Syysmetsässä

Oi loistoa syksyn metsän! Oi kirkasta voimaa sen!
Ylt’ympäri ruskeat rungot läpi havujen vihreyden,
märät, kiiltävät lehdet mullassa ja kostea sammalmaa,
– en mitään maailmassa voi siten rakastaa.
Joka ainoan lehden kauneus koskee sydämeen,
joka mättään väriin silmäni jää kuin uuteen syvyyteen.
Ja havut hohtavat helmissään, ja haapa alaston
käsivartensa paljaat ja voimakkaat ylös tuuliin
nostanut on.

Tätä tuoksua syksyn mullan! Ei ole sen vahvempaa.
Läpi kaiken se hiljaa tunkeutuu ja kaiken puhdistaa.
Ah, kaatunut koivu tuolla, sylissä kanervain
nyt makaa janoavasti, oksain autuain.
Mikä raju ja mahtava riemu! Maan multaa väkevää
ja taivaan puhdasta tuulta vain juoda ja hengittää.

Osa Saima Harmajan runosta

Retkellämme Hirsalaan tänään saimme juuri sopivan pitkän, sateettoman jakson.
Palatessamme autolle sitä rupesikin taas tulemaan taivaan täydeltä.
Saima tuossa yllä jo kertoikin olennaisen.
Peurat, kotka ja korppi sykähdyttivät minua omalla retkelläni, isäntä lähti hiukan kauemmas ja palasi pienen suppis saaliin kera.