Nappasin Anskun Tuulia ja Tyrskyjä-blogista tällaisen KOLME ASIAA-haasteen.

En ole viime aikoina ollut kovinkaan aktiivinen täällä blogissa,joten nyt on aika.

Juoksutan tekstin välissä kuvia,joita olen ottanut viime aikoina.

Kolme asiaa,joiden tekemistä olen lykännyt:

Voi että,eihän kolme riitä millään...😅

No,ensinnäkin olen lykännyt sen kymmenen kilon pudottamista,

jonka olen suunnitellut pudottavani kesään mennessä.

Juu,tiedän,ettei tule onnistumaan,

mutta jos lähtisi vaikka viisi,niin hyvä sekin!

Ylimääräiset kilot ovat minulle vain haitaksi ja lisäävät vaivoja,

joita minulla näin 61-vuotiaana alkaa olla muutenkin.

Myönnän,että olen lohtusyöjä ja suklaa maistuu talvipimeällä.

Harmikseni pidän talviaikaan myös kermaisista ruoista.

Ja läträän kermalla kasvisruokiakin.

Syön paljon vihanneksia ja salaattia,kokojyvää,pähkinöitä,marjoja jne.

 ja periaatteessa ruokavalioni kaikkineen on terveellinen,

mutta nämä mielihalu-ruoat eivät enää pala kehosta samaan tahtiin kuin nuorena.

Olen myös lykännyt tyttäreltäni saamani äiti kerro minulle-kirjan täyttämistä.

Päätän,että nyt täytän sen loppuun,mutta en saa kuin pari sivua aikaan.

Kirjan kysymykset eivät oikein vie minua mennessään.

Meillä ei oikein natsaa kirjan laatijan kanssa,

joten tuntuu vähän kuin koululäksyltä.

Kaipaisin hiukan erityyppisiä kysymyksiä,jotta innostuisin.

Tiedän,että jälkipolville on tärkeää jättää tällainen kirja itsestään,

joten,enköhän minä sen vielä täytettyä saa.

Lykättyä on tullut myös lääkärissä käyntiä.

Minulla on selvästi jalkapohjan kaari madaltunut,

aiemmin plantaarifaskiittikin vaivasi.

Virheasento aiheuttaa ongelmia mm.alaselässä.

Koronavuosina lääkäriin oli vaikeaa päästä,

ja nytkin julkiseen,kiireettömään terveydenhuoltoon jonot ovat pitkät.

Eli lykätty on lykkäämisen päälle.

Kolme asiaa joita kaipaan:

Kaipaan kesää ja maaseudulla oloa.

Todella paljon!

Kesäpaikkamme ei enää sovellu talvikäyttöön,

ja sattuu olemaan minulle se maailman rakkain paikka.

Joten,ymmärrettävistä syistä,

hyvästelen kesän joka vuosi murheissani ja odotan uuden alkua malttamattomana.

Kesäisin saan olla siellä,missä olen onnellisin.

Jos voittaisin lotossa,

navetan taakse nousisi pieni uusi pirtti,säädyllisin mukavuuksin.

Hyvin epätrendikkäästi kaipaan myös menneitä aikoja.

Aikoja,jolloin olin ajanvirrassa suvereenisti mukana,

keikuin iloisesti lastuna laineilla ja eteenpäin mentiin.

Tällä hetkellä tuntuu,että aika on ajanut minusta ohi jo mennen tullen,

minulle ovat jääneet suloiset muistot ajoista entisistä.

En saa mitään tolkkua tästä nykymeiningistä,

joten en haro kynsin hampain vastaan,

vaan elelen tässä sivummalla omaan olemiseeni tyytyväisenä.

Tämä kolmas on hassu,mutta tuli spontaanisti mieleen.

Kaipaan valkoisia tai vaaleita lautalattioita.

Sellaisia kuin vanhemmissa taloissa maalla.

Kärsin joka ainoa päivä järkyttävästä,punertavan kellertävästä mäntyparkettia imitoivasta muovimatosta,joka vuokra-asunnossani on.

Se pilaa täysin koko sisustuksellisen tunnelman johon pyrin.

Yritän peittää sitä matoilla,mutta näen sen kuitenkin reunoilla.

Jos asuisin asunnossa,jossa olisi vaaleat lautalattiat,

saisin kaiken näyttämään  niin paljon paremmalta.

Kolme asiaa,jotka olen pannut merkille:

Lasten hyvinvointi.

