Ötököitä,ötököitä!

Niistäkin löytyy persoonallisia "tyyppejä".

Jääräkin kuin olisi suoraan minua katsonut silmillään.

Sudenkorennot selvästi uteliaita,

ja tuo suuri hämis vasta jännä olikin!

Seurasin sitä usean päivän ajan pienen kasvihuoneeni kulmilla.

Se kutoi hienon verkon ja purki sen sitten siirtyäkseen 

 johonkin lähelle uuteen paikkaan,

taas uuden mestariteoksensa kanssa.

Tuon kärpäsenkin pyöritti verkkopakettiin kuin konsanaan 

taru sormusten herrassa se jättiläishämis Frodo Reppulin.

Tämän hämiksen kanssa kamppailin mielenkiintoni sitä kohtaan ja samalla ällötykseni ja pelkoni kanssa.

Koko ajan olin varuillani,ettei vaan hyppää kädelleni kun menin kameran

linssin kanssa mahdollisimman lähelle,

kun ei suostunut zoomaamaan tarkasti pidemmältä.

Kaveri oli kyllä yksi suurimmista,

joita olen kohdannut.

Ja karvainenkin...

Hieno karvapuku oli perhosentoukallakin.

Hyönteismaailmassa saa usein ihastella, 

kuinka hienoja luonnonluomia ovatkaan!

Hyvää viikonloppua!

27.8. 

Istuin viikko sitten tiistaina,

 suruviestin jälkeen, 

katselemaan haikeana laskevaa aurinkoa.

 Huomasin haloilmiön auringon kummallakin puolin.

Olimme hetkeä aiemmin saatelleet Sisun sateenkaarisillalle.

Näky lohdutti minua syvästi.

 

Minun oli taltioitava vielä muistoksi Sisun viimeisen elonpäivän

auringonlasku.

Kun aurinko oli laskenut,

 taivaanranta täyttyi kauniilla linnuilla, enkeleillä?

Surussa ihminen tarttuu kaikkeen,

mikä lohduttaa.

Sumuisessa aamussa aloitimme loppuelämämme ilman suloista Sisuamme.

Viime kesän kesäorvokki oli siementänyt muistoksi kukan.

Itse istutin Sisulle puun,

niin kuin olin istuttanut Santullemmekin vuosia aiemmin.

Joka ilta sytytin Sisulle kynttilän.

Kun loppuviikosta suurimmat itkut oli jo itketty

ja mieli ei enää ollut niin herkillä,

hymyilytti tämä männyn tuohi,

joka leijaili päälaelleni istuessani auringon suloisessa lämmössä.

Tämä postaus oli vielä tehtävä Sisun muistolle.

Meillä täällä aletaan jo toipua alkujärkytyksestä ja 

tunnustellaan arkeen paluuta ilman koirakamua.

Kiitän tässä vielä kaikista lämpimistä kommenteista edelliseen postaukseeni! <3

Elämä jatkuu.

Sisu - 27.8.2019

Suru se ei kysele lupia tulla.

Saattaa saapua kauniina kesäpäivänäkin.

Meille asettui eilen.

Ikävä kuristaa kurkkua, itku tulee nonstoppina.

Tekisi mieli taas huutaa tuska ulos.

Eilen huusin painellessani metsään heti kun suruviesti saapui.

Viimeaikaisten epileptisten kohtauksien syyksi eilen tutkimuksissa paljastunut

pahanlaatuinen aivokasvain vei meidän rakkaan Sisumme.

Tytär ja vävypoika joutuivat raskaan päätöksen eteen.

Elämä antoi Sisun meille vain neljäksi vuodeksi.

Rakas lempeä kolmijalkaisemme antoi meille kaikille niin paljon ja jätti jälkeensä

valtavan kaipuun.

Ihan järjetön ikävä Sinua.

Olen niin kiitollinen,että ensi viikoksi on luvattu intiaanikesää!

Tänään päivä vietetty sisätiloissa,kirjaa,lehtiä,ruoanlaittoa ja

hyssynhyssykkää.

Satanut melkein koko päivän.

