sunnuntai 6. joulukuuta 2020


Rakas synnyinmaa. Rakas isänmaa. Tänään on itsenäisyytesi juhlapäivä. Minä vähäinen tässä mietin, mitä itsenäisyytesi tänä päivänä merkitsee. Miksi juuri nyt en koe enää samoin kuin tunsin aiemmin. Silloin kun tunsin, että itsenäisyys oli voitettu sodassa, jolle isänikin omansa menetti. Sen eteen, että saisimme olla itsenäisiä, omanlaisiamme, omalla tahdolla, tehtiin aikanaan rankasti töitä, uhrattiin jopa henki. Siihen liittyivät ennen kaikki ajatukseni ja syvät kunnioituksentunteeni tätä maata kohtaan Itsenäisyyspäivinä. Mutta, mitä oikeasti on itsenäisyytemme nyt, kun Suomen liput tänään liehuvat saloissaan. Mitä se merkitsee. Miksi minusta ei tunnu enää aivan samalta tänä Itsenäisyyspäivänä, oi rakas synnyinmaa. Paljon on sulateltavaa, eikä oikein osaisi. En kykene aina ymmärtämään ja hyväksymään  kaikkea, mitä ympärilläni tapahtuu. Kirvoittelen ajatuksieni kanssa, puolesta ja vastaan päivittäin. Kuinka helposti voisin todeta, että minua huolestuttaa pienen lapsenlapseni tulevaisuus täällä, armas kotimaani, millaista täällä on kun hän varttuu. Merkitseekö nykysuomalaiselle enää Itsenäisyyspäivä sitä, mitä aikoinaan tunnettiin kun lippu nostettiin pihan salkoon. Olemmeko nyt globaalisti yhtä valtavaa isänmaata, johon eri kansojen, erityisiksi hioutuneet, erityiset olemisen piirteet sulavat ja tauditkin helposti leviävät maailman toisen laidan kolkalta toiselle. Yhteisenä päämääränä vain ja ainoastaan vaurastuminen.Vaikkakin itsenäisenä-suuri kiitos sodanajan isiemme ja äitiemme, minun on nyt myöhäiskeski-ikäisenä hetkittäin vaikea hengittää tämän nykyisyyden ikeen alla.

Siksi minä, rakas ja kaunis isänmaani, haluan paeta metsiisi, rannoillesi ja suurille kedoillesi. Ihastella sinitaivastasi. Siellä sieluni löytää henkisen, vapaan kotimaansa. Siellä ei ole mitään, mitä mieleni pyrkisi kritisoimaan, kaikki on täydellistä ja hyvää. Siellä haluaisin vetää siniristilippuni korkean männyn latvaan liehumaan, siellä olen minäkin, vielä vajavainen, vapaa. Siellä pieni hento kielo puhkeaa taas ensi keväänä kukkaansa metsän reunassa ja joutsen palaa kotirannalleen.

Hyvää Itsenäisyyspäivää.<3<3<3



6 kommenttia:

  1. Ihan samoja olen miettinyt minäkin. Juuri eilen sanoin miehelleni, ettei Suomi tunnu enää oikein itsenäiseltä, kun kaikki määrätään muualla, eivätkä ne määräykset aina ole välttämättä meidän suomalaisten parhaaksi.
    Kohta Suomen kielikin varmasti häviää, kun joka paikassa vaan käytetään vieraita kieliä... englantia suurimmaksi osaksi...mikä on todella sääli sekin.

    Kaikesta huolimatta iloitaan tämän päivän auringosta ja joulun odotuksesta♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuri näiden asioiden takia olen kovin hämilläni,voisi jopa sanoa,että hiukan eksyksissäkin.Kun kotimaa ympärillä muuttuu niin kovaa vauhtia,eikä kaikki muutokset mielestäni ole lainkaan mukavia.Eu sanelee.
      Ja sitäkin ihmettelen,että monet muut Eu-maat näyttävät osaavan pitää puoliaan ja saman unionin sisällä tehdä muista maista eroavia päätöksiä itsenäisesti.
      Taidetaan olla liian kuuliaista ja tottelevaista kansaa historiamme takia.
      Kuinka toivoisin,että pieni tyttärenpoikani voisi varttua siinä lintukodossa,jollaisena minä Suomeni vielä hyvin muistan.
      Suomen kielen kohtalosta olen kovasti huolissani,meillä on upea,erityinen ja rikas kieli.
      Mutta juu,eipä näytä kannata murheeksi asti murehtia,kun ei mitään voi,joulu tulossa!Ja olikin muuten kaunis ja aurinkoinen sää!

