torstai 1. maaliskuuta 2018





                                 Kevät


                                                                   Tänään syntyi kevät.
Meri suuteli rantansa jäättömiksi. Lokit ovat siipensä pesseet kaukaisten karien keskellä. Taivaan telttakatto oli vielä eilen harmaa. Joku on vetäissyt sinistä verkaa sijaan. Lounatuuli on oppinut puhumaan ja tuo viestejä ihmiselle.
Repäise auki mielesi akkunat, joihin pahantuulen hämähäkki talvisaikaan kutoi verkkojaan. Päästä kaipauksen häkkilintu valloilleen ja anna sen kisailla kaukaisten karien keskellä lokkiparven parissa.
Anna sen lentää levottomin siivin, kurkien keralla kauas kattojen yli jonnekin, toiseen maailmaan, vainioille, jotka odottavat, korpeen, jossa elämä herää. Lähetä tunteesi kultakiharaiset lapset tervehtimään kevättä, joka tänään syntyi luonnon sydämessä, auringon säteissä ja ihmisessä.
Uuno Kailas 


Emme ehkä vielä tunne Uunon runon tuntoja.
Tämä pakkanen ja routamaa kätkevät taakseen sen tosiasian, 
että kevät alkoi tänään.
Vielä meitä talvi hämää uskomaan, että pitkä on tie.
Mutta, muistathan vielä joulun?
Vastahan se oli?
68 päivää sitten.
68 päivää eteenpäin on toukokuun 8!
Alla kaksi kuvaa toukokuun 8, vuonna 2016.
Ennen kuin huomaammekaan väistyy kylmä ja siellä täällä
alkaa pikkuhiljaa, kuin varkain tapahtua.
Ainahan se yllättää, vihreä saapuu kuin yhdessä päivässä.
Pyyhkäisee koko tienoon yli kuin maalipensselillä vedettynä.






 Kuin kevään ensimmäisen päivän kunniaksi, minulla puhkesivat
koivun oksat lehtimään.
Kun ei jaksaisi enää odottaa, oli otettava varaslähtö ja
tuotava koivunoksia sisälle lämpimään.








 Yhdessä oksassa asustelee koivumenninkäinen.


Toiseen taas puhkesivat kevätkeijun siivet.





En ole pelkästään onnellinen kevään lähestymisestä,
minua kohtasi myös aivan erityinen onni helmikuussa.
Yleensä huono-onnisena arpajaisissa voitin jopa kaksi
arpajaisvoittoa blogeissa.
Ensin Sydän juttu kirjan ja nyt vielä Mummo ja Koira-blogissa
mummon itse neuloman, ihanan ja hygieenisen puuvilla/bambuisen tiskirätin.
Minä kun en niitä perinteisiä tiskirättejä ole ikinä käyttänyt, tämän
otin ilolla vastaan.
Iso kiitos vielä Mummo! <3 <3



 Meillä katsotaan, tähyillään jo kovasti kevättä kohti!


Ja nähdään siitä suloisia unia!

Hyvää maaliskuun ensimmäistä ja juhlistakaamme sitä
alkavalla viikonlopulla! <3 <3


20 kommenttia:

  1. Awwwww <3 Ihana kevät postaus! Olen niin onnellinen siitä, että kevät on taas täällä <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin minäkin!😊
      Ihanaa,että tykkäsit,kiitos Hilu!♡

      Poista
  2. Pian tuota kevään vihreyttä sää jo ihailla luonnossakin. Ihanaa.
    Kuvasi piristävät flunssaista oloani❤

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi harmi,ai flunssa on nyt sinut löytänyt,paranemisia!♡
      Eikö ole ihana ajatus,että kaikki se kevään ihanuus on kohta täällä?😊
      Kiitos Sirpa!♡

      Poista
  3. Ihana postaus! Tuo runo pitää merkitä muistiin, en sitä ennen ole huomannutkaan. Ja kuvat! Viimeisenä sukellus kevääseen ❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kailas on saanut runoon niin upeasti kevään saapumisen riemun?
      Kohta valkovuokot jo ovat ilonamme.😊
      Kiitos Seija!♡

      Poista
  4. Ihana, valoisa postaus! Minäkin jo odottelen koivunlehtien hentoa vihreää.
    Suloista viikonvaihdetta Sinulle!
    ps. Onnea voitostasi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aijai!Se suloinen kevään hento vihreys!♡
      Kiitos Sinulle Piipe ja hyvää viikonloppua!♡

      Poista
  5. Voihan ihanuus miten positiivinen ja piristävä postaus taas kerran ♥ Ja tuon ihanan runon kirjoitin jo muistiin, sillä en muista tuota aiemmin lukeneenikaan. Kiitos sinulle sen julkaisemisesta!
    Taivaan telttakattokin on taas kauniin sinistä verkaa, ja ihan kuten siellä siistissä rivissä, on täälläkin käännetty katseet kohti kevättä :)
    Ja juuri tähän kauniiseen kevättalven aikaan pääsemme seuraamaan kevään vaihtelevaa, mutta väistämätöntä voittokulkua talven selän taittamisessa :)
    Ihanaa, valoisaa viikonvaihdetta sinulle ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirjoitit niin hienosti ja kauniisti tuosta kevään voittokulusta!♡
      Kiitos lämmöstä,jonka tänne lähetit Ansku,valoa viikonloppuusi!♡

      Poista
  6. Onnea voitosta!
    Ihana kuvasarja lehtien puhekeamisesta ja kaunis runo Kailakselta♥ Kiitos!

    VastaaPoista
  7. Kiitos tästä kauniista kevään valoon ja iloon vievästä postauksesta! 💛
    Auringonvalossa ja kodin lämmössä koivu puhkesi lehteen.

    Hyvää alkanutta maaliskuuta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Noita oksiani katsellessani onni täyttää sydämen kun tietää, että kohta joka puolella luonnossa hiirenkorvat vihertävät.😊
      Kiitos Liplatus ja hyvää alkanutta maaliskuuta!♡

      Poista
  8. Niin kaunis postaus ja ihana kevätfiilis tulvahti postauksen myötä:)♥ Onnea voitoista ja kivaa kevään odottelua♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen iloinen,jos tavoitit oman kevät-tunnelmani.♡
      Eikö olekin ihanaa,että kohta saamme nauttia kaikesta vihreästä ja auringon lämmöstä?😊
      Kiitos Päde!♡

      Poista
  9. wow its awesome dear,love these beautifull pictures,thanks for sharing..

    https://clicknorder.pk online shopping in pakistan

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oh,thank you so much dear Sophi!♡
      Thank you for visiting,hope to hear you again!♡

      Poista