sunnuntai 8. lokakuuta 2017



Sinne jäi perunaharja odottamaan ensi kesän uusia pottuja.
Sinne jäi pyykkipojat heilumaan tuuleen ensi kesän nyrkkipyykkiä vartomaan.

Ihana pikareissu lasten ja Sisun kanssa maalle.
Pihatuolit kerätty latoon,viimeiset perunat,salaatit,pavut,rucolat nostettu ja noukittu.
Tällä reissulla myös kaikki yrtit lähtivät matkaan ja ovat nyt pakkasen uumenissa talven herkkuihin pusseissaan.

Lauantai säästi reissulaisia ja sateli hyvin vähän,sunnuntaina sitten aamusta alkaen.
Kuljeskelin pihapiirissä ja metsän reunassa itsekseni lasten pelatessa laivastopeliä tuvassa ja  mietiskelin tätä hienoa aikaa keväästä syksyyn.












Helmi-Elina, puutarhakeijuni vietiin sisään ensi vuoden lämpimistä keleistä uneksimaan.Ruukut ja vadit käänsin odottamaan tulevan kesän muhevia multia ja kesäkukkiaan.



Satakoon, leivinuunin lämmössä on suloista.


Voi reppanaa markettaani,innostui näin lokakuussa uuteen loistoon, vaikka jo luulin sen kuolleen.


Ovi raolleen ensi kesän tulla.


Vuoden viimeiset.


Ja meijän Sisu. :)

Mukavaa viikon alkua! <3


22 kommenttia:

  1. On tuo paikka oikea aarre♥ Ensi kesänä pääset taas pihan polkuja tallaamaan.
    JA Sisu♥♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi Hannele, sitä se juurikin on. :)
      Minulle kesä ja mummula käyvät niin käsikädessä, etten varmasti osaisi enää ollakkaan ilman tuota rakasta pihapiiriä kesällä.
      Sisuliini oli taaaas niin ihana.<3
      Kiitos sinulle! <3

      Poista
  2. Veit Hannele "sanat suustani" :)
    Muistorikas mummula pihoineen, puutarhoineen ja metsä- sekä peltomaisemineen on mitä ihanin idylli ♥
    Suloiselle Sisulle iloiset hännänheilautukset Aavalta ja Indiltä ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuri tuo muistorikas on tässä tapauksessa se avainjuttu.Minut on sinne pienenä vauvana viety näytille isovanhemmilleni ja siitä meidän yhteinen taipaleemme on alkanut.:) Jos jossain olen juurillani ja kotonani niin mummulassa.Sinne voi lähteä pakoon elämän litsareita, ja kohta ne ovat asettuneet jo "ei niin tärkeille" paikoilleen.
      Varmasti toimitan Aavan ja Indin terkut Sisulle kun seuraavan kerran näemme! <3 <3 Hän varmasti vastaa myös hännänheilutuksellaan. :)
      Kiitos Ansku! <3

      Poista
  3. Ihanat kuvat, etenkin tuo neloskuva ja tietenkin kuva Sisusta!
    Mukavaa alkanutta viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinä jo monet kuvat mummulastani nähneenä taidatkin jo tietää, että neloskuvassa on vanha sauna.Se ei enää ole käytössä, vaatisi suuren rempan.Lapsuudestani muistan ne monet ihanat löylyt siellä mummun kanssa ottaneeni. :)
      Sisua on jo taas ikävä, on se niin ihana.
      Kiitos Sirpa! <3

      Poista
  4. Voi miten ihana miljöö teillä sielä on!! Rapsuja Sisulle, ihana nappisilmä!
    Blogissani on meneillään arvonta, tervetuloa osallistumaan :) Mukavaa uutta viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukavaa, että tulit vierailulle ja jätit kommentin, tervetuloa! <3
      Kävinkin osallistumassa arvontaan jo. :)
      Toimitan rapsut Sisulle, niistä se erityisesti pitää.
      Kiitos ja samoin sinulle,mukavaa alkanutta viikkoa! <3

      Poista
  5. Siellä on oltu ahkeria! Minulla talven tuloon varautuminen pihapiirissä on vielä hiukan kesken, vaikka aika paljon olen siirrellyt tavaroita varastoihin jne jne. Sadonkorjuu on sentään kokonaan tehty! Upea pieni mökki, kaunis... Sisu on kovin nimensä näköinen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä on maalla kantovesi, ja näin syksymmällä ei enää tule mentyä, kun on aika alkeelliset olosuhteet tuon veden tiimoilta.Joten pitää nuo talviteloille pistämiset hoitaa pois päiväjärjestyksestä kun ei koskaan tiedä, onko viimeinen reissu ennen kevättä.Tosin ainakin suunnittelimme tyttären kanssa vielä yhtä reissua haravoimaan noita lehtiä ja sadevesitankkien tyhjentäminen täytyy myös toimittaa ennen pakkasia.
      Mummulassani olisi työmaata juuri teidän kaltaisille remonttireiskoille. :)Alkaa vanhan maatalon rakennukset rapistua.Minulla ei ole varaa lunastaa paikkaa perikunnalta joten ainoina, jotka siellä enää yöpyvät ja viettävät kesäaikaan viikkojakin me isännän kanssa teemme vain pientä pintaremonttia ja akuuttia korjaustyötä.Omaa tietenkin alkaisi laittaa kunnolla kuntoon.
      Tuosta vanhasta saunastakin saisi ihanan löylypaikan, jos sen remppaisi kuntoon.
      Minustakin Sisu näyttää aivan Sisulta. :)
      Kiitos Pilvi! <3

