maanantai 13. elokuuta 2018



Huomasin tässä taannoin, kuinka tärkeää on mielenrauha.
Kuinka se on asia, jossa pyrin olemaan antamatta piiruakaan periksi enää.
Koitan välttää tilanteita, jossa se vaarantuisi.
Haluan johdatella itseäni poluille, joilla sen säilyttäisin.

Kovasti kannustetaan menemään mukavuusalueensa ulkopuolelle.
Kohtaamaan haasteita ja ehkä hieman epämiellyttäviäkin tilanteita.
Keikkua itselleen liian suurilla aalloilla pikku purrellaan vain siksi,
 että saisi haastettua itsensä ylittämään turvallisuudentunteen rajansa ja saisi siitä onnistumisen tunteen.
Kyllä jokainen ymmärtää, etten tarkoita tällä uuden oppimista,
uutta kannattaa oppia koko ajan.
Enkä tarkoita rohkeuttakaan, rohkeuteen kannustan itseäni ja muita.
Mutta minä olen päättänyt, etten luovu enää mielenrauhastani, kuluta itseäni,
ajaudu tilanteisiin joissa vaistoan, että sitä tultaisiin kaltoin kohdeltavan.
Minun mielestäni sekin on suurta rohkeutta.
Elää pienesti, oman kotoisan kuplansa sisällä, nauttien niistä omista ihanista jutuista,
jotka voimaannuttavat ja tekevät elämästä mukavaa ja elämisen arvoista.
Pyrkiä suuntaamaan välttämättöminkin, sen josta elantonsa saa siihen suuntaan,
mikä tuntuu hyvältä ja omalta.

Olen huomannut, että usein itselleni kauneinta ja mieltä hellivintä katseltavaa on näkymä,
 jossa ei näy toisia ihmisiä.
 Ei liiku autoja.
 Ei kuulu hälinää, eikä kovia ääniä.
Siinä rauha laskeutuu sieluuni ja tunnen syvästi eläväni tätä ainutkertaista elämääni.
Mitä vanhemmaksi tulen, sitä vähempi minulle riittää.
Minun highwayni ja maailman ihmeeni sijoittuvat hyvin pienelle palalle Suomea.
Voin istua yksikseni metsässä sammaleisella kalliolla, katsella oravaa joka hermostuu läsnäolostani, jatkaa eteenpäin kunnioittaen sen rauhan tarvetta.
Kohdata seuraavaksi tikka keloa koputtamassa, jäädä siihen sitä seuraamaan.
Olen useaan otteeseen näinä hetkinä kysynyt itseltäni tänä kesänä:
"mihin tästä haluaisit nyt, mikä voittaisi mielenkiintoisuudellaan?"
Ja mitään ei ole noussut mieleeni.
Ymmärrän päivä päivältä paremmin myös erakkoja.
 Lehdistä lukemiani juttuja heistä, jotka viihtyvät yksin mökeissään korvessa tai pienillä saarilla meren keskellä.
Koen, että on tämä vähän hullu nykymaailma, jota en ymmärrä ja jonka ulkopuolelle omasta tahdostani pitkälti yritän jättäytyä.
 Ja sitten on se tavallinen vanha, tuttu ja yksinkertaisempi elämä siinä rinnalla.
Minä kuulun niihin mielensäpahoittajiin, dinosauruksiin, jotka sitä vielä tahtoisivat elää.
Ja katselen, kuinka sieltä poimitaan suuriksi trendeiksi ja muoti-ilmiöiksi nykymaailmaan esimerkkejä.
Tätä kirjoittaessani, etsin varmuutta yhteen yhdyssanaan, löysin sattumalta artikkelin, joka kuvaa hyvin omia tarpeitani ja mitä tässä postauksessanikin yritän kertoa:


Ihanaa olisi, jos pystyisimme paremmin kunnioittamaan toinen toisemme erilaisuutta.
Jos pystyisimme olemaan lokeroimatta kaikkia samaan muottiin.
Antaisimme herkkien olla herkkiä ja vetäytyväisiä, ja vahvojen ratsastaa siellä aallonharjoilla tukka hulmuten.
Herkkä ja aikaa enemmän tarvitseva ei joutuisi niin yrittäämään koko ajan pärjätä, eikä vahvan ja nopean tarvisisi turhaan hidastaa.
Kun olisi enemmän vaihtoehtoja, hyväksyttäviä tyylejä ja tahteja.
Vähemmän normeja ja "näin tämä kuuluu nyt tänä päivänä tehdä"-juttuja.

