Mörrimöykyn vei armoton lumikola. Tai ehkä se on kerennyt alta pois, toivon niin.
Amaryllis hujoppi rysähti torstai-iltana lattialle kukkiensa painosta. Varsi katkesi useammasta kohtaa, mutta kukinnot säästyivät maljakkoon.
Minä selvisin kiireviikostani.
Lauantaiaamun imurinostoreissun ja ennakkoäänestyksen jälkeen on niin suloista vaan hyyräillä täällä kotosalla isännän luona.Ulkona rauhallinen, pysähtynyt harmaa sää, ei stressiä eikä kiirettä mihinkään. Ulkoilunkin ajattelin jättää huomiselle, pari kuvaa kauniista maisemista napsin auton ikkunasta aamulla.
Nyt menen aivan nollateholla, paljon sohvalla lököilyä, sisustuslehtiä ja telkkaa.
Olisipa kylpyamme! Kuuma kylpy olisi unelmaihana.

Toivottelen myös kaikille teille muille mukavaa ja kiireetöntä viikonloppua, omien intressienne parissa! <3 <3

                                                                    Saisinpa heilua heinänä, huitukaisena.
                                                                            Hentona helinänä tuulessa.


Tapasin tänään mörrimöykyn. Siinä se murjotti verkkoaidan takana. 
Minä aidan toisella puolen. Tunsin sielun sympatiaa. Liekö senkin siihen työtaakka istuttanut märehtimään. Että kuinka paljon pitää jaksaa, että on jaksanut tarpeeksi.
Että kuka toinen on päättämään jaksamisen määrän. Että pitääkö suostua antaa tulla ovista ja ikkunoista. Että kyllä, jos olisi pikkulapsi, itkupotkuraivoaisi, näyttäisi rajansa.

Moikkasin möykkyä lähdettyäni eteenpäin, ei se vastannut. Siihen se jäi hankeen mököttämään.
Raskas päivä silläkin.

Hirvi tuli kadulla vastaan Matinkylässä.
Helsingissä varikset ottivat teatterista aitiopaikat näytelmään " kuinka keskusta menee lumimyräkästä sekaisin".
Eilen piti jäädä aiemmalla pysäkillä kotimatkalla pois kun silmään osui rannanmyötäinen lumikerros, joka oli jäätynyt ja hohti kuin helmen pinta laskevan auringon valossa. En saanut upeaa näkyä ikuistettua kameraan. Oli pokkarilleni liian hämärää. Kuvissa hohtaa vain murto-osa siitä, mitä näky oli oikeasti.
Unelmieni talokin kuin kummitustalo hämärtyvässä illassa. Vasta kuvasta huomasin tuon haamun yhdessä ikkunassa. :)
Hujoppi yllätti tänään tullessani kotiin ensimmäisellä kukallaan. Nyt jännitetään, taittuuko varsi kun seuraavat kukat avautuvat. :)

Toivorikasta torstaita! <3 <3

Päiviin näihin mahtuu monenlaista.
Pieniä ilon hippuja, ihania rauhallisia hetkiä, oivalluksia, räkänaurua.
Liian paljon väsymystä, epämukavan sietämistä. raskaat syksy ja talvi.
Tiedän, että pienet tintitkin ovat yönsä kylmissään viettäneet, silti ne aamusta jo lähestyvää kevättä visertävät.
Kuin ohimennessäni tsemppaisivat: " jaksaa jaksaa, kohta helpottaa!"

Joululahjakirjani.
Ensimmäinen taitaapi jäädä lukematta. Ei napannut kyytiinsä, hurjaan vauhtiinsa. 
Niin kuin kirjan pitää napata.

Mutsimuikkusen lahja sen sijaan on ihana! Hieno idea satavuotis -juhlamme kunniaksi Jenni Haukiolta. Hienoa taidetta ja runoja kautta vuosien.

 Katsokaa nyt tätä! Onko humoristisempaa amaryllista? :D Metrivartinen hujoppi.

