Hakkaa hei! Hakkaa hei!
Muistan nämä huudot niin selvästi lapsuudestani,kun mummi ja Helka-täti huutelivat äpyleitä metsäniityltä navettaa kohti.
Ja, kuinka rouvat sitten lyllersivät utareet pulleina ja kellot kilkattaen verkkaisesti huutajia kohti.
Tuossa heinälatoon vievän rampin alla saimme seurata aikuisen vieressä toimitusta, kun lehmä kerrallaan työntyi ahtaasta portin aukosta ja hävisi navetan ovesta omalle paikalleen.
Lehmien nimistä muistan enää vain Lauhan,olisikohan ollut minulle mieleisin. Navettaan mahtui lypsäviä seitsämän ja vasikat päälle.
Navetassa oli aina erityinen tunnelma lapselle.Lehmän kylkeä niin suloista taputtaa ohi mennessään.Aluksi naiset lypsivät käsin, sitten siirryttiin "nykyaikaan" ja koneet saapuivat.
Taitaisivat mummi ja vaari olla ihmeissään nykypäivän navettameiningistä.
Lapsuudestani kantaa suuri rakkauteni lehmiä kohtaan.Ei ole lempeämpiä silmiä, kuin lehmän silmät ovat.
Niiden olemuksessakin on jotain hyvin rauhoittavaa ja kotoista.
Kanalasta kipitimme iltasella hakemaan pesistä tuoreita munia, että mummi tekisi meille munakokkelia.
Kukkoa muistan pelänneeni ihan tosissani,ja taisi joku niistä aika äkäinen ollakkin.
Alimmaisessa kuvassa minä ja sisareni hiekkalaatikollamme ja taustalla näkyvät kanat.Kuinka paljon piha onkaan muuttunut noista päivistä.
Ei ole enää hiekkaisia,tallattuja polkuja.Ei talon väkeä, joka niitä ravasi päivittäin edestakaisin.Ei lehmiä, eikä kanoja.Hiljaiseksi on piha käynyt.
Vaeltelen välillä tyhjässä navetassa ja muistelen.Silloin saan kaiken niin elävästi mieleeni.
Kaikki on jäänyt kuin niille sijoilleen ajoilta,kun isovanhemmat ikääntyivät ja lehmät myytiin.
Mutta hyvä niin,paikka on ihania muistoja täynnä.
Onpa todella muistoja täynnä oleva paikka, sen voi kuvistasi aistia!
VastaaPoistaHienoa, että voit vielä loma-aikoina olla tuolla sinulle tärkeässä paikassa.
Kyllä paikka on iso, ollennainen osa minua,juuriani ja historiaani.
PoistaPihaan saavun aina, kuin kotiini.
Kiitos Seija! <3
Minulle tuli ihan pala kurkkuun tätä lukiessani ja nostalgisia kuviasi katsellessani.
VastaaPoistaMuistan yhä edelleen kuin eilisen päivän, kun isovanhempieni maatila ja eläimet myytiin. Itkimme vuolaasti siskoni kanssa halatessamme viimeistä kertaa nimikkohiehoamme Ellaa, jonka syntymää olimme isoisän "apureina" olleet todistamassa. Valtavaksi helpotukseksemme kaikki lehmät myytiin isoäitini siskolle, etteivät menneet teuraaksi, kuten tilan kaikki siat.
Ella huusi vasikkana siskoni ja minun perään aina kun poistuimme navetasta ja vietimmekin sen kanssa aikaa siellä tuntikausia =D Se oli molemminpuolista rakkautta, uskon yhä niin ♥
Rakastan kaikkia eläimiä, mutta lehmillä on erityinen paikka sydämessäni, eikä vähiten Ellan, pitkäripsisen, suurisilmäisen ja karheakielisen kaunokaisen ansiosta ♥
Muistan myös ne lukuisat porsimiset, joita olen ollut todistamassa. Nätti kuin sika pienenä on muuten todella osuva sanonta ;) Ja ne kissanpennut, joita löysimme navetan ylisiltä emokissan huolellisista piilotteluyrityksistä huolimatta, ja joista olisimme edes yhden halunneet niin kovasti viedä kotiin. Voi sitä mankumisen määrää ;)
Ihania muistoja, joita haikein, mutta hyvillä mielin muistelen yhä edelleen...
Niin ihana, ihana postaus ♥
Voi, ihana kuulla, että sinulla on samanlaisia lapsuusmuistoja siskon kanssa mummulassa. Minä koen, että noiden ihanien pitkien kesäpäivien myötä maaseudulla mummulassa,minusta on tullut se, mikä olen.Sieltä kumpuaa se persoonani ja mieleni tärkeä pohja.Mummun ja vaarin pyyteetön ja kyseenalaistamaton rakkaus ja läheinen kosketus luontoon ja eläimiin.Omien kokemuksieni myötä, uskon, että jokaisen pikkulapsen pitäisi kasvaa maalla, tai ainakin olla mahdollisuus viettää siellä pitkiä aikoja.Todella toivon,jos minulle suodaan lapsenlapsia,että minulla on silloin oma mökki tai mummula on vielä suvussa.Haluan pistää hyvän kiertoon! :)
PoistaKiitos Ansku! <3
p.s.Voin kuvitella, kuinka suurta surua olette siskosi kanssa Ellan takia kokeneet.
