Kävin katsomassa tuntemattoman sotilaan tänään töiden jälkeen isännän kanssa.
Saattaa olla vielä liian aikaista kirjoittaa kokemastaan, kun vielä mutustelee sitä.
Jos ei mukaan lueta ääniefektien aiheuttamaa päänsärkyä, pidin elokuvasta valtavasti.
Pikkuisen aluksi häiritsi, kun en saanut samaa isänmaallista tunnelmaa, kuin Laineen versiosta.
Ehkä värit ja modernimpi tyyli saivat tämän aikaan.
Elokuva jotenkin kuljetti aivan toisenlaiseen tunnetilaan.
Se oli paljaampi,rehellisempi,autenttisempi.
Kyllä se isänmaallinen tunnelatauskin sieltä sitten nousi, kun elokuva sivusi omaa historiaa Rokan ja kotirintamansa myötä. Nieleskelin hyvin monessa kohtaa.
Pidin kovasti siitä, että Louhiniemi käsitteli elokuvassa myös naisnäkökulmaa sodassa.
Ja pienten yksityiskohtien, kuten hyönteisten kuvaus toi hienoa kontrastia sodan mielettömyyteen.
Roolisuoritukset olivat uskomattoman hienot, vaikka aluksi pelkäsin, vaikuttaako monissa komediaohjelmissa esiintyvien näyttelijöiden "humoristinen leima" uskottavuuteen.
Unohdin tämän kyllä samantein ja nautin heidän upeista suorituksistaan.
Niin kuin alkuperäisessä, myös tässä versiossa suosikikseni nousi Antero Rokka.
Rokalla olikin tässä elokuvassa vielä suurempi rooli.
Hänen hahmonsa saa minut tuntemaan suurta ylpeyttä karjalaisista juuristani.
Hieno mies joka toimii kun tarve vaatii, muttei suostu pokkuroimaan arvoltaan ylempiensä edessä.
Elokuvassa on uskomattoman hienoja maisemakuvauksia ja paljon kaunista sen räiskeen ja sodan melskeen lisäksi.
Paljon mietin sitä, miten miehet, nuoret pojat ja lotat ovat kuukaudesta toiseen jaksaneet noissa olosuhteissa.Ei mikään ihme, että sodasta palasi vaitonaisia ja draumatisoituneita ihmisiä.Ja vauhkoja hevosia.
Lopputulemana elokuvan ei tarvitse hävetä tippaakaan suuren maailman sotaleffoille.
Ja oli tämä hieno kunnioitus sotaveteraaneille juhlavuotenamme.