Unelias, hiljainen, kirpakka sunnuntai.
Mietin hetken sopivampaa, rauhallisuuteen viittaavaa synonyymia kirpakkaalle.
Mutta kylmä on raikas ja reipas, ei sitä pysty kuvaamaan passiivisella sanalla.

Lokkien joukko mustana helminauhana veden ja jään taitekohdassa. Päivä jossain horisontissa piilossa.

Puoliksi kahdessa, erilaisessa maailmassa törröttäjät.

 
Heinäsorsapariskunta näytti torkkuvan kylmästä. Samalla kun räpylät löivät veden alla 
hyvin hitaaseen tahtiin vettä. Etenivät juuri ja juuri havaittavasti. Naaras näytti kuin pyrkivän sillan heittämän varjon suojaan. Ruskeana ehkä turvallisempi päiväunipaikka.

 

Sitten uros päätti hissukseen, hissukseen alkaa lipua takaisin ulapalle päin. Minuun ne eivät reagoineet mitenkään, säästelivät hidasliikkeisinä energiaansa.

Jää on työntänyt pienen niemen kärjessä usein kuvissani vilahdelleen sillan rikki.
Harmi, se oli niin kaunis.

Tutuksi käynyt punainen poiju on jäätynyt paikoilleen. Talviomenani oli kadonnut oksaltaan. Nyt se viimein ilmeisesti on kelvannut  näinä pakkaspäivinä  ravinnoksi jollekkin eläimelle.

Mukavaa alkavaa viikkoa! <3 Toivotaan näiden kuulaiden, kuivien päivän jatkuvan!

Minulla on täällä kauniit, edellisen tulppaanikimpun varisseet lehdet.
Minulla on amaryllis, joka on jaksanut maljakossa joulusta.
Minulla on sen saman amarylliksen sipulista kasvanut, taivaita tavoitteleva "lennokas".
Minulla on viherkasvi joka lähti reissuun, juurtui yhdestä ulokkeestaan vieruskaverin multiin kuin mansikka.
Minulla on myös uusi tulppaanikimppu, kukkansa suipot ja pitkät, jännät.
Minulla on talvilevossa olevan, kulahtaneen pelargonian pieni aikainen kevätlapsi.

Minua niin himotti koko kotimatkan vihreä salaatti.
Kärsimättömänä pilkoin avokadon mukaan ja kumosin rasiallisen pehmeää, hapanta raejuustoa, hyppysellisen suolaa ja oliiviöljyä.
Koko kulhollisen rouskutin ja jokainen haarukallinen oli kuin suurinta herkkua.
Oli vihreän tarve, uskon uskollisesti kehoni viestejä.
Viime aikoina se on viestitellyt suklaan tarpeestaan, kermaisten kastikkeiden tarpeestaan.
Ja minähän olen kehoni uskollinen palvelijatar.
Josko alkaisi keväisempi, kevyempi kausi nyt.
Iltapäivätaivaskin on valoisampi pidempään, ah!

