Onko sinulla jokin piirre,jonka muistat sinulla jo olleen hyvin pienestä?
Kiinnitin itse tänään huomiota pieneen piirteeseeni,jonka muistan minulla aina olleen.
Vanhempani ovat huvittuneina kertoneet, että olin taaperoikäinen, kun mummulassa maalla he järjestivät tietämättäni näytöksen isovanhemmilleni.
Kun en huomannut, he käänsivät räsymaton nurkan rullalle ja jäivät odottamaan.
Pikku Ursula sitten ohi mennessään käänsi matonnurkan suoraksi. :)
Iso Ursula on se, joka työpaikalla ja kotona aina pyyhkii työtasoilta vesipisarat ja leivänmurut pois.
Suoristaa matot jne.
Minulla saattaa olla hallittu kaaos tietyllä tasolla kotonani,joka ei häiritse minua yhtään, mutta näiden pikkuasioiden ohi en voi kävellä. :)
Aurinko paistoi ihanasti jo aamusta.
Parin tunnin pitkällä kävelylenkillä näimme hurjasti pajunkissoja,vihreää nurmikkoa ja jopa kuolleen sammakkoreppanan, joka oli lähtenyt talvihorteestaan harhailemaan...
Rankka vesisade yllätti ulkoilijat juuri sopivasti alaovella.
Ihanaa lauantaita sinulle! <3
Täälläkin itärajalla aurinko antoi pientä merkkiä olostaan, mutta pysytteli pilven takana. Kauniita kuvia. Mukavaa viikonnloppua!
VastaaPoistaTäällä oli sitten aika kumma sää loppupäivän.Välillä paistoi ja välillä satoi kunnolla ja sitten pilvessä.
PoistaKiitos mummo! <3
Hienoja kuvia, etenkin nuo taivaskuvat!
VastaaPoistaAika kivalta tuntui, kun aurinko silloin tällöin pilkahteli. Vettä ei kyllä meillä ole satanut.
Se mikä minua ärsyttää on, kun mies jättää useasti jonkun kaapin oven auki...=D
Minä suljen työpaikalla useasti miestenvessan oven, joka on apposellaan käytävälle. :D
PoistaTäällä satoi ja paistoi ja jopa kumpaakin yhtä aikaa.
Kiitos Sirpa! <3
Kauniita talvivalon kuvia !
VastaaPoistaMinulla luulisin aina ollut piirre on innostuminen. Muistan kun lapsenakin koulusta kotiin tullessani hypin aku ankkahyppyjä, kun olin niin innostunut jostakin.
Ihana piirre! :)
PoistaMinäkin muistan aina innostuneeni helposti, mutta pienenä olin hyvin rauhalinen ja ujohko.Luulen, että akuankka hyppelyt minulta on onnistuneet vasta lähimain nelistä kympistä lähtien.Olen voittanut ujouteni melko myöhään ja nautin suunnattomasti nykyisestä itsevarmuudestani ja estottomuudestani.:)
Kiitos Seija! <3
Lapsena olin todella rauhallinen, ujo ja hiljainen. Iän myötä olen ottanut ns. vahingon takaisin ja korkojen kera =D
VastaaPoistaAinut piirre jonka huomaan omanneeni jo pienestä pitäen on suuri rakkaus ja kunnioitus ihmisiä, eläimiä ja luontoa kohtaan. Olen ikuinen "maailmanparantaja" sekä luonnon- ja eläintensuojelija. Pyrin elämään mahdollisimman ekologisesti ja eettisesti.
Herkkyys on toinen piirre joka minusta on aina löytynyt, jopa liiallisuuteen asti ;)
Ihanat taivaskuvat olet ottanut! Aurinko paistaa aina, myös siellä pilvien takana =D
Kuulostaapa tutulta. :)
PoistaAllekirjoitan myös toisen osiosi kirjoituksen täysin itsekkin.
Minäkin olen kunnioittanut aina toisia ihmisiä esim.siten, etten pyri koskaan neuvojani tai hänen elämänsä epäkohtien ruotimista tyrkyttää.
Minusta kaikkien pitää saada tehdä oman elmänsä päätökset tavallaan ja niitä päätöksiä pitää kunnioittaa.
Tästä johtunee se, etten myöskään juurikaan siedä neuvoja ja päivittelyjä oman elämäni päätöksiä kohtaan.Apuani annan kyllä suuresti, jos sitä pyydetään ja halutaan.
Ja luonto on minun uskontoni ja kirkkoni.Kaikkineen.
Minä olen pienestä asti seissyt aina vahvana (ujoudestani huolimatta olin hyvin vahva sisälläni) eläimien tai heikompien puolustusrintamassa etunenässä.
Kauneimpia tunnustuksia olen saanut aikuisiällä, kun vanha luokkakaveri alakouluajoilta on tullut kertomaan,kuinka ilman minun puolustamistani hän ei tiedä, mitä hänelle olisi käynyt koulukiusattuna.
Ja tuo herkkyys.Ihana lahja ja rakas taakka. :)
Tämä aikuusiän rentous,rohkeus ja omanarvontunteen esille tuominen on niiiin upeaa!:) Kun ei enää tarvitse epäillä omaa itseään versus toiset ihmiset.
Kun mennään eikä meinata omana itsenään ja lippu korkealla!Kerrotaan oma mielipide esim täydessä henkilöstötilaisuus-neukkarissa (olisi ollut nuorempana ihan tekemätön paikka minulle) kymmenien ihmisten edessä,ja muutenkin elämässä ei juurikaan ole enää mitään, missä ei uskaltaisi avata suutaan, varmana omana itsenän.:)
Kiitos Ansku ihanasta kommentistasi! <3
-aurinko paistaa aina,myös siellä pilvien takana <3
Hih... kuten Ansku kirjoitti yllä, myös minä olin pienenä ujo ja hiljainen. Nyt jos kertoisin sen, kukaan ei uskoisi =D. Kauniita kuvia, tuo pilvien takana paistava aurinko oli aivan ihana. Mukavaa sunnuntaita <3.
VastaaPoistaHauskaa, että meistä useista ujoista tytöistä on kypsynyt räväköitä ja itsevarmoja upeita naisia! <3
PoistaKiitos Katinka! <3
Kovin ujo olin pienenä. Äitini kertoi, että tykkäsin papasta (äidin isästä) tosi paljon ja kun keittiön ikkunasta näin, että pappa on tuolssa hihkuin ilosta, mutta kun pappa istui pöydän toiselle puolelle, olin hiljaa valinut pöydän alle..:) Enää en ole ujo...ainakaan paljon..:)
VastaaPoistaNuorena vaimona, suoristelin mattojen hapsuja, jos tiesin, että vieraita oli tulossa..)
Ihastuttava kommentti Hannele! <3
PoistaMuistan itsekin olleeni nuorena vaimona vähän täydellisyyteen pyrkivä...;)
Sitäkin suuremmalla syyllä nyt saa olla kuin ellunkana? :)
Kiitos Hannele! <3
Minä kuljeskelin aina yksinäni puutarhassa tai metsässä. Sitä rauhaa kaipaan edelleen
VastaaPoistaYmmärrän tämän todella hyvin.
VastaaPoistaMinäkin olen aina viihtynyt itsekseni.Nauttinut yksinolosta.
Pienenä tyttönä saaristossa muistan, kuinka hyvä minun oli olla kiven nokassa koko päivän kalassa, kun muut lapset touhusivat leikkejään.Nautin omasta rauhastani suunnattomasti.
Kiitos Sussi! <3