sunnuntai 8. maaliskuuta 2020



Sofia Lovisa ja vanhat tammet.

Näin kansainvälisenä naistenpäivänä, Espoonkartanon vanhojen tammien alla,
mietiskelin, millaisia naishahmoja puiden alla onkaan käyskennellyt.
Kartanon rouvia ja neitoja pitkissä leningeissään, aurinkovarjoja kannatellen.
Historiallinen alue vie helposti ajatukset aikoihin menneisiin.
Nämä puut ovat olleet paikoillaan satoja vuosia.
Nykyinen kartano rakennettiin 1700-luvun lopulla,
mutta kartanon historia uloittuu 1500-luvulle,
jolloin Kustaa Vaasa sai idean kartanon perustamisesta valtakunnan itäiseen osaan.
Kartano on pitkään kuulunut Ramsayn suvulle.
Ensimmäinen kartanonrouva tästä suvusta oli Sofia Lovisa Ramsay.
Hän menetti kaksi poikaansa Suomen sodassa 1808.
Mietiskelin, ovatko nämä tammet kenties antaneet hänelle lohtua pohjattomassa surussaan kun hän on niiden alla kulkenut.

Tästä linkistä KLIK 
löysin mielenkiintoista luettavaa liittyen Espoonkartanon historiaan.

HYVÄÄ NAISTENPÄIVÄÄ! <3














14 kommenttia:

  1. Ihastun näihin puistoihin. Niillä on historiansa. Ehkä sen aistii hyvinkin tuolla paikan päällä seistessään. Olen kokenut jotain vanhan laajan puiston tunnelmaa Louhisaaren kartanon puistossa liikuessani. Kuten myös kiinnosti paikan historia.
    Hyvää naistenpäivän iltaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Aimarii!<3 Näissä vanhoissa puistoissa on jotain majesteettista.
      Se,että alueita on aikojen alusta hoidettu ja kauneuteen on pyritty,näkyy vielä nykyaikaan asti.
      Minäkin ihastun aina puistoihin.

      Poista
  2. Voi, miten jylhiä kuvia, kerrassaan upeita! Vähintään satavuotiaita puita... Edellinen postauksesi kauniine aitakuvineen oli kiinnostavaa luettavaa ja huomasin, että minäkään en ole montaa kertaa asunut -kadulla. Ja mieluummin niin! :) Nykyisin -katu -päätteen sijaan meidän katuosoitteessa on -puisto, mistä pidän ihan älyttömästi ja edellisessä kodissa pääte oli -polku. Siltikin kivoin postiosoite on meillä saaressa, kun on pelkkä saaren nimi ja postinumero ja Tammisaari. Posti ei meille sinne kyllä taatusti kulje, mutta eipä myöskään riesaksi asti kuljeskele päiväkävelijöitäkään, hih ;).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo jylhyys kuvaa näitä suuria tammia hyvin.Kesällä, kun puut ovat lehdessä,tammisto on myös hyvin kaunis.Kiinnostaisi kovasti tietää, milloin ne ovat istutettu.Ovatko tältä Ramsay-suvun ajalta, vaiko vielä vanhempia.
      Juu, vaikka kadulla asuu valtaosa, ainakin suurissa kaupungeissa, ei kyllä kenenkään soisi kuitenkaan. :D
      Puisto ja polku-päätteetkin ovat mukavia ajatuksia herättäviä päätteitä asuinosoitteissa.
      Ja voi, ihanuutta asustella saaressa, jolla ihan oma nimensä! :)Ja totta, teillä harvemmin varmaan kurkitaan ikkunoista...;)
      Kiitos Pilvi!<3

      Poista
  3. Ihanat kuvat! Niin upeita puuvanhuksia:) Naisten päivää on vielä hetki jäljellä, joten hyvää naistenpäivää:) Mukavaa alkavaa viikkoa♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Päde!<3 Minun on ihan lähdettävä aika-ajoin katsomaan tuota tammistoa.Se näyttäytyy joka kerran, vuodenajasta riippuen erinäköisenä.:)
      Mukavaa loppuviikkoa!

