sunnuntai 29. maaliskuuta 2015

Tallinnan reissu

Olimme mutsimuikkusen kanssa eilen Tallinnassa päiväristeilyllä.
Meni vähän ite iästään, niinkuin karjalais- mummini olisi sanonut. :)

Ilma oli harmaa ja tihkuinen, olisiko ehkä pientä lämpöeroa Tallinnan hyväksi perillä tuntenut, mutta hyvin pientä.
Aikaa oli niukalti, joten tämän reissun tarkoitus oli marssia marketiin tekemään huokeita ostoksia.
Kesällä sitten ne vanhankaupungin koluamiset ja nautiskelu.
Oli taas mielenkiintoista hypistellä outoja tuotteita ja päivitellä hintaeroja kahden Eu-maan välillä...
Mukaan tarttui kilo-torilta maukkaan näköisiä keksejä, joiden päällä kaikki mahdolliset pähkinät ja siemenet,kurkumaa,rugolajuustoa,humoristinen pullea pullo venäläistä vaaleaa olutta,jouluna anoppilassa maisteltua maailman parasta aussipunkkua, jota ei saa Suomesta,pari pulloa väkevämpääkin ja käyttämääni hyväksi todettua sarjaa hiusbalsamia, jota en ole Suomessa nähnyt.
Laivassa mennen tullen hyvä bändi, jota kuuntelimme, kun emme onnistuneet saamaan hyttiä.
Reissu meni mukavasti, nopeasti ja ilman ongelmia.
Kotimatkalla Suomen päässä hiukan takkusi, kun oli myöhäisempi ajankohta lauantaina ja ratikoita ja seutubusseja sai hetken odotella.
















Ei kommentteja:

Lähetä kommentti