PoistaOnneksi pääsivät vain toiseen navettaan.Minä olin Kreikassa, kun meidän mummulan lehmät lähti teuraaksi. On siinä ollut isovanhemmillani kova paikka...
Minulle tuli vaan niin äärettömän hyvä mieli kun kirjoitit lehmistä niin lämpimästi ja kauniisti ♥ Sielunsiskoja me todellakin olemme...... sitä se maalla "asuminen" ja luonnon helmassa kasvaminen teettää ;)
PoistaTämän postauksesi myötä ymmärrän entistäkin paremmin sen syvän yhteyden ja rakkauden mikä sinulla on mummulaasi kohtaan. Tulevat lapsenlapsesi ovat myös onnekkaita jos ja kun pääsevät aikanaan luoksesi maalle, aitoon, oikeaan mummulaan ♥
Tosi suuri suru se meille kieltämättä oli ja muistan kyllä miten isoäitikin pyyhki kyyneliään kun lehmiä autoon lastattiin..... kovan paikan edessä ovat sinunkin isovanhempasi olleet.
p.s. Vaalitaan ihania lapsuusmuistojamme, ja on vielä pakko sanoa, että tuntuu hurjan hienolta löytää täältä blogimaailmasta tämän kaltaista "sielujen sympatiaa" :)
PoistaVaalitaan, Ansku!Kiitos todellakin samoin ja halaus sinulle! <3
PoistaKäyppä kurkkaamassa Jonna Jinttonin ihanaa huutelua ja lehmiä.Ei tainnut olla ihan viimeisin postauksensa, mutta rollaa hiukka alemmaksi.Se on video.
Kiitos vinkistä! Olipa hienoa huutelua, melkein kuin laulua :) JA ihanat lemmut ♥
PoistaMinäkin kävin eilen silittelemässä vasikoita, kun kävelimme Rääkkylään kaupoille. Harmi kun ei ollut kännykkää eikä kameraa mukana. Niin kauniita katseita sain osakseni ja yksi karhea kielikin hieman kättäni lipaisi, iik miten ihanaa =D
Voi ne on niin ihania koheltajia pieninä! <3 Se vasikan pusu on niin suloisen karhea! :)
PoistaLapsuusmuistoilla on suurempi merkitys mitä enempi on ikävuosia. On hienoa, että pääset konkreettisesti paikan päälle muistojesi kanssa.
VastaaPoistaIhanaa heinäkuun alkua!
Kiitos Sirpa! <3 Olen täysin samaa mieltä kanssasi!En minäkään osannut noita mummulassa vietettyjä kesiä niin arvostaa nuorempana.Nyt niiden arvon ja ihanuuden vasta ymmärtää ja tämän ikäisenä sitä muistelua on kummasti ruvennut harrastamaan ja tunteet nousevat vahvoina pintaan siinä muistellessa.
PoistaIhanaa heinäkuuta sinullekin ja paljon mielenkiintoista kuvattavaa! :)
Samanlaisia muistoja on minullakin. Miten lehmät "ajettiin" illalla navettaan. Lypsämään en oppinut vaikka yritin....miten istuttiin hevoskärryillä, heilutellen jalkoja takareunan yli, kun ajettiin pellolle tai latoon.
VastaaPoistaKaikki tämä jää nykyajan lapsilta kokematta. HArmi.
Muistan, kun mamma joutui luopumaan lehmistään. Yksi jätettiin navettaan ja miten mamma aina sanoi, että hänellä on sitten vaan yksi lehmä. Ei olisi halunnut niistä luopua, mutta kun oli pakko. Se oli kova paikka mammalle.
Minulla on onni, että serkkutyttö perheineen asustaa isäni kotipaikalla...talon menivät purkamaan, mutta aitta ja navetta ovat paikallaan.
Voi Hannele! Hevoskärryajelut,heinäladossa hyppimiset,maitokärrin kyytiin pääseminen,räsymatto majat,naapurin likkojen kanssa uimareissut,kaikki ihana! :)Olen kuullut, että nykyään lapsenlapset eivät edes pääse navettaan, vaikka mummula olisikin maaseudulla, kun direktiivit kieltävät ulkopuolisilta sen tartuntavaaroihin vedoten.
VastaaPoistaUskon, että on ottanut mammallanne koville.Siinä kun samalla luopuu elämäntyöstäänkin tavallaan.
Meillä on se onni kuitenkin, että pääsemme edes lapsuuden muistojen paikoille vielä!
Kiitos Hannele!<3