sunnuntai 6. marraskuuta 2016




Aikainen talventulo on positiivisella, suloisella tavalla saanut sisäisen vuodenaikojen kelloni sekaisin.
Tuntuu ihan tammikuulta,hetkittäin uudenvuoden illalta ja joululta.
Olo on suuremmilta osin sellainen keskitalven pirteä ja raikas.
Nautin kovasti tästä kylmän,lumen ja kodin lämmön kontrastista.
Tunteetkin ovat olleet pinnassa viikonloppuna.
Liikuttuminen herkillä.
Muisteltu poismenneitä,luettu ja kanssakoettu eron tuska uudestaan toisen blogistin saattaessa rakkaan koiravanhuksensa viimeiselle matkalle.
Hiljaista, tunteiden täytteistä viikonloppua vietetty kotikolossa.













12 kommenttia:

  1. Kauniisti lumi kimaltelee ekassa kuvassa. Meillä ei aurinkoa tänään näkynyt, lunta kyllä tuli kuten kuvasasi pitkin päivää:)
    Ihana tuo viimeinen kuva, vielä se kevät sieltä tulee...

    Mukavaa sunnuntain jatkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Perjantaina oli iltapäivällä ihana auringonpaiste.Ei täälläkään tänään ole paistanut, tuo lumisadekuva on tältä päivältä. :)
      Tuo viimeisen kuvan "kevääntoivokasvi" :) on kummituspuu.Toivon saavani sen pysymään hengissä, kun yksi toisensa jälkeen kaikki uudet kasvit kuolevat valon puutteessa täällä kotona.
      Kiitos ja samoin Sirpa! <3

      Poista
  2. Kauniin rauhallisia kuvia, tunnelmaan sopivia. Hyvää alkavaa viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos mummo! <3 Minullakin on täällä hyvin rauhaisa sunnuntai-tunnelma.
      Hyvää alkavaa viikkoa sinullekin!

      Poista
  3. Totta, aika aikaiseen tuli talvi. Mietinkin, miten pitkältä mahtaa tuntua, jos se tästä vain jatkuu… on aika pitkä aika odotella huhtikuuta…

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jostain luin. että marras ja joulukuu olisi kylmiä ja talvisia ja tammikuusta lopputalvi leutoa...tiedä häntä. :)
      Juu, kyllä varmaan alkuvuodesta, juhlien jälkeen alkaa talvikiintiö olla täynnä, kun näin aikaisin aloitti.
      Kiitos Pilvi! <3

      Poista
  4. Kauniit kuvat!
    Mukavaa alkavaa viikkoa sinulle!

    VastaaPoista
  5. Kuulostaa täyteläiseltä viikonlopulta, tunteiden kirjo laajasti esillä. Ja kaunista on nyt Suomessa!
    Nautinnollista uuttakin viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Seija! <3 Tänään kun puski töistä kotiin vastatuuleen lumimyräkässä ja pakkasessa jäi se kauneus hiukan vähemmälle huomiolle. ;) Kun vaan ei tuulisi niin navakasti, niin lumisadekkin olisi kaunis.Tähän kylmään olen nyt tottunut ja lumestakin tykkään, mutta tuo penteleen tuuli. :)
      Kiitos Seija ja terkut Englantiin! <3

      Poista
  6. Juuri näin sen kuuluukin mielestäni mennä, asettua sillä tavalla talvilepoon kuin ihminen voi. Luonto rauhoittuu, hyvä jos ihminenkin siihen pystyy!
    Ehkä meillekkin tekisi hyvää, pieni horrostusaika. Voisivathan ne laskut vähän odottaa ja tietysti se pitää ottaa huomioon ettei siinä menettäisi kesälomiaan :D
    Kauniit, rauhalliset kuvat!
    Tuo bannerikuva on niin suloista vintage-söpöilyä!

    VastaaPoista
  7. Samaa mieltä! Kyllä tässä pienimuotoista horrostamista tapahtuu, kun pesiytyy tänne kotiin talvikuukausina.Itse voisin lisätä, ettei se pihkatappikaan pahitteeksi olisi...vähän liian hyvältä maistuvat niin suklaat kuin raskaampi ruokakin.Kummasti aina, kun alkaa kylmät. ;)
    Tuo valkoinen lumimaisema kyllä rauhoittaa ihan oikeasti.Keräämme voimia kesän rientoja varten? :)
    Kiitos Vikki! <3

    VastaaPoista