Sininen ja vihreä maailma.

Hetkittäin jo toivottomuuden puolella, pimeydestä ja sateesta ja kaikesta epämiellyttävästä uudesta käväissyt mielenvire kohosi kertalaakista huimiin sfääreihin, kun aurinko palasi sunnuntaina lomiltaan.

Tinttien säestyksellä retkeni johti rannan kautta metsään.
Huomasin olevani perin suomalainen jörrikkä kun iloitsin siitä, että edelläni kävellyt pariskunta valitsi toisen tienhaaran, ja sain jatkaa omalla tielläni yksin.
Toisaalta nautin pienestä rupattelutuokiosta vanhemman herrasmiehen kanssa, kun kysyin saisinko ottaa hänen bulldogistaan kuvan. Lyllerö oli niin hauskan näköinen pallo suussaan. Pallo on kuulemma ehdoton mukana lenkillä, että edes hiukan etenisivät.
Ilman palloa ei miehen kertoman mukaan tulisi matkasta mitään.
Seurailin myös variksia, joista yksi härnäsi vinttikoiraa. Lensi aivan sen yläpuolla olevalle oksalle, kun huomasi koiran reagoivan haukkumalla. Jälkeenpäin harmitti, miksen ottanut vinttikoirastakin kuvaa, niin intensiivisesti se varista tuijotti. Ja varis vain ilkkui oksallaan.
Ystäväni talviomenakin riippuu sisukkaasti vielä oksallaan. Hymähdän joka kerran, kun etsin ja löydän sen katseellani.
Meri on myrskynnyt viime aikoina, rannat olivat täynnä vaahtoa, osa siitä jo jäätynyt paikoilleen.

Metsässäkin kaikki näytti niin kauniilta. Oli pakko pysähdellä herkuttelemaan silmillään aurinkoläikkiä puiden oksilla ja maastossa. Pienetkin lumiset riitekohdat sädehtivät upeasti.
Kotiin palasi virkistynyt ja onnellinen nainen.
Lauantain rauhallinen siivousrupeamani, sunnuntain lenkki aurinkoisessa pakkassäässä ja pitkät hyvät yöunet tekivät viikonloppuna tehtävänsä.
Huomasin kuinka tärkeää on ottaa iisisti. Pyrin muistamaan tämän viikolla töissä muuttuneissa olosuhteissa ja työmatkalla. Minä kun en voi ruveta tuulimyllyjä vastaan taistelemaan kuitenkaan. :)

Mukavaa alkanutta viikkoa! <3

Sain Hilun  Maatiaiskanasen Elämää- blogista aloittaman kivan haasteen. Kiitos Hilu! <3

Viisi kuvaa kuluvasta kuukaudestani:

Haasteessa toivotaan käytettävän 5 kuvaa, minulla näistä kolme on kuvapareja.

Kuluva kuukausi on syntymäkuuni. Täytän tänään 56-vuotta.
Kuluvaan tammikuuhuni sisältyy valoa tunnelin päässä. Pahin on taitettu. Kevät on enemmän lähellä kuin kaukana. (kuva no.1)

Tässä kuussa jo pientä varovaista, henkäyksen herkkää uskallusta aatoksiin tulevasta kasvukaudesta.
Lämmöstä, valosta ja tulevasta kesästä, lempivuodenajastani. (kuva no.2)

Joulun keräsin pois jo joulukuun viimeisenä päivänä. Ohi oli.
Tammikuussa sisustuksessa saavat alkaa puhaltaa jo keväisemmät värit.
Lauantai aamuna laitoin aamiaisen jälkeen youtubesta rentouttavaa instrumentaalista musiikkia soimaan ja siivosin työpöytäni. Yksi muovikassillinen roskaa. Muistilappuja, talteenotettuja kolumneja jne.jne. Kuinka ihanaa oli aivan rauhassa siivoilla ja järjestellä. 
Laittaa irralliset runot ja ajatukset oikeisiin kierrevihkoihinsa,tärkeät paperit paikoilleen ja turhat roskiin, samalla kun youtubessa piano ja sello kauniisti soivat ja välillä linnutkin lauloivat.Olin rupeaman jälkeen täysin zen. Huomasin jälleen kuinka nautinkaan omassa rauhassani hissukseen touhuamisesta (kuvapari no.3)