      Kiitos Hannele,mukavaa joulun odotusta,anna Niilonipsukaiselle minulta pusu!❤

      Poista
  2. Juuri tällä tavoin risteilevät minunkin ajatukseni. Isä eläessään ja Suomen Eu:n liittymisen takia murehti, siihen meni itsenäisyys, miksi yleensä sodittiin, kun se nyt myytiin tyhjästä.
    Oman kielen käytön väheneminen ja oikeastaan jo aliarvostaminen surettaa myös minua. Myös se, että EU määrää aivan liikaa. Pohjoisen olot ovat niin toista sorttia, kuin eteläisen Euroopan. Meitä obn mahdotonta survoa samaan muottiin, vaikka yritetään.
    Isänmaatani rakastan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä olen isäsi kanssa täysin samaa mieltä,olin alusta asti.
      Ja ajattelen myös noin,että miten ihmeessä ovat silloin alussa miettineet yhdistää Euroopan kaikki kulttuurit,historiat ja elämäntyylit samaan soppaan...
      Ja tässä mielipiteessäni ei ole oikeastaan pelkästään oma lehmä ojassa,vaan ajattelen Euroopan kansoja erillisinä hienoina,joskin meidän näkökulmastamme silloin tällöin oudosti toimivina kokonaisuuksina.Kyllä löytyy unionin sisältä niin erilaisia ajatusmalleja ja tyylejä toimia ja hoitaa asioita,että miten ajateltiin kaiken tämän toimivan yhteen.Kuin työntäisi kuution mallista puupalikkaa pyöreään reikään monessa asiassa.Ja ollaan nyt niin monen sopimuksen vankeja,ettei paljoa ole sanottavaa enää mihinkään,vaikka olisi maalaisjärjellä työtä kerrakseen...
      Maaseudulla määrätään pellot moneksi vuodeksi kesannolle tukiaisilla,että voidaan ostaa viljaa sitten toisesta Eu-maasta tai ulkopuolelta että homma toimii.
      Minä rakastan suomen kieltä ja kyllä,syvästi myös isänmaatani.
      Kielemme on todella moniuloitteinen ja erityinen.Yritän itse sitä vaalia ja sen kanssa leikkiä,koska se antaa siihen niin upeat mahdollisuudet.Arvostan sinunkin kielellä taiturointiasi mahdottomasti!Suututtaa ja naurattaakin välillä kun kaiken pitää olla nykyään englanninkielisillä nimillä varustettuja ja sitten suomalaiset ääntävät nimet kuitenkin rallienglannilla.
      Taidankin tässä päättää nyt samantien,etten käytä enää blogissani kuin puhdasta suomenkieltä,jätän ne vierslainaukset kokonaan pois.
      Kiitos Aimarii,suloista joulun odotusta sinne pohjoiseen!❤

      Poista
  3. Gratulerer med nasjonaldagen 6.Desember.Det er trist å lese dere ikke er fornøyd med dagens Finland.Jeg kan ikke så mye politikk men jeg er enig med hva du skrivet.Vi I Norge er heldigvis ikke med i Eu.Hvorfor er Finland det?med i E U?
    Det er en forferdelig union,EU
    Håper du likevel har din fine plass i skogen
    Du må lære dine barnebarn før det er forsent
    Ønsker deg en fredfull tid.
    Alt godt
    Hilsen Anita

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Takk Anita! ❤Jeg er ikke fornøyd med alt som skjer her i samfunnet. Norge er mye klokere når jeg ikke blir med i EU.hun! Og ja, så snart barnebarnet mitt vokser opp litt, tar jeg ham med til skogen for å lære alle de store tingene. Han har allerede vært i skogen, men forstår fortsatt ikke alt.Men nå som baby får han allerede mange gode mikrober derfra!Håper det var godt norsk.😊

      Poista