sunnuntai 11. helmikuuta 2018



Taas niin rauhallinen sunnuntai, laskiaissunnuntai.
Metsässä olivat pikkulinnut syöneet jo kaikki 8 talipalloa puiden oksilta, pitää käydä ostamassa lisää.
Olen aika vähän poltellut tänä talvena kynttilöitä kotona, tänään tuli siihen mieli.
Kun en pulkkamäkeenkään lähtenyt, juhlistettakoot päivää niillä.
Jotkut hassut joulunjälkeiset tämä toinen talvinen juhlapäivä minussa muutenkin herätti, kun glögimukilliseenkin ajatus meni.
Ihanaa, melkein kahdeksan tuntia vielä valveillaoloaikaa jäljellä, ei suuria suunnitelmia, olla vain ja mukavia puuhastella.
Ai että, tykkään tuosta uuden imurini lisäsuuttimesta! Joku turbosuutin, joka imuroi ja "tamppaa" matot niihin takertumatta.Imurointikin on mukavaa kunnon laitteella.
Iso tyhjä taulukangaskin ja akryylivärit odottavat, idea valmis, mutta pelottaa liiaksi aloittaa.Pelottanut jo monta kuukautta.Aina päätän uskaltaa, mutta en sittenkään.
Pelkään, että odotus lopputuloksesta ja todellisuus eivät tule kohtaamaan. Pelottaa pettyä pahasti.Vielä voin kuvitella, että ehkä osaan, kun en ole aloittanutkaan.
Ehkä tänään vielä tyydyn vain kalustemaalilla sutimaan komerossa odottavan lokerikon pikkuesineille.
Nyt kuitenkin menen valmistamaan päivällistä. Jotain niinkin juhlallista kuin jauheliharisottoa! :)

Mukavaa laskiaissunnuntain jatkoa! <3 <3


















17 kommenttia:

  1. Rohkeasti vain taulua maalaamaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi, kun se olisi noin helppoa. :)
      Toisaalta siitä voisi tulla hyvä, kun antaisi vaan palaa lapsenmielisesti, turhia paineita ottamatta.
      Kiitos Sussi! <3

      Poista
  2. Kyllä siitä hyvä tulee, aloita vaan. Parastahan on juuri se tekeminen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pakko se on joku hetki uskaltautua.Eihän se maailma siihenkään kaadu että tulos ei tyydyttäisi. :)
      Kiitos mummo! <3

      Poista
  3. Kivoja puuhasteluja ja kuvia! Jauheliharisotto on hyvää:) Voi aloita ihmeessä, siitä tulee varmasti hieno❤ Leppoista laskiaissunnuntaita ❤

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin tykkään! Kaksi päivää syötiin ja ihan harmitti kun loppui. :)
      Kiitos kannustuksestasi Päde! <3

      Poista
  4. Kuulostaa ihanan rauhalliselta ja rennolta sunnuntailta ♥
    Voi sinua! Nyt vaan rohkeasti ryhdyt maalaamaan.
    Kuten Tove Jansson on sanonut: "Ei ole konstikaan olla rohkea, jos ei pelota."

    Epäröinnin kynnyksellä
    kysy
    kuinka paljon rohkeutta
    uskallat tänään
    jättää käyttämättä."

    -Tommy Tabermann-

    Inspiroivaa ja ihanaa alkavaa viikkoa sinulle ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana, ihana tuo Toven sanoma! <3 Kirjoitin sen ylös.
      Käyppä jos huvittaa, katsomassa pari postaustani taaksepäin, missä on ajatelmia meidän vessan oveen kiinnitettynä. Sama Tabermannin aforismi siellä tsemppaa pähkäilijää.Hauska yhteensattuma. :)
      Kiitos Ansku kannustuksestasi! <3
      Mukavaa loppuviikkoa! <3

      Poista
    2. Tuon Toven aforismin kirjoitin esikoiselleni antamaani läksiäiskorttiin, kun hän vuosia sitten päätti lähteä Irlantiin Au Pairiksi :)

      No jopas jotakin! Siellähän nuo Tommyn sanat sinua tsemppaavat :D

      Minä ja kipparini saimme esikoiseltani muistaakseni joululahjaksi Tommyn runoilla koristellut punaviinilasit ja tällä kyseisellä runolla varustettu lasi on tietenkin minun :)

      Kiitos samoin sinulle oikein mukavaa loppuviikkoa ♥

      Poista
  5. Ihanalta kuulostaa laskiaissunnuntaisi <3 Rohkeasti pensseli käteen, kyllä se siitä :) Mukavaa talvista viikonalkua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Hensku ja mukavaa loppuviikkoa! <3
      Kyllä minä vielä... :)

      Poista
  6. Vauhtiin pääseminen onkin usein vaikeinta, ainakin itselläni :=D
    Mukavaa alkanutta viikkoa!<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä! Tässä asiassa kun varsinkin pitää kaiken olla kohdallaan, että uskakaltautuu.Toivoisin niin kovasti osaavani, enkä haluaisi pettyä karvaasti. :)
      Kiitos Sirpa, mukavaa loppuviikkoa! <3

      Poista
  7. Oletko hahmotellut luonnosta harjoittelu paperille, vai maalaatko suoraan taulukankaaseen.
    Hyvin luonnistuu, otahan suti käteen. :)

    Ihana kynttilä tunnelma.

    Mukavaa viikkoa Sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tällä kertaa olen päättänyt lähteä soitellen sotaan, ilman luonnostelua, sitten kun se päivä koittaa. Olen aikaisemmissa yritelmissäni ensin hahmotellut ja mennyt liiaksi viilaamiseksi, enkä ole ollut ollenkaan tyytyväinen. :) Tullut liian pikkusievää jälkeä, kun ajatuksena on nyt vedellä suurilla vedoilla.
      Kiitos samoin Sinulle Liplatus! <3

      Poista