Sanoinkuvaamaton viikko yksin mummulassa.

Kaikki tunteet alkoivat isolla kirjaimella.

Tajusin, sanan varsinaisessa merkityksessä, mitä on pysähtyä.

Olla tässä, juuri nyt ja kaikkineni.

Kuvia on valtavasti, niitä tiputellen tässä viikon varrella.

Terveisiä täältä mummulasta!

Tunti tässä meni, ennen kuin sain tältä tabletilta siirrettyä otettuja kuvia tähän blogitekstiin.

Tuon kaksiosaisen kuvankin sain aikaan täysin vahingossa.😊

Ja tyttärellä taitaa viikon päästä olla työmaata poistaa latauksia, joita tässä hikoillessani asian kanssa tein...

Aamulla isäntä lähti kohti kaupunkia, koska menee pieneen leikkaukseen huomenna.

Olen ensi kertaa täällä täysin yksin, omassa seurassani.

Vähän oli orpo olo, kun katselin auton ajoa ensin pihatien päähän.

Pakko oli vielä siirtyä toiseen kohtaan, josta näin isolle tielle ja auton katoamisen kokonaan näkyvistä.

Yht'äkkiä tuttu rakas pihamaa ja tupa tuntuivatkin niin autioilta.

Onneksi tänään osui taas lämmin ja aurinkoinen sää.

Aamiaisen ajan istuin hölmistyneenä tuvassa, ja katsoin telkkaria -asia, jota tuskin koskaan teen, kun täällä on seuraa.

Olen aina pihalla tai puuhaan jotain sisällä. Tai luen.

Rupesin sitten siivoamaan.

Räsymatot ulos tuulettumaan, imuri käteen ja lopuksi luuttusin vielä perään.

Olikin pölyä ja roskaa talven jäljiltä.

Siivousoperaation jälkeen löysin itseni taas telkkarin ääreltä.

Hitsi, tuo laatikko tuo jonkunlaista turvantunnetta, kun kuulee toisten ihmisten puhetta.

Ihan huvitti itseänikin.

Sitten siirryin kasvimaalle muokkaamaan maan huomista varten, kun olisi tarkoitus kylvää pavun, härkäpavun, tammenlehtisalaatin, mangoldin siemenet.

Samaan syssyyn istutin laatikkoon myös rucolaa ja sipulia.

Hääräsin pihalla ja kastelin kuivuudesta kärsiviä kesäkukkiani, kun auringon helotus oli kunkin kohdalta siirtynyt tuonnemmaksi.

Vähän netissä oleilua ja rupesin laittamaan itselleni lounasta.

Eilisestä jääneet keitetyt kotimaiset varhaisperunat, avokadoa, jäävuorisalaattia, tonnikalaa, laatikosta omaa persiljaa silpuksi, hiukan sitruunamehua ja oliiviöljyä.

Mussutin tuolissa istuen suoraan salaattikulhosta, telkkaa katsoen...

Yleensä katan nätisti pöytään.

Ei tämä nyt oikeastaan olekaan niin vaikeaa olla täällä yksin.

Eilen illalla kuulostelin jo valmiiksi, mitä ääniä saattaa vanhasta talosta kuulua myöhemmin, kun pistän maate.

Enkä ajattele ollenkaan vintin pitkiä pimeitä komerotiloja, enkä kellaria.
Muuten alkaa mielikuvitus laukalle...😉
Huomenna varmasti jo tuntuu ihan mukavalta, kunhan menee ohi tämä ensioutous.
Perjantaina tytär tulee Sisun kanssa viikonloppua viettämään ja hakemaan minutkin kaupunkiin.
 Alla mummujen puutarhakalenterista elämänviisauksia
Aurinkoista alkavaa viikkoa!

Lämpö voittanee taas kohta kylmän sään.

Minä lähden maalle.

Toivottelen jo ihanaa alkavaa viikonloppua ! <3 <3 <3

Olen siivonnut ja järjestellyt koko viikonlopun.
Kokenut sen mielekkääksi.
Jatkan tänäänkin.
 Omaan tahtiini ja aikatauluttomasti.
Hyvä olo lepää hartioilla.
Teen itselleni ja itseäni varten.
Tie omiin ajatuksiin kirkastuu taas edessäni.
 Ojanpientareilla kasvaa kesäkukkasia.
Olen herännyt aikaisin, mutten liian aikaisin, 
oman sisäisen kelloni tahtiin,
joka ei herätä syvästä unesta väkisin.
Tässä olemisessani ei ole mitään ylevää tai spesiaalia,
kuitenkaan en ole onnellisempi ollut pitkään aikaan.
Ajatusten puuro häviää päästäni selvästi tunti tunnilta.
Pientä sakkaa enää havaittavissa.
Päämäärätön suorittaminen on nyt kuitenkin rauennut.
Saan kerätä rauhassa voimiani,
 koota taas itseni kokonaiseksi, eheytyä itsekseni.
Menen varmoin, pienin askelin sitä kohti,
 että löydän hiukan myöhemmin itseni
tilanteesta, jolloin sanon ääneen "kyllä kannatti".
Tiedän, että olen tekijä. Mutta tekemiseen on taas
löydyttävä palo, into ja sen on vietävä mukanaan ilolla.

