Terveissii miun mummolastain!
Ensimmäiseltä lomaviikolta kotiin palannutta ja huomenna töihin palaavaa lohduttavat maalta kerätty kesäkimppu ja muna-avokado leivät.
Vietimme maalla aurinkoisia ja pilvisiä,sateisia ja myrskyisiäkin päiviä.
Koko kotimaan kesän sääkirjon.
Eilen sadetakki päälläni puskin ihanan raikkaassa myrskytuulessa pitkin maantietä, keräten lohtukimppua kaupunkiin mukaan.
Auton autoa ei ohitseni ajanut ja pellot ja metsät olivat kovassa tuulessa hienoa katseltavaa.
Syreenit, jotka viime kesänä sulostuttivat juhannustamme olivat jo ruskea muisto vain.Juhannusruusukin jo pudotteli terälehtiään.
Viimeisten,kovin sateisten päivien takia luovuimme kanttarellisavotasta,vaikkakin niitä on jo kuulemma löydetty.
Viime kerralla istutetut perunamme versovat jo hienosti.Lapväärttin perunaa Päijät-Hämeen mullissa :)Kaikella,suurella kunnioituksella lähiviljeliöitä kohtaan, minun ostoskoriini kuitenkin eksyy kaupastakin vain Lapväärttin pottuja :)Makunsa kullakin.
Ja minä rakastan perunaa!
Kreikkalainen, edesmennyt ex-appikin nauroi, että tämä miniä tulee halvaksi.Säkki perunoita aika-ajoin riittää...kun katseli minun perunan syömistäni. :D
Vaikkakin kovin maalaisilmasta tuulettuneena ja virkistyneenä, pieni haikeus minussa vielä hetken taas asustaa.
Jospa sitä aamua maalla ei tulisikaan, kun taas pakataan kimpsut ja kampsut autoon.
Jos saisikin jäädä.
Mukavaa alkavaa viikkoa! <3
Mukavaa nähdä kauniita kesäkuvia maaseutukodistasi.
VastaaPoistaTäällä blogimaailmassa olen sinua jo kaipaillutkin.
P.S. Tuo niittykellukka on mielikukkiani :)
Kiitos Seija, sanasi lämmittivät mukavasti.<3
VastaaPoistaNiittykellukka on minunkin mielikukkiani.(kiitos, että sillä on nyt avustuksellasi nimikin :))Vähän vaatimaton kukinta,mutta jotenkin runollinen olemukseltaan nuokkuessaan sirosti kaarella.Menee samaan kastiin minulla Vanamon kanssa, jonka kukkia rakastan.Siroja ja vienokainoja.
p.s.Luin sinun ja aimariin kommentit Hannelen blogista koskien sireeniä.Postauksessani käytin syreeniä, kun olen huomannut, että jokseenkin kaikki niin sen kirjoittavat ja oma sireeni rupesi kuulostamaan siltä uikuttavalta sireeniltä. :)
Tässä täytyy myöntää, että minäkin kuulun teihin sireeni-kerholaisiin omassa elämässäni. :)
Kauniit kuvaterveiset, kiitos!
VastaaPoistaEnsimmäinen kuva on niin herkullinen kaikin puolin!
Mukavaa alkavaa juhannusviikkoa!
Kiitos Sirpa! <3 Ihanaa alkavaa juhannusviikkoa sinullekin!
VastaaPoistaVoi miten ihanat kuvat - niistä päätellen olet kokenut myös muuta kuin myrskyä :). Hee, nauroin ääneen tuota, että tulet halvaksi, kun elät perunoilla. Minä myös tykkään uusista perunoista ja voisin kesäisin elää niillä, mutta talvella en kovin paljoa perunaa muuten syö. Eli tällä logiikalla tulen siis vähän kalliimmaksi, kun kilohinta nousee näin kesäisin ;). On se harmi, että syreenit ja juhannusruusut ovat kukkansa tiputtaneet, koska niin kesäisen kivaa olisi niitä ollut ihailla ensi viikon Juhannusjuhlinnoissa! Sama juttu siis meillä :(.
VastaaPoistaKiitos kovasti Pilvi! <3 Oli myös ihanan aurinkoisiakin päiviä alkuviikosta.Pihapuuhastelua ja metsässä kävelyä.:) Minäkin talvisin koitan olla vähemmällä perunalla, ettei tartu liikaa tuonne vyötärölle, mutta kesällä pitää uusia saada!Kreikassa, kun perunat vielä muhivat tomaattisessa öljyssä, oli onni, että aineenvaihduntani oli silloin vielä nuorehkon naisen! :D
PoistaKukat ovat selvästi viikon, pari viime vuotta edellä.Johtunee lämpimästä toukokuusta.
Todella kauniita kuvia!
VastaaPoistaIhanan kesäinen kuva tuo missä on riippukeinu!
Mukavaa illan jatkoa!
Voi, kiitos paljon Sari! <3 Riippukeinu on kesällä ihan ykkönen! :)
PoistaMukavaa illan jatkoa sinullekin ja oli kiva, kun kommentoit.
Miten ihania kuvia ihanasta paikasta!!
VastaaPoistaHyvin rakas paikka.Kiitos Satu! <3
VastaaPoistaOi miten ihanaa oli päästä kurkistamaan rakkaaseen mummolaasi ♥
VastaaPoistaHeh, paattimme ruokavarastosta löytyy tälläkin hetkellä vähintään 2 kiloa uutta perunaa =D
Ei pysy muodot muuten "sopivan pyöreinä" ;)
Täällä Saimaalla ensimmäistä viikkoa seilaillaan ja kesäsäiden koko kirjo on jo koettu, paitsi rakeet, lumi ja räntä vielä puuttuvat :)
Ihanaista juhannuksen aikaa sinulle ♥
:) Ei ole kyllä kalliita täyteaineita tarvittu.Ihan on "sopivan pyöreät" muodot perunalla hankittu! ;D Ilmat ovat tosi vaihtelevaiset...eilen hikisinä painostavasta helteestä ja tänään äkkiä villasukat jalkaan kotona, kun tuli töistä tuulessa ja sateessa ja niin vilutti.
VastaaPoistaIhanaa menoa sinne Saimaalle, ja vähemmän sitä lunta ja räntää. :)
Kiitos Ansku! <3