Hirvittää se,mitä kaikkea pienet ja vähän isommatkin lapset,

 joutuvat käsittelemään nykyaikana.

Heidän eteensä läiskästään niin paljon kaikkea,

johon he eivät ole vielä kehitysvaiheessaan valmiita.

Nykyään kaikki on esillä,koko maailma siinä tietokoneen näytöllä.

Suurin osa aikuisten maailmaan kuuluvia asioita.

Myös lasten fyysinen terveys askarruttaa.

Elintarviketeollisuus työntää kaikkea skeidaa,

energiajuomaa,pullamössövälipalaa jne.

Jo siihen,että kävelisivät kouluun,tuli helpotusta sähköpotkulautojen muodossa.

Ihmetellään huonoa kuntoa ja henkistä pahoinvointia.

Itsessäni olen pannut merkille sen,

että erityisherkkyyteni senkuin vain herkistyy,

mitä vanhemmaksi tulen.

Oman ajan -ja yksinolon tarve on valtava,

oman tilan hallinnointi tärkeää.

Tästä voin mainita esimerkkeinä asioita,jotka siellä päässä saattavat naurattaa.

Olen huomannut,että hiukan ahdistun jos joudun tilanteeseen,

jossa tieni kohtaa toisen ihmisen luonnossa niin,

että kummatkin tulemme esimerkiksi omia polkujamme tienristeykseen,

josta jatkamme samaa tietä eteenpäin.

Äh,jos hänellä on sama askelvauhti ja hän jää juuri siihen taakseni.

Kuulen hänen askeleensa ja pahimmassa tapauksessa hän pälpättää puhelimeensa siinä takanani kun yritän keskittyä luonnon ihanuuksiin.

Jään sitten muka kuvailemaan kamerallani ja annan toisen kulkea pitkälle eteenpäin,

ennen kuin itse jatkan tyytyväisenä matkaani,

tarpeeksi väljästi yksityistä tilaa ympärilläni.

Ihan oikeasti tämä huvittaa itseänikin,mutta minkäs teet...

Minulla on myös erityisherkkä iho ja varsinkin vatsan alue ei siedä mitään kiristävää tai puristavaa.

Jos joudun tilanteisiin,jossa minun on pidettävä esimerkiksi lantion alueelta hyvin  istuvia housuja,lasken minuutteja,että pääsen riisumaan ne pois.

Tämä piirre on ollut minulla aina,lapsuudesta saakka.

Alusvaatteet lentävät heti kun tulen kotiin,

päälle mukavan pehmeä kotimekko,joka ei kiristä mistään.

Yksineläjä voisi olla nakunakin,mutta se ei ole minun juttuni.😁

Olen myös pannut merkille,

että kevät on alkamassa!

Ulkona on jo tiettyä,kirkkaampaa valoa,

joka aavistelee uuden elämän alkamista luonnossa.

Tuulessa tuoksuu jo ihan hiukan keväälle.

Talitiaiset availevat ääntään.

Tuttu harakkapariskunta ei uskalla poistua päivystämästä kotipesänsä liepeiltä,

pajukon suojissa on niiden suuri risukasa-koti.

Hienoa pesäpaikkaa ei haluta menettää,

joten sitä on jo nyt puolustettava tarpeen tullen.

Näen ne joka päivä kymmenen metrin säteellä pesästä.

Kolme asiaa jotka tekevät minut iloiseksi.

Pieni tyttärenpoikani tekee minut aina iloiseksi.

Rinnassani on valtavan suuri lämpö ja rakkaus tätä pientä ihmistä kohtaan.

Kun he ovat luonani kylässä ja päikkäreillä makuuhuoneessa kuulen,

kuinka hän herätessään sanoo heti mummi,

avaa oven ja tepsuttelee sitten tukka pystyssä ja silmät vielä unisikkuralla luokseni.

Tekisin kaikkeni sen eteen,että hän saisi säilyttää valloittavan iloisuutensa tässä maailmassa.

Iloiseksi minut tekee sekin,että myös oma poikani on tulossa Suomeen.

Olemme nähneet toisemme viimeksi toissavuonna syyskuussa.

Ihanaa istua alas pöydän ääreen taas yhdessä,

kummatkin lapseni,äitini ja minä.

Sisareni ja minun lapsista kummallakin toinen asuu Kreetalla ja toinen Suomessa.

Siskonkin tytär tulossa keväällä Kreetalta sukuloimaan.