Näissä mietteissä tänään toivottelen mukavaa alkanutta viikkoa! <3























12 kommenttia:

  1. Niin tutulta kuullostaa sanasi!
    Tuntuu, että tukehdun ihmisen vieressä, joka on koko ajan menossa tai tulossa. Ei voi hetkeäkään olla paikallaan ja joka ei ymmärrä meitä, metsässä yksin viihtyviä ja luontoa tarkkailevia lainkaan. No, onneksi on erilaisuuttakin olemassa..:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen ajatellutkin, että sinun kanssasi olemme suht samanlaisia tässäkin asiassa.
      Annetaan toisten touhottaa jos se tuntuu hyvältä, nautitaan me hiljaisuudesta itseksemme? :)
      Kiitos Hannele! <3

      Poista
  2. Viisaita sanoja ja ihanat kuvat syventämässä sanomaasi. "Mitä vanhemmaksi tulen, sitä vähempi minulle riittää". Puit omat viime aikojen ajatukseni tällä tosi hyvin yhdeksi lauseeksi. On oikeastaan aika vapauttavaa huomata, että näin on. Se tuo onnea ja toisaalta minusta armeliaisuutta myös muita kohtaan, kun samaan aikaan itse tajuaa, ettei näin ole aina ollut. Ihminen muuttuu ja tarpeet ovat eri vaiheissa erilaisia. Siksi on tosi tärkeää tuokin, mitä sanot, että kunpa ihmiset hyväksyisivät vieläkin paremmin sen, että olemme erilaisia omine mieltymyksinemme ja vaiheinemme. Ihanaa on se, että vanhetessa tulee tällaisia oivalluksia - elämänviisauksiksikin niitä voi sanoa - ja siten päivä päivältä enemmän sinuiksi itsensä kanssa. Kivaa viikkoa sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On todella vapauttavaa saavuttaa ikääntyessään tämä taso elämässään, kun on itsevarmempi ja pystyy rinta rottingilla sanomaan, ettei enää tarvitse niin tsempata ja yrittää esittää jotenkin jotain etevämpää ja aktiivisempaa kuin onkaan? :) Nuorempana oli tärkeää luoda hyvä kuva itsestään muille,nyt tärkeintä on viihtyä omissa housuissaan, eikä muiden mielipiteillä ole suurta väliä.
      Sanoillasi, ihanaa tulla sinuiksi itsensä kanssa.
      Kiitos Pilvi! <3

      Poista
  3. Totta puhut. Joillakin ihmisillä on pakonomainen tarve suorittaa elämäänsä. Etsivät mielenrauhaa kiitämällä paikasta toiseen ja olemalla näytillä.

    Ja sitten on oman tiensä valinneita itsellisiä ihmisiä. Ovat vähempään tyytyväisiä.