Viikko siinä meni, kun tapahtui se, mitä pelkäsin alusta lähtien.
Lähdin tänään 20 minuuttia aikaisemmalla bussilla töihin katsoakseni, josko välttyisin 
suurimmilta ruuhkilta klo 06.12.
Syöttöbussi tiputti meidät metrohalliin Matinkylässä.
Siellä meille ilmoitettiin, että metro on rikki ja olkaa hyvät jatkakaa Länsivylälle odottamaan korvaavia bussivuoroja.
Kävelimme sitten pitkän matkan takaisin Länsiväylän suuntaan Ison Omenan toisesta päästä toiseen.Vanhalla pysäkkialueella odotti valtava massa ihmisiä edellisiltä Espoon syöttölinjoilta. Arvioisin useampi sata.
Siinä sitten odotettiin ja katsottiin kun syöttöbussi toisensa jälkeen vei metrohallia kohti lisää väkeä, jotka kohta kävelivät toiselta puolelta joukkoomme.
Ensimmäinen korvaava bussi tuli n. puolen tunnin päästä. Siihen mahtui meistä hyvin pienen pieni osa. Ihmiset seisoivat käytävällä, eikä väliin olisi kynääkään mahtunut. Jopa vaarallista sanoisin.
Korvaavia busseja tuli vielä 3 lisää n. 10 minuutin välein, ja ensimmäiset massasta rynnivät sisälle. Meitä jäi pysäkkialueelle valtava joukko ihmettelemään, kun enää ei korvaavia näkynyt, ei kuulunut. Missään ei liikennehenkilökuntaa kertomassa missä mennään vai mennäänkö.
Kun olin seissyt reilun tunnin pakkasessa en tuntenut enää varpaitani, vaikka minulla on karvavuoriset talvikengät. Kylmä hiipi takin alle ja sanoinkuvaamattomassa ärsytyksen tilassa tein ratkaisuni. Puskin valtavan massan läpi takaisin Ompun edustalle, lähetin esimiehelleni viestin, että saanko suostumuksellaan pitää yhden lomapäivistäni. En kyllä jäänyt edes vastausta odottelemaan, vaan otin seuraavan bussin takaisin kotiin päin.
Mielestäni aikuinen ihminen saa tehdä omaa elämäänsä koskevia päätöksiä maalaisjärjellä.
Myöntävä vastaus lomapäivästä tuli sitten matkalla. Koska olin napannut ensimmäisen bussin, joka edes kotiin päin menisi, odottelin vielä Kivenlahdessa tovin omaani.
Kotona 3 isoa kupillista kuumaa teetä peräkanaa, kuuma suihku ja rauhoittavaa musiikkia soimaan ja vällyihin. Kylmä oli jumittunut rintaan, eikä meinannut sulaa ollenkaan. Liikkuessa ei kylmety kovillakaan pakkasilla, mutta paikallaan kun seisoo se hiipii luihin.
Ette todellakaan halua tietää mielessäni risteilleistä manauksista eikä hiiltymyksen määrästä, josta rauhoittumiseen meni oma aikansa kodin hiljaisuudessa.

Mielestäni ongelma oli hyvin huonosti organisoitu.
Mikseivät täydet syöttöbussit voineet jatkaa suoraan Kamppiin, kun asia varmasti oli jo tiedossa. Olisi purettu fiksusti työhönmeno ruuhkaa.
Olisihan ne syöttölinjat sitten voitu korvata niillä korvaavilla linjoilla sitä mukaa kun niitä saatiin liikenteeseen.Ihmiset olisivat odottaneet bussia kotipysäkeillään ja olisivat voineet siellä lähellä tehdä ratkaisujaan.Oliko se niin tärkeää ajallaan tuoda koko Espoo Matinkylään odottamaan kylmään turhaan.
Tai edes olla ajamatta metrohalliin vaan kiertää Omppu ja tiputtaa ihmiset lähemmäksi sitä aluetta, jossa sitten odotimme niitä korvaavia busseja. Turhaa juoksuttamista. Jokaisessa bussissa on puhelin? Luulisi, että kuskeja voitaisiin pitää hyvin ajan tasalla.
Olen ollut alusta asti kovasti pakkometro vastainen. Juuri sen takia tämä ärsytti niin suunnattomasti. Jos näitä tällaisia päiviä alkaa tulla tiheään
en osaa sanoa kestääkö tämän emännän pinna. :)
Kuinka kaipaankaan helppoa ja joutuisaa katkeamatonta työmatkaa bussilla Helsinkiin.
En kylläkään ollut ainoa, joka menetti hermonsa odotellessa, voin vain kuvitella noottien määrää, jotka HSL vastaanotti tänään. Joukolla purimme pahinta ärtymystämme.Siinä jännä piirre suomalaisissa. Tuollaisissa tilanteissa kyllä jutellaan ja ollaan kuin vanhoja kamuja. 
Huomenna uudella tuurilla taas, pidelkää peukkuja! :D

Kuvissa ensin Saunalahti aamutuimaan, kun palasin kotia kohti ja iltapäivällä auringonlaskun aikaan.

Kaikesta huolimatta mukavaa viikon jatkoa!