Iloiseksi minut tekee myös kaikki hyvät päätökset ja uudistukset,

jotka luonnon ja koti/tuotantoeläinten hyvinvoinnin eteen tehdään.

En voi käsittää ajatusta meidän ihmisten ylivertaisuudesta ja jotenkin muka etuoikeutetusta asemasta tällä pallollamme.

Kuinka lyhyt on aikamme täällä ja kuinka paljon pahaa olemme saaneet aikaiseksi.

Luonto on upea ja herkkä Eden,paratiisi täällä maan päällä.

Kunpa se ajoissa ymmärrettäisiin.

Kolme asiaa joita suosittelen:

Ensimmäisenä suosittelen instatiliä (soul.star.sanctuary).

Aloitan nykyisin jokaisen aamuni pienellä meditoinnilla.

Pistän kuulokkeet korviini,suljen silmäni ja kuuntelen hänen lauluaan ja kauniita,

eri äänimaljoilla ja helistimillä luomiaan ääniä.

Pääsen melkein joka kerta unenomaisiin svääreihin.

Alitajunnastani kumpuaa esiin kauniita asioita.

Milloin liikun ajatuksissani hitaasti kiemurtelevan savun lailla,

äänen mukana rakkaiden maisemien yllä maalla.

Milloin näen upeita värejä ja leijun niiden keskellä.

Rakkaita,edesmenneitä ihmisiä saapuu lämpimästi halaamaan.

Olen löytänyt tästä aivan uuden ihanan maailman.

Niissä lennän tai leijun näiden kauniiden äänien saattelemana.

Arkisempiin asioihin.

Suosittelen myös itsetehtyä rasvalevitettä.

En ole ostanut margariinia tai voimariinia enää pariin vuoteen.

Teen sen itse.

Vie yhteensä aikaa n.5 minuuttia.

Tässä ohje:

Pilko 100g(itse olen vähentänyt määrää n.90grammaan)

voita kulhoon,lisää yhteensä desi kasvisöljyjä.

Itse käytän desiin oliiviöljyä,jotain pähkinäöljyä ja seesamiöljyä.

Suola maun mukaan.

Anna lämmetä huoneenlämmössä talviaikaan noin tunti,

kesällä riittää puolikin tuntia.

Laita desi kylmää vettä jääkaappiin.

Vatkaa sähkövatkaimella seosta täydellä teholla pari minuuttia niin,

että seos alkaa vaaleta ja kuohkeutua(sama kuin vaahdottaisi kakkuun munaa ja sokeria)

Ota vesidesi jääkaapista ja norottele se rasvaseokseen,

vatkaten samalla miedolla teholla.

Jatka sitten vielä minuutti täydellä teholla vatkaamista,

kunnes seokseen jää selkeitä pyörteitä pintaan.

Kaavi seos rasiaan ja laita jääkaappiin kylmimpään osaan jähmettymään.

PALJON maukkaampaa kuin valmistuotteet!

Saat valita itse esim.öljyt makusi mukaan,

valmistuotteissa aina samaa rypsiöljyä.

Kesällä ihana lisätä esim.yrttejä mukaan.

Suosittelen edes kerran kokeilemaan kuinka helppoa tämän teko on.

Kolme asiaa jotka haluan tehdä pian:

Olen ystävättären kanssa menossa kirpparille myymään ensi sunnuntaina.

Pian on koottava myytävät kokoon.

Tällä kertaa aion TODELLA päästä niistä eroon,

olen aulis tinkimiseen ja vien myymättä jääneet suoraan kierrätyskeskukseen.

Haluan nurkista nyt turhan pois.

Haluan myös tehdä entistä pidempiä kävelylenkkejä,

 kun kelit alkavat olla taas suotuisammat.

Pidennän nykyisen tunnin puoleentoista päivittäiseen ulkoiluun.

Ja helmikuun ensimmäinen päivä alkaa ketodieetti,

jolla saan aina painoni hyvin laskuun.

Viimeksi joitakin vuosia sitten kymmenen kiloa lähti talven aikana,

pelkän leivän,pastan ja riisin boikotoinnilla.

Kun kiloja on karissut,lisään kokojyväviljan takaisin ruokavalioon.

Tässä kohtaa voisi ehkä jättää sanan pian pois,

mutta tulipa nyt tämäkin mieleeni,

joten lisään sen tähän kolmanneksi.