Saimme poikani kanssa tyttäreltäni yhteiseksi joululahjaksi origamipaperi kirjasen ohjeineen. Kirjasessa on kauniita, erilaisia valmiiksi oikean kokoisia paperiarkkeja.
Poikani on origameja taitellut jo pitkään, helposti ja taitavasti. Äiteellä tyssäsi perhosen tekeminen eilen illalla jo ensi yritelmiin...
Poika sen sitten viimeisteli kädenkäänteessä. Minulla ei ole matemaattista ajatteluosaamista, myönnettävä se taas oli. Tässä haaste loppukuulle. Kyllä minä vielä yhden linnun taittelen! Sudenkorennon jätän suosiolla pojalle. Haluan tehdä valmiista origameista sitten kesäisen mobilen. (kuvapari no. 4)

Synttärilahjakseni hankin itselleni Inge Löökin (käy lukemassa anarkisten mummojen synnystä) kuvittaman ja Inni Laakson kirjoittaman "Paljain jaloin mummojen puutarhassa"- kirjan.
Olen pitkään ollut ihastunut tähän ilmeikkääseen mummopariin, jotka miellän siskoksiksi. Edellisen vuoden lähetin joka kuukausi siskolleni Tanskaan kortin, jossa he seikkailivat vuodenaikaan nähden sopivissa tilanteissa.
Koen vahvaa sielujen sympatiaa näihin rohkeisiin ja persoonallisiin mummoihin, jotka piutpaut piittaavat normeista, nauttivat täysin rinnoin lapsekkuudesta ja elämän iloista.
Kirja on aivan ihana ja tulen siitä todella hyvälle tuulelle. Siihen aion kirjata omat tämän kevään ja kesän istutukseni jne. (tämä ei ollut blogiyhteistyö vaan ihan rehellinen ylistys. ;) ) (kuvapari no.5)

Tällainen raotus omaan, kuluvaan kuukauteeni.
Sitä on vielä ruhtinaallisesti jäljelläkin, toivottavasti tämä synttärilahjaksi saatu pakkanen ja aurinkosääkin jatkuvat! Luntakin saisi kuulua samaan pakettiin vielä, kiitos!


Olen huomannut, että useimmat pitkäaikaisimmista blogeista, joita seuraan ovat keskitalven lepotauoilla. Omaanikin olen päivitellyt verkkaiseen tahtiin, kun ei oikein ole ollut puhtia.
Toivotaan, että jotkut ihanista naisista nappaavat kuitenkin kopin tästä mukavasta haasteesta! Haastan siis  teidät kaikki jaksamisen mukaan! <3
Olisi Hilun muassa kiva päästä kurkkaamaan, mitä olette puuhailleet/puuhaamassa.<3

Alla haasteen säännöt:

- kerro postauksessasi, että haaste sai alkunsa Maatiaiskanasen Elämää-blogista.

- tee postaus, jossa kerrot viidellä kuvalla sinun kuluvasta kuukaudestasi. Oli se sitten, mikä kuukausi tahansa.

- haasta kolme tai useampi blogiystäväsi mukaan

- käy kirjoittamassa postauksesi 5 kuvaa kuluvasta kuukaudesta-haaste postauksen kommenttikenttään Maatiaiskanasen Elämää blogissa, niin se lisätään haasteeseen osallistuneiden listaan. 

                              Mukavaa sunnuntain jatkoa! <3 <3 <3 

  

Haluaisitko lähteä kanssani haavemaailmaan?
Lähdetäänkö?
Olisi sopivasti pakkasta.
Talvi tuoksuisi.
Aurinko paistaisi ja tuhannet timantit loistaisivat hangella.
Askeleistamme kuulisimme lumen narskuvan.
Poskillamme pirteä puna ja kehoissamme virtaa ja puhtia.
Jaksaisimme kulkea vaikka kuinka kauas, välillä puista pörähtäisi lintunen lentoon ja kasvoillemme varisisi lunta, naurattaisi.
Siitä riehaantuneina heittäytyisimme pehmeään vitilumeen ja katsoisimme kuinka kauniit enkelit saisimme aikaiseksi.
Pakkassää kuljettaisi jostain ihanaa palavan takkapuun tuoksua.
Välillä aurinko melkein sokaisisi paisteellaan heijastuessaan kaikkialla maan peittävästä lumesta.
Ei millään malttaisi lähteä sisätiloihin.Tuolla ja taas tuolla edempänä näkyisi vielä niin paljon kauniita lumisia maisemia.
Kun vihdoin malttaisimme lähteä kotiin, kyllä maistuisi kuuma hunajainen tee ihanalta!
Ja illalla uni tulisi suloisesti kuin pienelle lapselle.

