keskiviikko 12. huhtikuuta 2017




Pohjanmaa 3.

Viikkoomme mahtui paljon kaikkea, jota on nyt mukava muistella ladatessa näitä kuvia tänne blogiin.
Fasaanikukkoa kävi jotenkin sääliksi...se tepasteli miehekkäästi koivukujaa edestakaisin tielle asti ja töräytti välillä mennessään.Olisi niin mielellään esitellyt tiluksensa.
Mutta ei kuulunut eikä näkynyt rouvaehdokkaita koko viikkona.
Toivottavasti komeaa poikaa on lykästänyt lähtömme jälkeen.

Kurkia ja joutsenia oli pelloilla paljon.
Myös kaurispariskunnan näimme auton ikkunasta.Uros niin herrasmiesmäisesti odotti rouvaansa keskellä peltoa katsoen siihen päin kuin hoputtaen, että tuleppa nyt sieltä jo.
Liekkö rouva jumittunut ihastelemaan kevättä.Sieltä se sitten kuitenkin iloisesti ojien yli hyppien saapui ja jatkoivat matkaansa.

Kaskisissa kävimme kirpparilla ja takaisin matkatessamme merikotka laskeutui parinkymmenen metrin päähän meren jäälle.Vaikka isäntä ystävällisesti kävi kääntymässä ja ajoi paikan ohi uudestaan, en saanut kuvaa liikkuvasta autosta.Paikalle ei voinut pysähtyä takana tulevan liikenteen vuoksi.Olipa hulppean kokoinen lintu!

Ensimmäisen kärpäsen kanssa teimme tuttavuutta ulkosalla kun istuimme auringossa, liiterin seinustalla. Kärpäsestäkin voi tulla iloiseksi näin kesää odotellessa. :)

Lähtöpäivänä kävin vielä kesähuoneessa viemässä saappaani sinne kesää varten ja huomasin ikkunalaudalla ilmeisesti nokkosperhosen.Oli vissiin siellä kesähuoneessa kuoriutunut kotelostaan. En voinut jättää tuota kevään aikalaista sinne kuolemaan vaan nostin varovaisesti ovenkarmille ulos.
Autoa pakatessa huomasin, että se oli siitä jo lähtenyt.
Minä en halua tietää, joutuiko aamupalaksi vai pääsikö lentelemään pitkin peltoja.

Yhtenä iltana taivaanrannan täytti komea rusko.
Minulla on näihin omiin ruskokuviin hiukan ristiriitaiset tunteet. Iltaruskoa on livenä upea katsella. Kuvissa menee hiukan samaan sarjaan, kun halvat auringonlaskusta maalatut maisemataulut. ;)

Isäntä kaatoi sairastuneen puun ja klapi sen ja minä kärräsin klapeja kottikärryllä notskipuiksi kuivumaan. Jumppaa parhaimmillaan! :)

Hyvää "keskellä viikkoa" kaikille! <3









































14 kommenttia:

  1. Kylläpä olet tavannut paljon kevätmietteissä olevia eläimiä! Tuo fasaaniuros näyttää hyvin etsivältä. Onnea hänelle.
    Pikku hiljaa minäkin palaudun tänne kotikulmille kevättä tutkimaan. Ja iso klapityömaa meilläkin on edessä. Fyysinen työ tuntuu hyvältä hiihtourakan jälkeen ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En kehtaa edes ajatella, koska olisin viimeksi hiihtänyt...ja lapsena tykkäsin siitä hommasta valtavasti.Pitäisi kyllä hankkia sukset, jos vaikka ensi talvena pääsisi verestämään taitoja tuonne Saunalahden jäälle. :)
      Fasaani oli jotenkin niin etsivän ja yksinäisen oloinen, toivotaan, että kumppani löytyy.
      Kiitos Seija! <3

