettii esim. jouluksi ensi kertaa lattialle levittää.
Minä löysin kirppikseltä viikonloppuna kopallisen ihanan värisiä räsykuteita. Joko virkkaan tai kudon puilla, jos löydän jostain puut.
Mustavalkokuvassa isän kanssa mummolan pihalla kesälauantaina selät vastakkain.Tiedän päivän lauantaiksi, koska silloin räsymatot tampattiin ulkona. Ne oli otettu tuvasta ulos pois likaantumasta jauhoista, koska oli myös leipomispäivä, jolloin kaikki leivät, karjalanpiirakat ja pullat ym. paistettiin leivinuunissa.
Tuvassa oli uskomaton tuoksu!
Kun räsymatot sitten raikkaalle tuoksuvina vielä tuotiin takaisin tupaan, olikin saunaan valmistumisen hetki.
Aidinisänisän tekemä pärevasu
Nuori taiteilijaisäni ja minä
Kaunis, lämpimien muistojesi postaus!
VastaaPoistaKiva kuva sinusta ja isästäsi. Ja tykkään alimmaisen maton väreistä ja kuviosta .)
Mukavaa syksyistä maanantaita!
Kiitos Sirpa! :) Itsekkin pidän erityisesti alimmassa kuvassa oilevasta matosta.
PoistaRäsymattoja rakastan minäkin...mammalla aina leikattiin kuteita vanhoista vaatteista...tykkäsin, mutta aina tuli sormeen saksista rakko..:)
VastaaPoistaKiitos kommentista Irmastiina! :) Rakoilta ei tässä hommassa voi välttyä. :)
PoistaVoi, miten muistoja herättävä kertomus. Minullekin tuli monta mieleen. Yksi tässä: harmaatukkainen mummoni istuu kotinsa puurapulla, aurinko paistaa, kuuluu isojen saksien leikkausääni ja hänen käsiensä liike - ensin suoraan, sitten käsien asento muuttuu klips, klips ja kaksi kolmion muotoista kulmaa putoaa pois.
VastaaPoistaKiitos sinulle muistojen aktivoinnista!
Kiitos Seija! :) Kudesakset olivatkin suurikokoiset! Ihanaa, että inspiroin sinuakin muistoihin mummostasi! :)
PoistaNuo kulmat muistan,niillä kai saatiin leikattua pitempää kudetta ja kulmien poistoilla ei tullut paksumpaa kohtaa?
Samanoloisia muistoja!
VastaaPoistaNiitä matonkudekeriä oli monia laatikollisia, mummo oli ahkera ja ahkerat kädet saivat puuhaa.
Sain auttaa irroittamalla nappeja ja vetoketjuja. Ajatella että kaikki säästettiin. En kyllä muista että niitä useinkaan olisi tarvittu, varsinkaan vetoketjuja.
Eräs kipeimmistä matonpesureissuista oli kun keikuimme niillä puutelineillä ja tipuin kesken tasapainoharjoittelun hajareisin siihen puun päälle.
Kutojalle oli hyvä värisilmä eduksi. Hienot mallit valitsit esille, keskimmäisen värit ovat niin ihanan levolliset.
Olipa ihana muistella!
Nyt itsekkin muistan nuo vetoketjujen ja nappien poistot ja säästöön laitot :)
VastaaPoistaRakastin mummon nappipurnukkaa!!! Hienoimpia leluja ikinä!
Auts! Minulla sama kokemus...ei kuitenkaan mattopyykillä vaan ihan muissa leikeissä, kun hippaa juoksin karkuun ohuella lautatelineellä.Järkyttävä kipu, eikä poikien edessä oikein kehdannut paikkojakaan pidellä vaan piti haihtua takavasemmalle itkemään..;)
Kaikilta tosiaan ei synny "minun makuuni" kauniita mattoja, kyllä tämäkin on niin maku ja värien yhteenlaitto-taito asia.
Keskimmäinen on se Kreetalta löydetty vanha matto.
Kiitos kommentistasi Vikki! :)