Puut lauloivat aikaisesta aamusta myöhään iltaan.
Aurinko paistoi.
Sitruunaperhonen, suruvaippa, kaaliperhonen,neitoperhonen pongattiin.
Pihavästäräkkimme saapui kaksi päivää jälkeemme ja toivotimme sen lämpimästi tervetulleeksi.
Palokärki viihtyi pihapiirissa, ja ensin ajattelimme sen vallanneen pikkutikkamme reviirin.
Myöhemmin näimme kuitenkin tutun kaverin -ja sitä oli onnistanutkin! Rouva seurasi lähellä vanavedessä.
Surullisissa muistoissa se edelliskesän pieleen mennyt pesintä ja yksinäinen ystävämme pihapuissa koputtelemassa loppukesän.
Töyhtöhyyppiä, isokuovi, joutsenia, kurkia,viherpeippoja, peippoja, talitiaisia, varpusia, sinitiaisia,rastaita,naakkoja,variksia ja harakoita.
Mutta hyvin,hyvin tarkka pikkulintujen tarkkailukaan ei tuonut punarintaa nähtäväkseni.
Rupesinkin ajattelemaan, että ehkä hetki kun sen ensimmäisen kerran elämässäni näen, tulee olemaan jokin hyvin merkityksellinen hetki, joka antaa vielä odottaa itseään.

Luonto oli Päijät-Hämeessä selvästi vasta herkällä alullaan, paljon myöhemmässä vaiheessa kuin viime vuonna samaan aikaan.
Sinivuokkoja kuitenkin sai ihastella valtavia määriä.
Oli ihanaa koluta kaikki tutut paikat ja heittäytyä rakkaan maiseman syliin.

Piha on nyt siivottu risuista, edellisvuoden lehdet haravoitu ja kaikki on valmiina kesän tulla!
Viikon päästä pääsen jälleen mummulaan viettämään lapsosteni kanssa äitienpäivää, ennen kuin holpasevat taas muille maille.
Kuvat tältä reissulta ovatkin kaikki tässä. Olin niin onnesta ymmyrkäisenä, että unohdin kameran melkein kokonaan, ihan vain silmilläni tallentelin suoraan sydämeeni.
Hyvää viikonloppua!<3<3