Suvussani on altzheimerin tautia.

Vaikka tietysti toivon,etten itse siihen ikinä sairastu,

olen saanut päähäni kirjoittaa itsestäni käyttöoppaan.

Käyttöoppaalla tarkoitan ohjekirjaa,

josta selviää mistä pidän ja mistä en.

Mikä tekee minut onnelliseksi ja mitä toivon,

jos vanhuudessa tulee aika,jolloin en itse pysty sitä enää sanomaan.

Musiikkikappalelista,mieliruoat,maininta tuoksuherkkyydestäni,

luonto-ja eläinrakkaudestani jne.

Uskon,että minulle mukavat asiat tavoittaisivat minut jollain tasolla edelleenkin,

ja minulle epämiellyttävät asiat voitaisiin minimoida.

Toivottavasti kukaan ei tätä kauhistele,

itse suhtaudun tähän kuin mihin tahansa ennakoivaan asiaan elämässä.

Tässä kohtaa tämän haasteen ympyräkin sulkeutuu.

Jos en tee tuota ohjekirjaa nyt piakkoin,

se lykkääntyy ja jää vielä tekemättä.

Toivottelen mukavaa viikonjatkoa ja alkavaa helmikuuta!

❤

Hiljaisella lahdella,yksi varis vain.

Siinä verkkaan touhusteli,kuopi lunta kai.

Josko palan jättänyt, olis pilkkimies,

saisi vatsa täytettä,

harmaaviitta ties.

Vaan eipä suonut Ahti varikselle antejaan,

saaliinsa oli vienyt pilkkimieskin mukanaan.

 Kuin kuulu varpunen jouluaamuna,

otti siivet alleen lintu tumma,

eihän tuo nyt asiakaan kumma.

Muualla sen täytyy kupunsa täyttää,

ennen kuin jouluyö tähtitaivaansa näyttää.

Yksin jäi lahti hiljainen.

Tyyni rauha enää vain täytti maiseman sen.

❤

Toivotan kaikille täällä piipahtaville

rauhallista ja tunnelmallista joulua!

Frank Sinatra laulaa vanhoja joululauluja.Cd on itselleni tällä hetkellä se mieleisin.

Se valikoituu soimaan aamuisin,kun ikkunoiden takana on vielä pimeää.

Uppoudun musiikin nostalgiaan,enkä osaa selittää,miksi se lämmittää sisintäni,

miten se kietoo minut johonkin turvalliseen pehmeään huopaansa.

Näissä kappaleissa,tai miten ne esitetään,ja miten ne on äänitetty,

ei ole mitään nykyaikaista.

En ollut vielä syntynytkään,kun hän on nämä laulut laulanut.

Sama satumaa,ihana lämmin tunnelma luonnossa tällä hetkellä.

Lumi vaimentaa äänet,puut kantavat raskaan lumivaippansa,

eivätkä hievahdakkaan pienestä tuulenvireestä.

Aika on pysähtynyt,hiljaista.

Pidän mustavalkoisuuden graafisesta näkymästä.

Muutamat puut ovat jo ystäviäni,kesät talvet.

Aina eri näköisinä ne siellä odottavat omaa maisemaansa vasten.

Varikset ja harakat,pidän niitä talvilintuina.

Talven hämärään pysähtyneisyyteen kuuluu variksen etäinen rääkäisy.

Lumella sen lystikkäät jalanjäljet.

Niistä näkyy,kuinka se on siinä mennessään vaappunut keikkuen puolelta toiselle.

Pitävät kokoontumisiaan korkeiden koivujen latvoissa,

vaihtavat paikkoja ja lumi pöllyää alas kulkijan niskaan.

Kinoksista työntyy korret,kuin siilin piikit.

Moni heinä nöyrtynyt kaarelle kuin pohjoisen tykkypuut.

Metsässä on jollakin tapaa nyt hyvin arvokas tunnelma.

Siellä kulkija rauhoittuu.

Metsän kaikkeus on hiljaa ja harras.

Kuin puilla olisi kirkonmenot meneillään.

Mustavalkoisessa maisemassa lehahtaa lentoon mustavalkoinen lintu,

kaunis pyrstönsä viuhkanaan.

Frakkipuku on aina niin tyylikäs.

Merenlahden ruovikko,nyt luonnon harvoja väripilkahduksia.

Okranvärinen matto sulautuu kauniisti niukkaan väripalettiin.