      Poista
  2. Toivotaan että fasaanikukko löytää vielä sopivan puolison, on ainakin muodollisesti pätevä!
    Kyllä se kärpänenkin on viesti jostain, mitä tässä odotamme :)
    Parasta liikuntaa on tuollainen hyötyliikunta, se on hurjan monipuolista ja vielä ulkoilmasa tapahtuvaa!
    Mukavaa keskiviikkopäivää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin pidän kaikesta ulkona tapahtuvasta hyötyliikunnasta. Ei tarvitse kahvakuulia, kun noukkii klapeja maasta, heittää niitä kottikärryyn ja työntää toiseen paikkaan ja sama alusta- monia, monia kertoja. :)
      En tiedä, oliko niin nuori kukko ettei tyttöjä vieä kiinnostanut, kovasti tuo ainakin yritti. :)
      Kiitos Vikki! <3

      Poista
  3. Ihania kevätkuvia! Fasaanikukko on aika hauskan näköinen taapertaessaan pitkin pellon laitaa:) Toivottavasti kumppani löytyy.

    Kivaa kellokeskiviikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Piti ihan googlettaa tuo kellokeskiviikko. :) Ja sieltähän löytyi nimike joka alkuviikon päivälle! Minä olin tietoinen vain Kiirastorstaista alkaen. :)
      Joka päivä oppii uutta, kiitos Sirpa! <3

      Poista
  4. Voi yksinäistä fassea, toivottavasti löysi seuraa. Todella ihanat kuvat!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sussi! Fasse tosiaan oli hiukan surullinen näky, kun niin kovasti selvästi etsi sitä kumppania.Jospa joku tyttö eksyisi pihaan, toivotaan ainakin! :)

      Poista
  5. Luin kaikki Pohjanmaan matkasi kirjoitukset yhteen syssyyn. Kyllä on kevät pitkällä! Ihmetyttää kovasti, kun meillä on lähes metri lunta yhä.
    Komea kuvakooste. Kevättä paitsi kuvissa, niin myös eläinten rinnoissa.
    Hyvää pääsiäistä

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin kuin eilen postasit tästä diivasta huhtikuusta.Muistin kirjoittamasi niin hyvin heti aamusta, kun katsoin ulos ja lunta satelee...ja tienoo lumen peitossa.
      Ei ole kevät vielä täälläkään saanut sitä niskalenkkiä talvesta.:)
      Mutta kesää kohti vääjäämättä ollaan kuitenkin menossa.
      Kiitos Aimarii! <3

      Poista
  6. Edellisen postauksesi kuvissa on erittäin miellyttävä ja rauhallinen tunnelma. Ihan kuin olisi matkustanut aikakoneella takaisin lapsuusvuosiin ♥

    Kevättä rinnassa on myös yksinäisellä fasaanikukolla. Toivottavasti löytää vielä viehättävän rouvan rinnalleen kulkemaan :)

    Nämä ihanat kuvasi ovat kevättä ja hyvää mieltä tulvillaan! Näitä katsellessa tekisi mieli lähteä heti ulos kuuntelemaan lintujen laulua ja bongailemaan uusia kevään merkkejä =D Torstai on toivoa täynnä (ja minulla vapaapäivä) joten huomenna kamera kaulaan ja menoksi!






    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikö ole jännä kuinka mukavalta tuntuu, kun ympäristö vie tunnelmallaan lapsuuteen?
      Suloiseen, ihanaan lapsuuteen. :)
      En tiedä, onko alueella kovasti komeampia kukkoja vai miksi tämä minun mielestäni tosi kaunis yksilö on jäänyt ilmaan sussua...olisiko se yleinen ongelma maaseudulla, että poikamiehiä kaikki kun tytöt lähtevät kaupunkeihin? :)
      Tänään täällä satelee aamusta lunta, ja kovin talviselta taas näyttää...eipä enää oikein jaksaisi. ;)
      Jään odottelemaan ihania kuvia! Mukavaa lomapäivää Ansku ja kiitos! <3

      Poista
    2. Komeus ei nyt kukkoa taidakaan auttaa, jos se onkin se kuuluisa kaupungin syke, joka vetää kanoja puoleensa ;) Toivotaan että kukko löytää vielä jonkun maalaiskanan morsmaikukseen =D
      Täälläkin sataa lunta, on koleaa ja pilvistä...taitaa jäädä kuvat ottamatta, huoh. Tahtoo kunnon kevään!! Kiitos Mirjam-Matilda ♥

      Poista