torstai 19. maaliskuuta 2020

Tähyilin tänään paikasta, johon leskenlehti yleensä ensimmäisenä ilmestyy,
josko pikkuaurinkoa jo näkyisi.
Ja mitä, mitä!!
Jostain ihmeestä paikkaan-jossa asutustakaan ei ole lähimaillakaan,
oli ilmestynyt kaunis krokus!
Jostain sipuli siihen oli ajautunut.
Tai, kaipa kukka voi lisääntyä siemenestäkin ja muodostaa uuden
uutukaisen sipulin mihin vaan?
Se oikein kylpi auringonpaisteessa.
Lahteen pesimään jäänyt kyhmypariskunta naarasi omassa rauhassaan pohjaa
kaislikon reunassa.
Seurasin tovin niiden sulavalinjaisia liikkeitä.
Vedin sisään monta henkosta raikasta meri-ilmaa.
Joka henkosella rentoutin sisimpääni viimeaikaisesta huolentunteesta 
hiukan enemmän.
Katselin myös ylös puiden latvoihin.
Se on aina rentouttanut minua ja teki sen nytkin.
Tunne, että on itse pieni siinä niiden juurilla on voimaannuttava.
Metsän vihreys hoitaa aina.
"Kertoi nähneensä heinikossa kissapetoja"
Kolmannen naisen kappale lähti soimaan mielessäni,
kun tätä myyräjahdissa olutta ulkoilijaa kuvailin.
Ilmeestä päätellen se jo toivoi minun jatkavan matkaani.
En kovin montaa askelta ollut kerennyt ottaa kun kuulin maukunaa jostain.
Ajattelin, että lähtikö se nyt kuitenkin seuraamaan minua.
Kyseessä oli kuitenkin toinen vihreäsilmä.
Tämä istua nöpötti kivellä ja kaulakorusta päättelin,
että taisi sitä heinikossa, pidemmällä ollutta kaveri kutsua.
Voihan se tietty olla mahdollista sekin, 
että kissoilla vain oli täysin samanlaiset korut ilman,
 että niillä oli "perheyhtyksiä" toisiinsa.
Toivottavasti korut vaihtuvat kilikelloiksi kohta keväämmällä kun lintujen pesintä alkaa, jos saavat itsekseen ulkoilla.
Lumikellojakin löytyi metsänreunasta, pihalta karanneina.
Kuin kolmenkertaiseen eläköön huutoon sain liput Minna Canthin ja tasa-arvon
kunniaksi kuvattua.
Mukavaa alkavaa viikonloppua taas!❤

10 kommenttia:

  1. Leskenlehtiä on täälläkin jo, mutta en ole yhtään krookusta kukassa vielä nähnyt. SUloiset kissat ja joutsenet taitavat jo valmistautua pienokaisten tuloon.
    Ihana, ihana kevät♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikö olekin!😚
      Tänäänkin niin hulppean hieno päivä,että !
      Kiitos Hannele,hyvää viikonloppua!❤

      Poista
  2. Komeat kissapedot! leskenlehtiä on jo näkynyt meilläkin. Ilahduttavat aina.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikö?😊 Minä en ole vielä yhtään leskenlehteä nähnyt,vaikka olen kuullut,että monet muut ovat.
      Kiitos Sussi!❤

      Poista
  3. Milloinkahan minä pääsen tuollaiselle polulle? Tai näkemään kevään ensimmäisen kukkasen? Yksi kissa täällä joskus piipahtaa meidänkin pihassa, useimmiten kuitenkin jänis tai kettu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eilen vielä oli todella keväistä,tänään sadellut lunta ja tienoo aivan toisenlainen täälläkin.Saattaapi siinä tovi mennä,kun teillä siellä pohjoisessa ollut ihan kunnon talvi,toisin kun täällä etelässä.
      Kiitos Aimarii!❤

      Poista
  4. Ihanuus, kevät kukat jo siellä kukkivat.
    Pääsit kameroinesi paljon lähemmäs joutsenia kuin minä. On ne upeita lintuja.
    Sain myös luonto voimautuksen kuvistasi. Kiitän. ☺️

    Toivotaan että suloiset pedot saavat kilisevät korut kaulaansa niin lintujen laulu ei lakkaisi.

    Leppoisaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tarja!❤ Tänään hiukan muuttui täälläkin olosuhteet kun yöllä oli satanut lunta ja päivällä tuli lisää.
      Yksi pari joutsenia tuolla meillä lahdella asustelee ja onneksi usein viihtyy rantakaislikossa,joten kameraan saan suht säädylliset kuvat hiukan zoomaamalla.😊
      Täällä saa aika paljon kissat ulkoilla itsekseen,minäkin toivon,että pesimäkauden ajan omistajat olisivat vastuullisia ja pistäisivät kilikellot,ettei emoja joutuisi saaliiksi.
      Leppoisaa viikonloppua sinnekin!

      Poista
  5. Olipa ihanat kuvat joutsenista ja kukista. Lumikellot ovat niin kauniita, en ymmärrä miksi en saa istutettua, vaikka joka vuosi aion. Kissat vonkaavat kevättä, kauniita olivat ja hienot kuvat niistäkin. Kyllä luonnosta saa voimaa monin tavoin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Irja!❤Mukavaa,että piipahdit ja jätit kommentin!
      Luonto antaa nyt erityistä lohtua näinä vaikeina huolen aikoina.Kunpa asiat kesään mennessä olisivat normalisoituneet edes päälisin puolin.

      Poista