    Yhteiskunnassa taitaa olla vielä vallalla sellainen käsitys, että tietynikäisten ihmisten kuuluisi olla työelämässä. Työ on ihmisen mitta. Kun itse tein päätökseni jättäytyä työelämästä, ovat yhteyteni entiseen työyhteisöön katkenneet tyystin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kommenttisi lämmitti mieltäni erityisesti.Oli ihanaa lukea toisen ihmisen samansuuntaisia ajatuksia.Eikö ole upeaa, että on rohkeutta valita se oma tie?
      Painella siitä yleisen käsityksen välistä ja laulaa mennessään "käyn ahon laitaa". ;)
      Vanhemmiten en oikein siedä enää mitään "oletusasetuksia" ja yleisiä käsityksiä.Jos oma ajatukseni on aivan toisensuuntainen, menen ylpeästi sillä. :)
      Kiitos sinulle Piri! <3

      Poista
  4. Mahtava kirjoitus! Niin paljon ihania ja arvokkaita mietteitä ♥ Suurin osa kuin omiani...oletkohan jollain ihme konstilla päässyt lukemaan ajatuksiani? ;)
    Minäkin yritän kovasti tulla "minuksi itseni kanssa" mutta vielä on matkaa jäljellä. Toivottavasti aikaa ja luovuutta löytyy riittävästi ja sitä mielenrauhaakin siinä sivussa :)
    Ja tuo tekstisi viimeinen kappale, se kolahti ja kovaa, kiitos että olet, kiitos että kirjoitat ♥
    Tuon linkin takaa löytyvä kirjoitus oli myös äärettömän mielenkiintoinen ja palaan siihen vielä paremmalla ajalla uudelleen, kiitos sinulle siitäkin ♥
    Ihanaa ja inspiroivaa viikon jatkoa ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Ansku!♡♡
      Itseasiassa postaukseni oli jatkoa mietteille,jotka sinun postauksesi minussa herätti.
      Tuli tiukka päivä omassa elämässäni heti perään ja oli luontevaa kirjoittaa tästä.
      Minusta on hyvä kirjoittaa rehellisesti omista mietinnöistään,olipa aihe mikä tahansa.Saattaapi joku sisko saada niistä hetkittäin voimaa ja pohjaa omille pohdinnoilleen.Minullekin on käynyt näin useasti.Monasti sinunkin blogissasi.
      Autetaan toinen toisiamme sillä matkalla rohkeiksi omiksi itseksemme?
      Kiitos Ansku lämpimistä sanoistasi!♡♡

      Poista
    2. Muun muassa voimaa, inspiraatiota, iloa, erilaisia näkökulmia ja paljon uutta puhtia omille pohdinnoille olen mm. täältä sinun blogistasi saanut ♥
      Toinen toistamme tukien tämä matkanteko on moninverroin kivempaa ja kevyempää :)
      Lämpöisiä ja iloisia ajatuksia lennätän luoksesi ♥

      Poista
  5. Tämä osui ja upposi! Juuri tuossa terassilla istuskellessani ajatuskulkuni oli hyvin samansuuntaista.Nautin hiljaisesta haapojen havinasta ja seurailin kotikurremme puuhia männyn rungolla. Elävä luonto siinä silmieni edessä tuo rikkautta elämään. Iän myötä on turha hötkyily jäänyt taka-alalle ja varsinkin tämä erityisen ihana lepo-/laiskottelu-/latautumis-/lorvailuloma on ollut ainutkertaisen mahtavaa aikaa. Linkkisi takaa löytyi myös teksti, joka oli tutun tuntuista omakohtaisesti koettuna. Onneksi omaa tietään voi kulkea haluamallaan tavalla välillä hidastaen ja toisinaan kiihdyttäen miten milloinkin tuntuu parhaalta. Lämpimin terveisin Tuija

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oma tie on alkanut nyt myöhemmällä iällä tuntua niin kovin tärkeältä.Ei enää olisi niin mielellään tekemässä myönnytyksiä toiseen suuntaan. :)Tuntuu tärkeältä saada olla oma itsensä omine mieltymyksineen ja minä esim. rakastan hiljaisuutta ja itsekseni olemista yhä enemmän ja enemmän.Että saan rauhassa keskittyä näihin itselleni tärkeisiin luonnon tarkkailu hetkiini.Ja kyllä! Välillä hiljentäen ja välillä kiihdyttäen, mutta omaan tahtiin! :)
      Kiitos Tuija kun jaoit kanssani ajatuksiasi! <3

      Poista