      Poista
  4. Rakastan vanhoja puita...ja taloja....ja miettimistä ketähän paikalla on asunut. Millaisia ihmiskohtaloita voisivat paikat kertoa, jos voisivat.
    Tyttäreni osti joulun alla, joen rannalta, 1920 rakennetun pienen hirsitalon ja voit kuvitella miten siitä tykkään. Olen hyvilläni, että tytär on perinyt itseltäni rakkauden kaikkeen vanhaan♥
    Hyvää naistenpäivää...sehän on joka päivä..:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin minäkin! :)Voi,hyvin voin kuvitella kuinka tykkäät tyttäresi talosta kuvauksesi perusteella!Olen myös omasta tyttärestäni huomannut, että arvostaa vanhaa ja viihtyy maaseudulla, olen myös tästä erittäin onnellinen.Vanha kestää aikaa ja on kaunista.Vanhat hirsitalotkin usein aivan terveitä, vaikka ovat olleet pystyssä ties kuinka kauan.
      Kiitos Hannele,naiseutta voi juhlistaa aivan joka päivä!:)<3 (sydämestäkin tuli kuin rinnat hymynaaman alle. :))

      Poista
  5. Mielenkiintoinen tarina kartanon historiasta. Onko kartano yksityisomistuksessa nykyisin? Mennyt maailma on läsnä tuolla puistossa kävellessä. Niin kaunista eri vuodenaikoina.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kartano kuuluu edelleen tälle Ramsay-suvulle.Nykyään siellä toimii catering-yritys,joka vuokraa juhlatilaa erilaisiin juhliin.Vanhoja,mielenkiintoisia kuvia kartanosta pääset katsomaan tämän linkin kopioimalla:
      http://espoonkartano.fi/historia/
      Totta! alue on hyvin kaunis jokaisena vuodenaikana!
      Kiitos Beate56!<3

      Poista
  6. Ajatella, että näillä kulmilla oli nainen ollut kartanon ohjaksissa. Kivenheiton päässä oli Träskändan kartano, ja sielläkin oli vahva nainen Aurora Karamzin ohjaksissa.

    Mutta varmasti näiden kartanoiden väliin mahtui vähäväkistä asujaimistoa, joissa vahvat naiset yrittivät pitää perheitään hengissä.

    Mitäköhän kautta tuo puistoalue olisi parhaiten saavutettavissa? Pääseekö sinne Gumbölentieltä myös?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Espoonkartanolle pääsee Kehä 3.lta,sanoi isäntä.Minä kun en aja autoa ollenkaan, en oikein osaa tarkemmin sinua neuvoa.Mutta uskon,että löydät kyllä ajo-ohjeen neistä?Osoite kartanolle on:Kuninkaankartanontie 31 02780 Espoo.Suosittelen varsinkin kesällä, alue on kovin kaunis.Ja mansikkaakin saa ostaa viereiseltä pellolta joko itse tai valmiiksi kerättynä. :)
      Aurora Karamzin onkin ollut varsinainen puuhanainen aikanaan! Paljon sai aikaan perustamalla kouluja jne.jne.
      Olet oikeassa,varmasti näiden Espoossa sijaitsevien kartanoiden väliin mahtui monenmonta pientä, vähävaraista tlaa ja torppaa, joissa elämä ei mitään herraskaista ollut.
      Kiitos Piri!<3

      Poista
  7. Tammilla olisi monta tarinaa kerrottavana jos voisivat kertoa. Upea puisto.
    Luonnosta voi löytää myös lohtua suruun. Luonto/puut voimauttaa.
    Ihania kevään tunnelman herättäviä valokuvia. :)

    Hyvää viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos samoin Tarja!❤ Kyllä,tammet voisivat todella kertoa mielenkiintoisia tarinoita allaan kulkeneista,eri aikakausien ihmisistä.😊

      Poista