perjantai 5. toukokuuta 2017





Puut lauloivat aikaisesta aamusta myöhään iltaan.
Aurinko paistoi.
Sitruunaperhonen, suruvaippa, kaaliperhonen,neitoperhonen pongattiin.
Pihavästäräkkimme saapui kaksi päivää jälkeemme ja toivotimme sen lämpimästi tervetulleeksi.
Palokärki viihtyi pihapiirissa, ja ensin ajattelimme sen vallanneen pikkutikkamme reviirin.
Myöhemmin näimme kuitenkin tutun kaverin -ja sitä oli onnistanutkin! Rouva seurasi lähellä vanavedessä.
Surullisissa muistoissa se edelliskesän pieleen mennyt pesintä ja yksinäinen ystävämme pihapuissa koputtelemassa loppukesän.
Töyhtöhyyppiä, isokuovi, joutsenia, kurkia,viherpeippoja, peippoja, talitiaisia, varpusia, sinitiaisia,rastaita,naakkoja,variksia ja harakoita.
Mutta hyvin,hyvin tarkka pikkulintujen tarkkailukaan ei tuonut punarintaa nähtäväkseni.
Rupesinkin ajattelemaan, että ehkä hetki kun sen ensimmäisen kerran elämässäni näen, tulee olemaan jokin hyvin merkityksellinen hetki, joka antaa vielä odottaa itseään.

Luonto oli Päijät-Hämeessä selvästi vasta herkällä alullaan, paljon myöhemmässä vaiheessa kuin viime vuonna samaan aikaan.
Sinivuokkoja kuitenkin sai ihastella valtavia määriä.
Oli ihanaa koluta kaikki tutut paikat ja heittäytyä rakkaan maiseman syliin.

Piha on nyt siivottu risuista, edellisvuoden lehdet haravoitu ja kaikki on valmiina kesän tulla!
Viikon päästä pääsen jälleen mummulaan viettämään lapsosteni kanssa äitienpäivää, ennen kuin holpasevat taas muille maille.
Kuvat tältä reissulta ovatkin kaikki tässä. Olin niin onnesta ymmyrkäisenä, että unohdin kameran melkein kokonaan, ihan vain silmilläni tallentelin suoraan sydämeeni.
Hyvää viikonloppua!<3<3




















































14 kommenttia:

  1. Minäkin olen tällä lomareissulla kuvannut huomattavasti vähemmän kuin yleensä. Olen vain vaipunut "hyvän olon horrokseen" ja keskittynyt nauttimaan ympäröivästä luonnosta ja maisemista :)
    Kyllä maalla on mukavaa! Kauniit kuvasi huokuvat rauhaa ja ihanaa idylliä ❤
    Harmi ettei mummulakaan ole välttynyt näiltä kovilta tuulilta. Oletin että mantereella olisi täysin erilainen keli.
    Me istuimme tänään kipparin kanssa kahdestaan tuulilta suojassa, lämpöisen kallion kainalossa ja tuijoteltiin merelle. Auringon lämpö tuntui taivaallisen ihanalta. Saaren länsipuolella sen sijaan oli pipo lentää päästä :)
    Mukavaa viikonloppua sinullekin ❤

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mekin yritimme valita seinämän, johon tuuli ei löytänyt, kun istuimme alas pihahommista.
      Jotenkin tosiaan tällä kerralla oli tärkeämpää se täysin keskeämätön ihastelu, että oikeasti unohdin sen kameran välillä kokonaan.
      Sieluni silmin näen teidät siellä kallion kainalossa!<3
      Kiitos Ansku! <3

      Poista
  2. Onpa kauniita kuvia luonnosta. Upea tuo sinivuokkokuva!

    VastaaPoista
  3. Ihan selkeästi on kevät tullut tuonne, ei lumista tietoakaan. Olet hienosti tiivistänyt kaiken näkemäsi ja tuntemasi tähän lauseeseen - Oli ihanaa koluta kaikki tutut paikat ja heittäytyä rakkaan maiseman syliin.
    Siinä tiivistyy paljon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinä varmasti tiedät myös hyvin sen rakkaiden maisemien syliin heittäytymisen.
      Kuvailet niitä hetkiä aina niin hienosti.
      Kiitos Aimarii! <3

      Poista
  4. Siellä rakkaissa maisemissasi, tulivat monet kevään merkit esiin. Jospa se punarintakin joku päivä :)
    Joskus olisi hyvä jättää kamera kotiin ja nauttia vain kaikilla aisteillaan. Tähän on vaan tullut jotenkin taikauskoinen olo, että silloin varmasti ne karhu ja kettu tulisivat tassusta toisiaan pitäen ;)
    Kuvissasi on niin ihaniaq kevättunnelmia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tiedän niin hyvin tuon taikauskoisen olon! :) Ja usein on niin käynytkin...että kun se kamera ei ole mukana, tai höllillä, on tullut jotain upeaa vastaan.
      Ihana tuo ajatelma karhusta ja ketusta! :)
      Kiitos Vikki! <3

      Poista
  5. Jotenkin en heti huomannut tätä postaustasi.
    Ihana kevät oli mummolaasikin löytänyt ja mikä lintujen määrä!
    Kauniin valon olet onnistunut kuviisi vangitsemaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulla joskus postaukset tulevat jälkijunassa.Blogilistassani saattaa olla vielä edellisen postauksen kuva, vaikka uusi on jo tehty.
      Lintuja oli mielettömät määrät, ja iltaisin varsinkin konsertti oli huumaavaa. :)
      Kiitos Seija! <3

      Poista
  6. kuvat täynnä iloa ja kauneutta!

    VastaaPoista