Mutta tämähän on ainoastaan mahtavaa,

luonto saa vettä ennen ensi viikon HELTEITÄ! 😊

Tunnen sisälläni jo nyt hyrinää pelkästä ajatuksesta,

että kesä palaa vielä hetkeksi.

Että voin vielä pukea hellemekon päälleni mennessäni 

pihalle puuhiini,

aurinko paistaa ja kärpäset pörisevät!

Ihanaa viikonloppua kaikille täältä mummulasta!❤

Elokuun pimeinä iltoina
puiden suhinassa
kesän viime henkäys,
haikean suloinen
ja syksyyn katoava.
- Kuiskaus menneestä kesästä

Maria Alstedt

Elokuussa on mielestäni aivan oma tunnelmansa.

Syksystä ei vielä ole juurikaan merkkejä,

lehtipuutkin vielä vihreissään.

Äitimaa kuitenkin kulkee jo hiukan nuhjuisessa asussa,

kevään heleän ja upouuden, 

keskikesän vahvavärisen leningin jälkeen?

Ehkä se haluaakin näyttää arkisemmalta juuri ennen

kuin pukeutuu viimein siihen väreistä leiskuvaan.

Paljon on nyt kuivunutta ja kukintansa kukkinutta.

Mielelläni kurkoitankin katseeni ylös puihin,

jossa kesätuuli vielä suhisuttelee lehtiä,

aurinko paistaa oksien lomitse,

 ja minä voin kuvitella kesän jatkuvan vain.

Varon lähtemästä sille haikean tunnelman tielle,

pysyn visusti positiivisuuden polulla.

"Vielä on kesää jäljellä"...

Pihamaan linnuilla näyttää olevan enemmän aikaa nyt

ilakointiin keskenään.

Pojat on kasvatettu maailmalle.

Kriikunapuussa näyttää kirvaa riittävän,

ojentelevat ja varvistelevat siroja koipiaan niitä nokkiessaan.

Oman pihan pääskyt luultavasti jo puolessa välissä matkaansa etelään.

Koko tienoon västäräkit näyttävät kokoontuneen kirkonkylälle.

Minulla ollut kuitenkin jo pidempään jännä kaveri mustarastaasta pihalla.

Aina se jossain yksinään maassa seisoskelee ja välillä

kipittää etukenossa hyönteisiä kiinni tai minua piiloon,

vaikka selvästi juuri aikaisemmin oli utelias tekemisistäni.

Paikkakunnalla pesivä maakotkapari soi pariinkin otteeseen hulppean

näyttäytymisensä tällä viikolla.

Ihmettelin yhtenä päivänä

 kun nostattelivat lentokorkeuttaan kohti mustaa ukkospilveä.

Yrtit kukkivat.

Nautin keräämästäni kimpusta silmilläni ja nenälläni.

Mintun ja basilikan kukista tuli kaunis kimppu.

Kriikunapuu antaa meille ihmisillekin tänä vuonna hyvän sadon.

Korvaa hiukan hallan tai pölyttäjäkadon viemiä mustikoita.

Keräsin ja kuivasin itsekasvattamiani kamomillan kukkia teehen.

Maku oli maukas ja vahvempi kuin pussiteessä.

Koko porstua tuoksui kamomillalle 

kun niitä siellä auringonvalossa kuivattelin.

Sieniä käytiin kuikuilemassa pariinkin otteeseen sateiden jälkeen, 

mutta ei vielä kerrottavaa.

Omia papuja jo syöty ja optimistin ämpäripotutkin

varsivat jo kovaa vauhtia.

Istutin heinäkuun lopulla.

Kirsikkatomaateissa nuppineulanpään kokoisia raakileita,

ei ehkä kesä riitä niille.

Maajussit korjaavat ja puivat nyt kovalla tohinalla.

Iltaisin ei ole enää hipihiljaista, koska kuivurit hurisevat 

ja myllyt jauhavat arkena ja pyhänä.

Kuivina päivinä on työt tehtävä.

Totuttelen täällä taas kaupunkiin.

Aurinkoista alkavaa viikkoa!<3

Sateinen sunnuntai (mahtavaa,ehkä sienet nyt alkavat nousta!),
muistutti mieleeni Kreetan helteet kuukausi sitten.
Pistän tähän vielä jokusen kuvan kauniilta saarelta.