maanantai 3. syyskuuta 2018



Syksy on nyt sitten viralliseasti alkanut.
Minulla takana ihanat kaksi päivää tyttären ja Sisun kanssa maalla.
Lauantaina ilma suorastaan lepäsi raskaana harteilla, lämmintä ja kosteaa.
Lehtikään ei puissa värähtänyt, syksyisen harmaata, syyskuun alkamisen kunniaksi.
Illalla kuuntelimme ilveksen ääntelyä tyttären kanssa sen jälkeen, kun Sisun joka rakastaa lenkkeilyä, iltalenkki oli päättynyt jo pihatien puoleenväliin ja se halusi takaisin pihaan ja sisälle.

Sunnuntai alkoi samanlaisena, mutta muuttui iltapäivällä aurinkoiseksi ja raikkaammaksi, kuin kesä olisi palannut! 
Vihreä oli taas vihreää, pörriäiset heräsivät ja linnut lauloivat.
 Jopa pääskysiä lenteli hetken talon yläpuolella, 
vaikka oman pihat pääskyt lähtivät jo aikaa sitten.
 Nämä vissiin tulleet pohjoisemmasta.

Metsän marjat vei kuiva ja helteinen jakso, mutta herkkutattia alkaa nousta, jihuu!!!
Kriikunat ja omput kypsyvät ja kasvimaa antaa satoaan.
Kaivoin hienoja valkosipulinkynsiä mullasta, ihan itse viime kesänä istuttamiani, 
tuoksuvat ihanan vahvalle, nams!
Laatikollisen mustia viinimarjoja ostin jo aiemmin marketista ja pakastin talven syömämarjoiksi.
Loppuviikosta lähdemme isännän kanssa takaisin maalle kunnon tattijahtiin ja laitamme kuivurit laulamaan!! :)

Mukavaa, alkanutta viikkoa ja syyskuuta! <3













 






 






Vaikka syksy on alkanut, kesä sinnittelee.
Jopa yksittäisiä lupiineja on alkanut nousta uudestaan kuivan jälkeen.



10 kommenttia:

  1. Täällä on tänään todella kesäinen päivä. Lämpöä yli 20 astetta ja aurinko paistaa pilvettömältä taivaalta...:)
    Eilen sovimme miehen kanssa, että keskiviikkona mennään sienimetsään, josko kanttarelleja. löytyisi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti löydätte tänään kunnon saaliin!😊
      Leutoa on ollut,ja ilmeisesti jatkuukin vielä tovin,nautitaan nyt näistä ehkä viimeisistä kesäsäistä.😉
      Kiitos Hannele!♡

      Poista
  2. Uskomattoman lämmin syyskuun alku. Melkein kesähepeneillä tarkenisi. No, aamut alkavat olla pimeitä ja yleensä tosi sumuisia kuten tänäkin aamuna.
    Ihanaa syksynsatoa: marjoja ja sieniä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mekin tyttären kanssa maalla oikein otimme aurinkoa,kun saattaa olla viimeisiä todella lämpimiä päiviä.Vähän D-vitamiinia talteen.😊
      Sumuista on täällä Espoossakin aamuisin.
      Odotan taas niin tattireissua maalle,kunhan isäntä tokenee lentsustaan.😊
      Kiitos Piipe!♡

      Poista
  3. Nyt on ollut lämpimiä päiviä, todella upeita. Ihanat kuvat!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä minun puolestani saa vielä leutoillakin,kerkeää sitä kylmääkin sitten olla taas pitkään.😊Nautitaan syyskuun lämmöistä.
      Kiitos Sussi!♡

      Poista
  4. Eilen oli niin ihanan lämmin ja leppoisa iltapäivä mökillä. Ei uskoisi, että ollaan jo syyskuussa. Herkullisia luumuja ja oi, teillä tulee kriikunoitakin. Meillä kriikuna ei ole vielä tehnyt satoa, siitä tulisi niin hyvää hilloa ja soppaa. ~Katja

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On ollut suloisen lämmin syyskuun alku!😊
      Hilloa minäkin olen kriikunoista tehnyt,hyvää talvella lettujen kanssa.
      Soppaa pitäneekin tehdä.😊
      Kiitos Katja!♡

      Poista
  5. Lempeä syyssää on parhautta! Hytinää en kaipaa lainkaan. Onneksi on liiteri täynnä puita pinossa. Lämmityspuuhissakin on oma hohtonsa. Iltaterveisin Tuija

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin on!😊
      Tosin tykkään sitten hiukan myöhemmin myös kirpeistä,ruskasta värikkäistä päivistäkin.Loppusyksystä en juurikaan yhtään,kun luonto maatuu,puut ovat paljaat ja yleisilme on harmaa ja vetinen.Siinä vaiheessa alkaa odottaa sitä lunta.
      Mekin heittelimme maalla vuoden ulkona kuivuneet koivuklapit vanhaan talliin säilöön.Jotain alkukantaista on sitten ihastella siistiä,lattiasta kattoon uloittuvaa klapipinoa.Suomalaisen geeneissä on varautua talveen.😉
      Rakastan takkatulta ja lämmityspuuhia.♡
      Kiitos Tuija!♡

      Poista