lauantai 24. marraskuuta 2018




Leikittäisiinkö vähän oikeaa talvea?

Keskipäivällä aurinko kutitteli itseään kauniina puiden latvoissa tänäänkin,
edetessään länttä kohti.
Sää raikas ja talvinen.
Mutta,
 ainoa lumi kerääntyi isännän skrabaan, kun hän auton ikkunoista sitä
kaapi yön jäljiltä.
Tänä vuonna, kun reippaasti olen katsonut eteenpäin ja tavoistani poiketen en kokenut niin suurta haikeutta kesän loppumisesta, olen toivonut lunta jo tovin.
Ihan kohta, kun joulun odotuskin alkaa,
olisi niin suloista  terästää tunnelmaa lumimaisemin.
Kylmyyskin tuntuisi niin paljon pehmeämmältä, kun valkoinen lumi ympäröisi.

Asiasta toiseen,
ihana uusi asia minulle oli se, että luultavammin itä on saanut  nimensä siitä, että aurinko itää siellä ennen nousuaan.
Ja oletko kuullut porvarillisesta, nauttisesta ja astronomisesta hämärästä?
Nämäkin minulle aivan uutta.
Hämärä ja pimeyskin helpottuisivat, jos saisimme lunta koko Suomeen.
Itse odottelen hartaasti katsellen välillä näitä edellisvuotisia talvikuviani.
Muistan hyvin, kuinka hengästynyt kauneudesta olin,
 kun kuljin tuolla puiden lomassa tuonakin päivänä.

Mukavaa tämän vuoden viimeistä marras-viikonloppua! <3 <3












Lunta tämäkin tänään aamupäivällä. :)


2 kommenttia:

  1. Kyllä kuura ja valkoinen lumi muuttavat harmaan maiseman kauniiksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin tekevät! Ja tunnelma muuttuu heti aivan erilaiseksi.Pirteyttää! :)
      Kiitos Piipe! <3

      Poista