Maton takana vastarannan puut ovat kuin suoraan kauniista maisemakortista.

Nuorten kouvujen rungot näyttävät minusta,kuin ne olisivat hiukan viluissaan.

Valkoinen valkoista vasten luo tämän mielikuvan.

Kauniit ne ovat ja  kävelyreittini puista myös niitä,

joita on aina pysähdyttävä ihastelemaan.

Pidättäydyn kaikesta hälinästä ja hulinasta,

joka jouluun saattaa kuulua.

Pulkkamäki eilen pienen lapsenlapsen kanssa lapsetti ja piristi myös mummia.

Muuten jatkan hiljaisessa metsässä ja luonnossa joulun odotusta.

Ja Frankieboy ja valonauhat huolehtivat siitä,

että suloinen ja rauhaisa tunnelma säilyy myös kotona.

Hyvää joulukuun jatkoa!

❤

Sanotaan,että silmät on sielun peili.

Mietiskelin,että tämä toimii toisinkin päin.

Että mitä ne silmät näkevätkään,

se heijastuu sieluun.

Pääasiallisesti se on se kaikki kaunis ja ihana,

se saa sieluni kehräämään.

Luonto on ehtymätön aarrearkku saada sielunsa helisemään,

ravita se ja voida hyvin.

Sitten on niitä surun aiheita,

murheenkryynejä.

Kellekään blogiani pidempään seuranneelle ei liene epäselvää,

että rakastan puita ja metsää.

Joka ikinen päivä kun ulkoillessani kuljen kohdan ohi,

jossa vain reilu vuosi sitten kasvoi valtava,vanha kuusi,suren hieman.

Ja samalla tervehdin sen koivuystävää.

Me molemmat muistamme kuusen.

Minä sen upeat pitkät ja havuista raskaat oksat.

Sen kuinka oravat kirmasivat sen paksua runkoa pitkin,

 ja varikset ja harakat levähtivät sen oksilla.

Koivulla on vieläkin runkomuisto ystävästään,

se on siinä vieressä kasvanut kunnioittaen kuusen

oksien ulottuvuutta ja väistänyt niitä niin,

että on kasvattanut omaa runkoaan hiukan kaarelle.

Minä näen tuon vanhan kuusen siinä vieläkin mielessäni.

Enkä ymmärrä,miksi se oli yhtenä kauniina päivänä

kaadettu.

Sen kannosta-noin metrin halkaisijaltaan,

näki,

että se oli täysin terve puu.

Alla kuva kohdasta,jossa kuusesta enää kanto,

kahden hiekkatien risteyksessä ja sen kaarelle kasvanut ystäväkoivu,

joka näyttää niin yksinäiseltä siinä itsekseen.

Paikallislehdestä näen,kuinka elokuvaohjaaja Kaisa Rastimo istuu kotitalonsa edustalla, suuren haapapuun kannolla.

Häntä on raivostuttanut ja varmasti surettanutkin haapametsikön kaataminen kotinsa edustalta,ilman minkäänlaista ennakkoilmoitusta.

Itse asiassa hän jutun mukaan pitää tekoa ympäristörikoksena.

Jutussa kerrotaan,kuinka kaupungilta oli vastattu,

että haavat oli kaadettu ennaltaehkäisevästi,ettei liito-orava pesiydy alueelle,

koska siihen on vuosien päähän suunniteltu rakentamista.

Siis mitä hem...ttiä!

Pistää niin vihaksi tämä Espoon rakentamishysteria.

Mitä hyötyä on liito-oravan suojelusta,

jos siltä viedään tarkoituksella koti -ja levähdyspuut,

ennen kuin se riiviö ja kiusankappale(asenne näköjään) ehtii paikalle?

Tämäkö nyt on löydetty kikkakakkoseksi,

että kaadetaanpa Espoosta kaikki haavat ennaltaehkäisevästi,

että saadaan rakentaa lisää ja lisää,

eikä mokoma liito-orava pääse estämään hanketta.

Kuinka ollakaan,

Saunalahteen on samaan aikaan ilmestynyt kaupungin info-lappusia,

 jokaikisen kaupungin omistaman metsäpläntin viereen.

Kuviin on punaisella merkitty jokaisen alueen hoitokohdat.

Alla oleva kotini viereisen metsäpläntin osalta.

Onko tässä ehkä joku haapapuiden etsiminen ja "hoidollinen"

toimenpide kyseessä...ehkä ei,ken tietää.