P.S.
(postaukseen idean sai eräs, joka kantoi viikonlopuksi evästä kummassakin kädessä kassia roikottaen,silmälasien läpi ei enää nähnyt tihkusateelta juurikaan mitään, takki likomärkä ja kulkijalla etukeno ja niskajumi ja tuulikin juuri sillä tavalla kivasti, niin kuin nyt nykypäivinä tuppaa tuulemaan.
Takana tanakasti potuttava bussi- länsimetro-ratikka rupeama, joka pidentää päivittäin työmatkaa parikymmentä minuuttia suunta. ;) )

Omana pienenä rituaalinani vuoden ensimmäisenä aamuna on viedä roskat.
Siinä piilee pieni vertauksellinen ajatus.
Edellisen vuoden roskat ulos ja uutta puhdasta alkua kohti.

Tänä harmaana ja leutona aamuna kun ketään muuta ei vielä ollut liikkeellä, sain sykähdyttävän kokemuksen.
Merikotka liiteli yläpuolellani hyvin hitaasti ympärilleen katsellen, kohti rannikkoa.
Viimeksi näin sen vuorotteluvapaani ensimmäisinä päivinä Pohjanmaalla.

Millään näissä asioissa ei ole oikeasti mitään merkityksellistä yhteyttä, mutta omassa mielessään ne voi siksi muuttaa.
Haluan ajatella, että kohtasin kotkan vuoden ensi hetkinä, symboliksi voimasta ja vapaudesta.
Unienkin selityksissä linnusta mainitaan: 
Lintu kuvastaa hengen ja sielun voimia. Jos linnut lentävät vapaina, se kuvastaa ajatusten vapautta.

Voiko parempaa alkua uudelle vuodelle toivoa.
Samalla aloin miettiä, että pienistä unohtumattomista hetkistä nämä vuodet koostuvat, mennyt ja alkanutkin.
Paljon sitä arkea ja tylsää toistoa tuo uusikin vuosi tullessaan.Mutta myös niitä pieniä kauniita, koskettavia ja mieltä ravistaviakin hetkiä, jotka muistamme tulevinakin vuosina.

Jos vuoteni alkoi merikotkalla, jään odottamaan suurella mielenkiinnolla, mitä muuta se tuo tullessaan!

                                 Sydämen paloa Uuteen Vuoteesi! <3 <3 <3

Hämärän viitta maiseman yllä on kuin lämmin shaali ikkunasta katselijan harteilla.
Pysähtynyt rauha asettuu sisimpään asumaan.
Mieltä ei paina mikään.
Kynttilöiden liekkeihin ja takkatulen loimuun unohtuu tuijottamaan.
Saunassa, lempeässä löylyssä kuunnellessa pesän ritinää, uni hiipii silmäluomiin ja raukeus kehoon.

Jouluaattona, mukavassa seurassa herkkujen äärellä väsytytti.
Ajattelin johtuvan edellispäivän touhuista.
Joulupäivänä nousi kuume ja päähän painava tunne.
Reissu Pohjanmaalle siirrettävä, harmitti.
Tapaninpäivänä niistin jo veristä limaa, joten lääkäriin.
Poskiontelontulehdus.
Nukuin, nukuin ja nukuin.

Paria päivää myöhässä uskallettiin kuitenkin lähteä.Voihan sitä maallakin potea.
Satakunnan ja Etelä-Pohjanmaan rajalla alkoi talven ihmemaa.
Mieli piristyi jo siitä.
Melkein vedet silmissä ihastelin enenevää lumen määrää ja maisemia.
Perillä oli niin kaunista!
Kuinka näitä näkymiä oltiinkaan odotettu. Paljon lunta ja punamultamökki.
Takkaan tuli ja kynttilöitä palamaan.
Kuuma glögi ja vällyihin sohvalle.
Huomasin oloni kohenevan lisää jo päivässä.
Hengittävä puutalo kuivan keskuslämmityksen jälkeen oli limakalvoille balsamia ja onnellinen olo työsti loput.

Ihanat päivät.
Pelkkää joutenoloa, hissuttelua ja rauhaa.
Sää kävi kyllä leudommaksi ja lumet alkoivat sulaa, mutta pidin kovasti harmaasta hämärästäkin tällä kertaa.

Vuoden viimeisiä, hienoja hetkiä toivottelen! <3 <3 <3 <3