      Poista
  6. Niin se kesä meni menojaan ja sinunkin oli aika heittää hyvästit kesäkodille vähäksi aikaa. Tuo leivinuunin tuli ja siitä hehkuva lämpö on niin kotoista. Itsekin poltan ahkerasti puita leivinuunissa ja joskus hellassa. Niistä tulee niin pehmoinen lämpö.
    Suloista alkanutta viikkoa Sinulle, blogiystäväni! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin rakastan leivinuunin ja keittiön vanhan puuhellan lämpöä.:) Meillä enimmäkseen juuri tuota keittiön puuhellaa lämmitetään, ja se tappaa hyvin kosteutta sitten muualtakin levittäessään lämpöään tuvankin puolelle.Oikein kylmällä kun tuon leivinuunipömpelin lämmittää kunnolla ja laittaa luukut kiinni, lämpö pysyy monta päivää.
      Olet onnekas, jos saat nauttia näistä tulisijoista kotonasi.<3
      Kiitos samoin Sinulle ihanalle blogiystävälleni Piipe! <3

      Poista
  7. Hienosti olet saanut syksyn värimaailman ja tunnelman kuviisi. Tuo leivinuuni ympäristöineen on tämänkertainen suosikkikuvani.
    Mukavaa viikonalkua sinullekin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Leivinuuni luo varsinkin syksyyn ihanaa tunnelmaa lämmön lisäksi.Sen uumenissa voi kuusta ja mäntyäkin polttaa ja rätinä rauhoittaa ihanasti.
      Syksy kutsuu pysähtymään kesän vilskeen jälkeen.(vaikka tämän kirjoitettuani ajattelin kyllä sinua siellä pienen ystäväsi perässä. :) )Syksyn värit ovat "hitaita ja pysähtyneitä"aivan erillaisia kuin kesän energiset värit? Toivottavasti ymmärrät, mitä tarkoitan.:)
      Kiitos Seija ja terkut Lontooseen! <3

      Poista
  8. Upea paikka ja hienot kuvat! Kivaa tiistai-iltaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos sinulle Tiiu ja toivotan myös mukavaa keskiviikko-iltaa! <3

      Poista
  9. Mukavia syksyisiä ja kodikkaita tunnelmia kuvissasi.
    Kaunista värikkyyttä.

    Uuni alkaa olla pian valmis vaikka pullien paistamiseen. Tahi on se vielä liian kuuma.
    Rieskat sinne kyllä voisi pian lykkiä, tarvii kuumuutta enempi kuin pullat. :)

    Hyvää tiistai ehtoota!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulle tuli niin ihana olo, kun luin paisto-ajatuksiasi.<3
      Lapsuuteni lauantai-aamut olivat niin suloisia, kun heräilimme pikkusiskoni kanssa ja tuvassa olivat Mirjam-mummu ja Helka-täti jo täydessä touhussa tuon samaisen leivinuunin ympärillä.Tuvan matot oli viety ulos tuulettumaan ja joka ainoa mahdollinen laskutaso oli käytössä leivinalustoille,täynnä joko jo paistuneita tai vasta uuniin meneviä herkkuja.
      Ruisleipää, hiivaleipää, karjalanpiirakoita,pullia jne,jne.Koko seuraavan viikon syötävät.Ah se tuoksu ja maistiaiset. :)
      Kiitos Liplatus ja mukavaa keskiviikko-iltaa! <3

      Poista
  10. Aivan ihanaa mökkitunnelmaa kuvissasi! Mullakin ovat parvekelaatikoiden neilikat ja lobeliat innostuneet kukkimaan oikein kunnolla, vaikka ollaan jo lokakuussa... Iloista viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sateinen ja välillä auringoton kesä varmasti "tyrmäsi" kukkien kasvuhaaveita.Ja nyt sitten suht lämpimän ja kostean syksyn tullen,yrittävät vielä siihen heittäytyä? :)
      Kiitos ja iloista viikkoa sinullekin Hensku! <3

      Poista
  11. Ihania tunnelmakuvia! Siellä se pottuharja odottelee uutta vuotta. :)

    -Ruut

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siellä se odottelee. :)
      Jotenkin muistelisin, että olet joskus aiemminkin kommentoinut,tuo Ruut kuulostaa tutulta. Mutta, nyt minä vierailtuani blogissasi hurahdin ihan täysin Hosuliin!! :)
      Kertakaikkiaan ihana!
      Kiitos, että vierailit ja kommentoit! <3

      Poista