Mielenkiinnolla ja kauhulla jään seuraamaan tilannetta.

Infolapun tavoite-kohta saa omat kulmani kyllä kieltämättä nousemaan.

Elinvoimainen ja turvallinen metsä.

Miksi en jaksa enää uskoa,

että tässä on kyse metsän elinvoiman säilymisen tavoittelusta.

Myönnän,että minusta on tullut hiukan skeptinen sen suhteen,

että luonnon eteen haluttaisi oikeasti tehdä jotain ilman taka-ajatuksia,

varsinkaan täällä pääkaupunkiseudulla.

Mutta joulu!

Joulu on jo kovin lähellä!

Ihanaa,minun pienen,kaksivuotiaan lapsenlapseni kolmas joulu.

Olen varta vasten häntä varten koonnut tontut ja muut matalalle pöydälle,

mummin luona niillä saa leikkiä.

En vissiin koskaan ole laittanut joulua esille näin aikaisin,

heti joulukuun alussa.

Tänä vuonna se kuitenkin tuntui hyvältä.

Tänään leikkasin ja liimasin inspisvihkoonkin joulukuun ensimmäisen sommitelman.

Koskaan ei tiedä,mikä fiilis ja värit vievät mennessään.

Tänään metsä ja pastellisävyt inspiroivat.

Hyvää joulukuun jatkoa ja huomista Itsenäisyyspäivää!

Näinä päivinä itsenäisyys tuntuu vieläkin tärkeämmältä.

Voi hyvin!

❤

En voi sanoa,että olisin näinä päivinä ollut parhaimmillani.

Monina hetkinä kaikkea muuta.

Tähän on tietenkin vaikuttanut koronaan sairastuminen vajaa kaksi viikkoa sitten.

En ole saanut vakavia oireita,itseasiassa päässyt melko vähällä,

mutta väsymys on ollut hetkittäin ylivoimaista.

Koska vireystasoni ei olisi tähän aikaan vuodesta muutenkaan hääppöinen,

on ollut hiukan tahmeaa. 

Eniten aluksi tympi se, ettei päässyt ulkoilemaan.

Pikkuhiljaa,noin viikko ensioireista,uskaltauduin varovaisille kävelyretkille.

Muuten olisin luultavasti sulanut patjaani,niin raskaalta olo tuntui.

Aluksi hengästytti,mutta päivä päivältä pystyin pidentämään lenkkiä.

Tänään tapahtui jotain aivan ihanaa!

Voisin kutsua sitä jopa jollain lailla hengelliseksi kokemukseksi.

Olin juuri laskeutumassa metsästä takaisin isommalle tielle,josta jatkaisin rantaan.

Yht'äkkiä tuli aivan hiljaista,siis totaalisen hiljaista.

Tämä asia on hyvin harvinainen aistimus täällä asuinsijoillani.

Oli kuin harmaus,samalla raskas ja henkäyksen kevyt olis asettunut harteilleni,

pehmeänä ja suloisena.

Ajattelin siinä,että mitä ihmettä tämä on!

Mielialani nousi kuin kevyt höyhen tuulenvireessä.

Hiukan pidenpään kadoksissa ollut ilo ja hyvä olo palasivat kehooni.

Kaikki raskauden tuntemus rinnasta hävisi ja mieli oli kevyistä kevyin.

Jos kokemus oli jatkoa koronasta johtuville,oudoille tuntemuksille,

tämä oli erittäin miellyttävä ja tervetullut.

Uskon kuitenkin, että äitiluonto tuli ja auttoi taas kerran.

Piristi toipuvan ja näytti kauneutensa hetkellä,

jona olin ajatellut,ettei tästä harmaasta päivästä mitään löydy.

Kaikki nämä kuvat otin tuon jännän kokemuksen jälkeen ja kotiin palattuani tunsin itseni virkistyneeksi ja onnelliseksi.

Luonto on kaunis ja ihana.

Harmaan ja kylmän kaudenkin aikana. 

Ja metsän voima on suuri.

Kävin sen taas tänäänkin kokemassa.

Ihanaa marraskuun loppua ja ensimmäistä adventtia!

<3

 

Tänään nousi iloinen tuuli.

Vireä ja ahavainen.

Jo aamusta nousi.

Ei tullut sateen kanssa,ei läiskimään vettä vasten.

Auringon otti matkaan ja sinisen taivaan.

Yhdessä ilakoivat ystävät pirteät.

