sunnuntai 3. marraskuuta 2019


Kaksi täysin erilaista tunnelmaa koin tänään kävelylenkilläni.
Rannassa maisema oli harmaan sumun peittämä.
Sitä oli rantakallioilta kaunista katsella.
Niin tyyntä ja hiljaista,
että se vaikutti omiinkin fiiliksiin rauhoittavasti.
Ihmisiä oli tosi vähän liikkeellä näin sunnuntai päiväksi,
ehkä pieni sumutihku ei houkutellut ulkoilemaan.
Aiempien vuosien lempivärini, 
jotka kaikki olivat rannan maisemissa edustettuina ja pysähtynyt tunnelma
 tosiaan rauhoittivat mieleni täydelliseen zen-tilaan.
Huomasin, että jopa askeleeni hidastuivat.










Ja sitten!
Useamman vuoden odotus palkittiin aivan odottamatta!
Lastentarhan seinustan koristepihlajaan lehahti tilhiparvi!
En tiedä, olivatko nämä marjat erityisen haluttuja niiden kesken,
koska pihlajanmarjoja on nyt paljon joka puolella,
mm.pihamme pihlajat notkuvat marjoista,
mutten ole nähnyt tilhistä vilaustakaan.
Näitä marjoja ne hotkivat, minkä kerkesivät.
Ja näkivät vaivaa tehdäkseen niin.
Niistä huomasi, 
etteivät ne ole viettäneet vuottaan asutusten lähistöllä.
Ne lensivät pois koristepihlajasta pienemmästäkin häiriöstä lähistön muihin puihin
ja kun tilanne rauhoittui taas, lensivät takaisin herkuttelemaan.
Olin aivan tohkeissani!
Kuinka zen-tilani muuttuikaan energiseksi riemuksi äkkiarvaamatta!
Valkoista tiiliseinää vasten punaiset marjat ja värikkäät tilhet
olivat piristävä näky.
Kuvat eivät ole kovin laadukkaita,
koska ei tullut mieleenkään häiritä niitä lähestymällä,
napsin kuvia kaempaa.
Nopeasti punaiset marjat katosivat parempiin suihin ja marjarangat vain jäivät jäljelle! :)

Mukavaa alkavaa viikkoa!<3










10 kommenttia:

  1. Harmaan sävyisiä maisemia. Sitä on riittämiin marraskuulla silloin, kun ei ole vielä lunta.
    Täällä pihlajat tyhjenivät marjoista jo lokakuun alkupuolella, sittemmin katosivat tilhitkin.
    Nyt on jo kunnon talvi lumitöineen pakkasineen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hurjia pakkasia siellä teillä!Linnut vaistosivat tulevan ja söivät marjat siellä ajoissa!
      Korkeapaine on nyt täälläkin vienyt sumut mennessään.
      Kiitos Aimarii!<3

      Poista
  2. On aikaa, kun viimeeksi tilhin näin. Edellisen kodin lintulaudalla niitä aina vieraili. Ja harmaa usva...oi, että tykkään siitäkin..:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niin oli minullakin! :) Siksi juuri olin niin erityisen onnellinen tästä sattumasta!
      Olet saanutkin monia vaihtelevia ilmoja rakastamasi syksyn ihailemiseen,välillä kuulasta ja kuuraa ja sitten taas sumuista ja kosteaa?
      Kiitos Hannele!<3

      Poista
  3. Tilhillä oli herkkuhetki. :)
    Meidän pihassamme olevasta pihlajasta marjat syötiin jo lokakuun alussa. Liekö sielläkin oli tilhiä (tai sitten räksiä) vierailulla?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli kyllä! :) Näki, että olivat aivan täpinöissään!
      Ihmettelen suuresti, kun täälläkin kuitenkin on ollut pakkasöitä, etteivät nuo piha-alueemme pihlajanmarjat ole kelvanneet,ainakaan vielä.Kaipa ne sitten katoavat kun alkaa olla pulaa kaikesta ravinnosta.
      Kiitos Piipe!<3

      Poista
  4. Tilhiä on ollut meilläkin päin liikeellä. Ihanat kuvat!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tilhi on niin sulavalinjainen ja kaunis lintu!
      Kiitos Sussi!<3

      Poista
  5. Voi että, miten upeat kuvat sait napattua linnuista - taas ihan julisteainesta!! Marjojen kera ihan mielettömäb superkiinnostavat ja -kauniit asetelmat kuvissasi. Ihmettelin muutenkin jo alusta kirjoitustasi lukiessani, miten saat syksyisen harmaan sumunkin niin kauniiksi kamerallasi.

    Kivaa, kaunista syksyviikkoa sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi Pilvi,olen samaa mieltä kanssasi!Näkymä oli superhieno,oikea esteetikon unelma! :D
      Vaikka arvostan kovasti ihanaa kannustavaa kommentointiasi itseäni hiukan harmitti,ettei valo eikä kamerani riittäneet taltioimaan niin hienoja kuvia kuin olisi ollut mahdollista tuosta näkymästä saada.Kun siinä värit ja kaikki olivat niin harmoniassa.Minä vaan pistin räiskien kun pelkäsin, että häipyisivät.
      Rannan sumuinen rauha taltioitui kyllä kuviin,vaikka aika rakeiseksi menivät nekin valon puutteesta.
      Mutta tunnelmathan ne ovatkin tärkeinpiä? Ei tässä kuitenkaan ammattikuvaajia olla. :)
      Kiitos Pilvi kannustuksesta!<3

      Poista