Mukavaa alkanutta viikkoa! <3 <3

Kyllä maalla on mukavaa!

Parit kuvat vielä edelliseltä reissultamme mummulaan.
Sisu nautti olostaan kesätrimmissään, isot korvat vain kesätuulessa lepattaen.
Söi muurahaisia ja kärpäsiä lennosta, keski-ikäinen jo tietää proteiinin tarpeen.
Kaikki viime kesänä istuttamani kukat ovat selvinneet talvesta ja kukoistavat navetanreunus-penkissään.

Pohjanmaalta tuomani litteät astinkivetkin ovat paikoillaan, välihiekka vain painunut, pitää kottikärryillä lisää.
Ihanaa hörppiä aamuteetä samalla, kun kiertelee aamutuimaan moikkailemassa istutuksiaan.
Valkosipulitkaan eivät tykänneet huonoa muutostaan käännettävän kasvimaan alta laatikoihin.
Sillä hetkellä harmitti, kun yritin kiskoa väkisin vanhaa juurakkopaakkua mullasta, ja juuri kun sitruunamelissan juurakko irtosi, huomasin, että keskiö olikin täynnä pienen pieniä lehden alkuja.
Peittelin paakun takaisin multaan ja nyt toivon parasta ja pelkään pahinta.

Kylillä käydessämme sain luvan kolmelta polleelta isännältä ottaa kuvan heidän aarteistaan, kun olivat kaupalla jätskeillään.
Kyllä on kuulkaa hellällä kädellä pidetty ja kiillotettu.

Muksut huolsivat kauan aitassa unohduksissa olleen muurikkapannun kuntoon ja päästiin syömään myös lettuja.
Kaupasta ostivat jopa silavaputkilon talvivarastointia varten, nyt kun on kova työ tehty ja saatu pannu taas kuntoon.
Seuraavaa, pidempää reissua tässä kovasti jo odottelen, kunhan isäntä toipuu ajokuntoon käsioperaationsa jäljiltä.

Mahtava aurinkoinen retki Suomenlinnaan työporukan kanssa.

Saimme oman oppaamme kanssa saarta kierrettyämme hirmuisesti tietoa

historiasta.

 En esimerkiksi tiennyt, että nykyään koko Suomeen levinnyt syreenikin on täällä meillä lähtöisin Suomenlinnasta.

Sinne se kuulemma kulkeutui muistaakseni jonkun saksalaisen, korkea-arvoisen sotaherran puutarhaan ja hän antoi saaren papille pistokkaan, joka sitten jakoi pistokkaita mantereella yläluokan puutarhoihin.

Tästä tarinasta en ota ihan sataprosenttisesti vastuuta, mutta kutakuinkin noin se meni.

Vierailimme myös lelumuseossa ja sukellusveneessä, ja nautimme päivällisen suuren varjon alla kauniin vanhan rakennuksen patiolla.

Kuvassa alkupalani.

Poskia kuumotti illalla, kun monta tuntia auringon alla kävelimme.

Tästä olikin jo monta vuotta, kun viimeksi Suomenlinnassa vierailin.

Vaikkakin ihmisiä oli paljon, saarella on paljon kauniita näkymiä ihasteltavaksi.

Ja sitä historiaa.

Ihanaa alkavaa viikonloppua! <3

Keijujen aikaan.

Lähdimme maalla tyttären kanssa kahdestaan katsomaan,

josko näkisimme neitokorentoja läheisellä pienellä koskella.

Kello löi jo yli kymmentä, kun olimme matkassa.

Mikä taian tuntu on metsän siimeksessä alkuyöstä.

Korentoja emme nähneet, mutta ihastelimme raakun kuoria

ja ympärillämme vallinnutta luonnonrauhaa.

Juttelimme hiljaa, kuinka sielujemme silmin näemme

joen vastarannalle sirokaulaisia kauriita juomaan, kun olemme poistuneet.

Ehkä ne jo siellä pensaiden suojissa seurasivat meitä suurilla kauniilla silmillään ja odottivat.

Keijut aivan varmasti ainakin tulivat yöuinnille hiukan myöhemmin.

Yössä oli juuri sitä satumaista tunnelmaa, joka edeltää

heidän saapumistaan.