Yksi pöllyytteli heinät ja kaislat niin,

että sinitaivas höyhtyvää täynnä.

Helisytteli vaahteran nenät ja heilutteli marraskuun kukat.

Toinen estraadille nosti kaiken vihreän ja kauniiksi sen kehui,

levitteli valoaan rantakallioiden sädehtiä,sinitaivasta peilata ja

ystävänsä aaltoja vastaanottaa naurussasuin.

Täältä Mirjam-Matildasta toivottelen runosuoni pulputen ihanaa viikonloppua!

<3

p.s.en olisi onnellisempi voinut tänään olla ulkoillessa.

Mikä lahja tämä päivä marraskuuhun!

 

  

  

 

Kohti vuoden loppua kuljemme.

Viikon päästä jo marraskuu.

Marras-lukemani mukaan vanha indoeurooppalainen lainasana,

joka tarkoittaa kuollutta tai kuolemaisillaan olevaa.

Vaan kuoleeko luonnossa yleensäkään mikään.

Vai meneekö vain kiertoon ja elää muussa muodossa.

Nämäkin kauniit lehdet putoavat ja maatuvat emopuunsa juurille.

Puu lahjoittaa takaisin maalta saamansa.

Osaisipa ihminenkin elää näin.

Kunnioittaisi ja vaalisi luonnon lahjaa.

Mietin tuossa taannoin,että mitä ihminen antaa luonnolle,

niin kuin kaikki muu luonnon elävä.

Mieleeni ei tullut yhtään mitään.

Kaikki hyvä,minkä luonnon eteen teemme, 

on vain korjaustayritystä aiheuttamistamme vaurioista.

Me vain otamme hyödyn,

antamatta juurikaan mitään vastalahjana.

Tästä mietelmästä havahtuneena olen omalla kohdallani alkanut kerätä eteeni osuvan muovin pois luonnosta kävelyretkilläni.

Ei ole minun roskiani,mutta oma mikroskooppisen pieni tekoni luonnolle kuitenkin,

joka keventää omaa sieluani.

Aurinkoisina päivinä silmäni osuvat kymmeniin ihaniin näkymiin,

ja ikuistan niitä mielelläni kameraani.

Kuivuvassa on oma kauneutensa siinäkin.

On ollut tuulisia päiviä,on ollut sateisia päiviä,

on ollut aurinkoisia ja lempeitä päiviä.

Niska notkolla kuvailin tilhiä koivun latvassa.

Kyllä on kaunis lintu!

Minusta oli niin hienon näköistä,

kun tämä alla olevan kuvan yksilö etukenossa halkoi nokallaan tuulta,

oksa heilui vaakatasossa,

ja linnun töyhtö heilui takana niin virtaviivaisesti.

Myrskylintu!

Olen ollut hiukan nöyrän anteeksipyytäväinen havupuille näinä päivinä.

Kesä meni taas lehtipuita rakastaen.

Niiden runsasta,kahisevaa,vihreää lehvistöä.

Nyt,kun lehtipuut alkavat vaatimattomamman olomuotonsa ajan,

katseeni löytää taas havujen vihreän.

Huokailen sitä,kuinka kauniit ne ovat auringon siivilöityessä neulasten lomitse.

Ihanaa,kun metsätiellä kuuluu tuttu koputus.

Olen nähnyt paljon tikkoja tänä vuonna.

Maalla pihapiiriin ilmestyivät nämä keskenään keskustelleet harmaapäätikat.

En tiedä,oliko siinä reviiristä mielipide eroa,

vaiko iskä osoittamassa pojalleen,että lähteä täytyy nyt kun on jo iso poika.

Ahmin nyt näitä näkymiä luonnossa,

kun vielä on värejä.

Kohta se aurinkokaan ei löydä enää herkullisen näköistä vihreää sammalta kannon nokasta,tai puolukanvarpuja.

Kohta se kimmeltää valkoiselta hangelta.

Alkaa luonnossa kulkevan väridieetti.

Mutta vielä leiskuvat värit,ihanaa!

Tänne Espoon rannoille luvassa sateita huomisesta moneksi päiväksi.

Ei haittaa,jos ei valtoimenaan tule.

Olen nauttinut monet lenkit pienessä tihkusateessa tänä syksynä.

Ja meinaan tehdä sen jatkossakin.

Voi hyvin sinä,joka täällä piipahdat!

Palaillaan asiaan!

❤