Saisinpa heilua heinänä, huitukaisena.
                                                                            Hentona helinänä tuulessa.


Tapasin tänään mörrimöykyn. Siinä se murjotti verkkoaidan takana. 
Minä aidan toisella puolen. Tunsin sielun sympatiaa. Liekö senkin siihen työtaakka istuttanut märehtimään. Että kuinka paljon pitää jaksaa, että on jaksanut tarpeeksi.
Että kuka toinen on päättämään jaksamisen määrän. Että pitääkö suostua antaa tulla ovista ja ikkunoista. Että kyllä, jos olisi pikkulapsi, itkupotkuraivoaisi, näyttäisi rajansa.

Moikkasin möykkyä lähdettyäni eteenpäin, ei se vastannut. Siihen se jäi hankeen mököttämään.
Raskas päivä silläkin.