Sillä ilmaa kaipasin siipiini minäkin
tahdoin olla yhtä kaiken kanssa
että voisin tuntea todellisen elon
ja elämänkulun suonissani

olla kuin sulka
jossa virtaa henkäys
joka on kuin tuuli
silloin kun lintuset lentävät taivaallaan

-Sari Lehtimäki-

Olen aina kerännyt lintujen sulkia. Ne kiehtovat minua. Onko syy siihen se, että ihminen salaa kadehtii lintujen kykyä lentää? Ainakin luulen, että minussa elää pieni kade lentotaitoa kohtaan, koska unissani lennän useinkin. Ja linnunsulat ovat kauniita, yksi luonnon mestariteoksista nekin.

Juhannusaattoa edeltävänä päivänä olin kulkemassa niemen kärkeen katsomaan, josko joutsenperhe liikkuisi lähistöllä. En kuitenkaan raaskinut jatkaa matkaani aivan kärkeen, koska yllätin heinäsorsaparin mukavilta ettonilta. Uros oli jo menettänyt korean kosiopukunsa.

Juhannusaattona samalla paikalla nämä sulat. Lähteeköhän sorsalta näin paljon sulkia sen kylpiessä, vai mitäköhän tässä oli tapahtunut. Sulkia oli n.8 kappaletta.

Otin muistoksi niistä yhden. Kotona lähempi tarkastelu osoitti kuinka hieno sulka on rakenteeltaan."Sulkaluun"tyvestä alkoi vahamainen ainespinta, joka ilmeisesti on se kohta, joka hylkii vettä.

Kuinka hieno!

Tänään maanantaina samalta paikalla kalliolta lähti uimaan yksinäinen uros, joka oli samalla tavalla melko väritön, joten mietin, olisiko sittenkin sen rouvalle ehkä käynyt huonosti. Olisiko esimerkiksi kettu yllättänyt ne silloin ettonilta.

Koska en päässyt maalle juhannukseksi, onni on asua merenrannan läheisyydessä.

Kyllä minä pääsin juhannustunnelmiin rantakallioillakin.

Siirryin hetkeksi istumaan vanhalle laiturille sudenkorentojen seuraan. Nekin näyttivät nauttivan auringosta ja kesästä.

Rantavedessä liikkuu jos jonkinmoista menijää. Kaislikossa polskivat kalat.

Mukavaa juhannuksen jälkeistä viikkoa!<3