lauantai 17. helmikuuta 2018




Auringonvalon kaipuu ja mahti talviaikaan on valtava.
Ajattelin tänään tiukan viikon jälkeen vain katsella talviurheilua isännän kanssa ja
ottaa iisisti.
Ja sitten alkuiltapäivästä aurinko ilmestyi!
Minulla ei ole enää koirakaveria, joka lähtisi ulkoiluttamaan emäntää,säällä kuin säällä.
Tänä päivänä se on aurinko, joka pistää naiseen vipinää.
Enkä pettynyt tälläkään kertaa, että vaihdoin sohvalla lököilyn ulkoiluun.

Reitti on tuttu, niin monet kymmenet kerrat kävelty.
En kuitenkaan ole koskaan kävellyt sitä tismalleen samalla kellonlyömällä, eri vuodenaikoina.
Aina on varjot ja näkymät erilaiset, aina on uutta ihasteltavaa.
Pupujen ja ketun jälkiä.
Pitkiä varjoja ja aavistusta keväästä.
Linnunlaulua ja ihastuttavaa lämpöä poskilla tällä kertaa.

Koen, että rintakehäni on kuin puu.
Stressin ja paineen alla sen oksat käpristyvät runkoa vasten.
Luonnonhelmassa yksin, kun ympärillä on hyvää ilmaa hengittää ja avaraa näkymää silmänkantamattomiin, puun oksat alkavat hiljaa avautua. Ne ojentautuvat täyteen mittaansa, silmuista avautuu vihreitä lehtiä ja valkoisia kukkia.
Kotiin luontoretkiltä palaa aina puu, jonka lehvistö havisee hiljaa lempeässä hyvänolon tuulessa.










































16 kommenttia:

  1. Ihania kuvia ja voi, miten ihana vertaus <3 Mukavaa viikonlopun jatkoa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Hilu! <3 Oikein mukavaa alkanutta pakkasviikkoa! <3

      Poista
  2. Ihania kuvia, joissa on jo ihan selvä lupaus keväästä :) Ai että miten kaunis ja kuvaava vertaus ♥

    Kuvailit tämän itsellenikin hyvin tutun tunteen kerrassaan valloittavasti, ja haluankin muistaa nämä ihanat sanasi ikuisesti: "Kotiin luontoretkiltä palaa aina puu, jonka lehvistö havisee hiljaa lempeässä hyvänolon tuulessa."

    Lempeää lauantai-iltaa ja suloista sunnuntaita sinulle ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on jännää, vaikka on ihan kunnolla pakkasta, kevät on jo läsnä? :)
      Lintujen laulussa, auringossa joka oikeasti lämmittää jo poskia ja tunnelmassa, kun aurinko hangelle porottaa.
      Kiitos Ansku kauniista sanoistasi, lämmin läikähdys kävi sydänalassa.<3
      Mukavaa alkanutta viikkoa!<3

      Poista
  3. Aurinko tosiaan yllätti näyttäytymällä me vain olimme liian aikaisin lenkillä:)

    Kauniita kuvia ja sanoja♥ etenkin tykkään tuosta kolmanneksi viimeisestä kuvasta.
    Mukavaa viikonlopun jatkoa♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näkymä on sinullekin varmasti hyvin tuttu tuossa Kauklahden kartanon edustalla, jossa vesi ryöppyää.:)Nyt talvella siihen muodostuu hienoa jäätä.
      Kiitos Sirpa ja mukavaa alkanutta viikoa! <3

      Poista
  4. Kauniita kevättalven kuvia ja ajatuksia! Täällä satoi hiljalleen leijuen pieniä lumihiutaleita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihastelin sunnuntaina vähän samanmoista näkymää aamusella. Oli tosi kaunista, kun pieniä timantteja satoi nousevaa aurinkoa vasten. :)
      Kiitos Seija! <3

      Poista
  5. Mitkä ihanat kuvat! Olen joutunut ihailemaan kevään ensimmäisiä auringonsäteitä sisältä käsin influenssan kourissa, joten kiitos näistä säihkyvistä hankikuvista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi ei, onko se sinut nyt löytänyt...
      Minä sairastin vuosia sitten sikainfluenssan oikein kunnolla ja sen jälkeen olen säästynyt.
      Kiva, että sait kuvista iloa!:)
      Paranteleppa hyvin, ettei tule jälkeisiä!
      Kiitos Pilvi! <3

      Poista
  6. Kauniita talvisia poimintoja luonnosta.
    Kyllä talvinen luonto tuo hyvänolon, mieli puhdistuu.

    Mukavaa sunnuntaita Sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luonto tarjoilee nyt hyvin kaunista kattausta, kun on paljon lunta ja aurinkoa! :)
      Ulkoilu pakkassäällä kirkastaa mielen ihanasti raikkaudellaan.
      Kiitos Liplatus ja mukavaa viikkoa! <3

      Poista
  7. Kauniisti kirjoitettu ja hienot kuvat! Ihanaa alkavaa viikkoa!

    VastaaPoista
  8. Vastaukset
    1. Nyt löytää helpolla. :) Kaikkialla on niin kaunista!
      Kiitos Hannele! <3

      Poista