perjantai 19. toukokuuta 2017



Mummula 3

Ihana reissu.
Tyttären, pojan ja Sisu-koiran kanssa aloitettiin.
Tytär ajoi vuokrapakua, että saatiin kaikki äiteen tavarat kesäksi kerralla mummulaan.
Isäntä saapui paria päivää myöhemmin.
Lapset hinasivat äitienpäivänä lipunkin salkoon minun ja talon edesmenneiden äitien kunniaksi.
Poika grillasi meille herkkuja ja yritti myös määrätietoisesti saada puhteenaan tulen syttymään luolamiesten tyyliin. Ihailin sinnikkyyttä. Savua jo sai aikaan, mutta tuli jää ehkä ensi kertaan.
Lapsetkin ja Sisu tekivät pitkiä kävelylenkkejä luontoon ja lintukirja ja kiikarit olivat ahkerassa käytössä.
Olipa mukavaa viettää heidän kanssaan yhteistä aikaa.
Laulujoutsenet laskeutuivat lähelle ihasteltaviksi ja ketturepolainenkin jolkotti pellon poikki iloksemme.
Pihavästäräkki-pari pörähteli näkyssällä, mutteivat vielä näyttäneet olevan pesintäpuuhissaan, tai ainakin sen hyvin salasivat.
Kauppareissulla iso haukka nyhti saalistaan tien vieressä pellolla, ja varikset kärkkyivät vieressä osinkojaan.
Iltarusko oli mahtava, kun ilma lähti viimeisen kylmän yön jälkeen lämpenemään.
Kyllä maalla on mukavaa! :)

Tuttuja pääskyjä odotellaan jo kovasti räystään alle, kesäilloiksi taivaalle tsirkuttamaan. <3


























































12 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Kiitos Hannele!<3
      Taivas oli kuin tulessa tuona iltana. :)

      Poista
  2. "Katson maalaismaisemaa ja ymmärrän.Miten onnellinen voikaan olla hän..."
    Hienot, tunnelmaa tihkuvat kuvat!<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Et tiedäkkään, kuinka usein tuota maalla hyräilen mielessäni.
      Toinen on "käyn ahon laitaa". :)
      Kiitos Sirpa! <3

      Poista
  3. Sinulla on ihastuttava Mummulamiljöö. Todellinen hyvien ajatusten ja hyvänmielen paikka.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sitä se juuri on.Minulle rakkain paikka kaikista. :)
      Kiitos Aimarii! <3

      Poista
  4. Voi mitä tunnelmakuvia taas! Huomaa kyllä, että olet vapaalla ja nautit siitä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana kuulla, jos tunnelmani välittyy kuvista. :)
      On tämä vapaus kyllä upeaa!
      Kiitos Seija! <3

      Poista
  5. Vastaukset
    1. Voi Sisukin todella nautiskeli meidän muiden mukana! :)
      Kiitos Satu! <3

      Poista
  6. Voi että tuota suloista Sisua! Toinen nauttii antaumuksella mummulan mukavasta miljööstä ❤
    Kerrassaan ihastuttavia tunnelmakuvia, täällä syvään ja hartaudella huokailen :) Me saimme nauttia pääskyjen "tirskunnasta" tänä lähestulkoon helteisenä viikonloppuna. Muuttolintuja lenteli suurina auroina ylitsemme ja perhosia sekä leppäkerttuja bongasimme useita kymmeniä! Kyllä kevät on upeaa aikaa =D


    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sisu todella näytti nauttivan olostaan.Ja nyt paikkakin oli jo tuttu, kun viime vuonna vielä kaikki oli sille uutta.:)
      Pääskysten ensikohtaaminen alkukesästä on niin iloinen tapahtuma.<3
      Ja nuo suuret takaisinmuutto-aurat ovat myös kaunista katseltavaa, tekisi mieli huutaa taivaalle, että TERVETULOA! :)
      Kiitos Ansku! <3

      Poista